Kylmänä talviaamuna vuonna 1853 Heinolan kirkonmäelle oli kerääntynyt tuhatpäinen väkijoukko. Tunnelma oli kiihtynyt ja odottava. Keskellä aukiota oli mestauslava. Sen luokse talutettiin tuomittu, moninkertainen murhaaja. Mies ei puhunut eikä hyvästellyt, kumartui vain mestauspölkyn eteen. Pyöveli kohotti kirveensä.
Kohtaloaan pölkyllä odotti Vesivehmaalla 1826 syntynyt Juhani Adaminpoika. Äiti Eeva toimi piikana, isä Ada kuoli pojan ollessa pieni. Eeva jätti hänet vanhempiensa luokse ja ansaitsi niukan elannon kiertäen taloissa piikana ja mahdollisesti sivutöinään myös prostituoituna.
Oikeuspsykiatri Hannu Lauerma analysoi kirjassaan Pahuuden anatomia psykopaattien taipumusta rikoksiin. Juhanin kasvonpiirteistä hän arvioi, että pojalla oli äidiltä saatu synnynnäinen kuppa. Juhanin outo pystynenä oli tyypillinen seuraus sairaudesta, ja hän oli myös äkkinäinen ja arvaamaton, mikä sekin sopi diagnoosiin. Toki ei kuppa kenestäkään tappajaa tee.
Juhanin ankea lapsuus isovanhempiensa laiminlyömänä ja isäpuolensa piiskaamana sen sijaan vahvistivat hänen vaarallisia psykopaattisia piirteitään.
Suomen ensimmäinen sarjamurhaaja oli humalassa villi ja arvaamaton
Eeva oli ollut joskus piikana Hollolan pastorin taloudessa. Papin merkintöihin ja palvelusväen muistikuviin perustuen viranomaiset keräsivät myöhemmin tietoja Juhanin epäkristillisestä kasvatuksesta. Isovanhempien naapurit kertoivat pojan eläneen ”ilman silmälläpitoa ja pakkoa”. Äiti itki poikansa kurittomuutta.
Eeva muutti sittemmin Heinolaan ja meni naimisiin leskimies Alexander Bohmin kanssa. Heidän pienelle vuokratilalleen tulivat asumaan myös Bohmin nuori poika Johannes ja myöhemmin Juhani. Perheeseen syntyi vielä tyttö, Vilhelmiina.
Kymmenvuotias Juhani joutui nyt aivan uuteen komentoon. Isäpuoli löi ja piiskasi armotta ajan periaatteella: ”Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.” Kun varttuva poika alkoi antaa nyrkeillään takaisin, Bohm ajoi hänet maantielle.
Historioitsija Teemu Keskisarja on perehtynyt Juhanin elämäntarinaan kirjassaan Suomen ainoa sarjamurhaaja. Hän pohjaa tutkimuksensa 1800-luvun asiakirjoihin, käräjien pöytäkirjoihin, viranomaisten kirjeenvaihtoon ja karttoihin – verenhuuruisiin todisteisiin tappamiskierteen eskaloitumisesta.
Kotoa lähtiessään Juhani oli 15-vuotias, harjastukkainen ja tanakka, lukutaidoton ja oppimaton irtolainen. Hän kelpasi vain yksinkertaisimpiin rengin töihin, arvioivat aikalaiset. Vuonna 1847 hän jäi kiinni hevosvarkaudesta ja sai pakkotyötuomion Hämeen linnaan noin vuodeksi. Sen jälkeen hän sai rengin kontrahdin Vesivehmaalla. Jouduttuaan humalapäissään tappeluun isännän kanssa hän varasti hevosen ja häipyi. Talonväki kertoi poliisille Juhanin juopottelevan päivittäin ja olleen humalassa ”erittäin kiivas, villi ja arvaamaton”. Hänet saatiin pian kiinni ja passitettiin Hämeen linnaan tutkintavankeuteen. Siellä hän tutustui murroista epäiltyyn Heikki Mikonpoikaan.
Mikonpoika pääsi vapauteen, ja kun Juhania tuotiin käräjäistunnolta takaisin vankilaan, hän oli maantien varressa odottamassa.
Kölkön kolkka
Hevoskärryillä tehdyt vankikuljetukset oli annettu siviileille, jotka usein hutiloivat ja laiminlöivät tehtäviään.
Keskisarja kertoo, että matka jatkui Mikonpojan kanssa. Tarkoitus oli pistäytyä Kölkön tilalla, ja humalaiselle vankien kuljettajalle se sopi. Kölkkö oli tunnetun rikollisporukan kotipesä, ja porukan pomo oli kierosilmäinen ukko Adam Fix, jonka rikoshistoria vaihteli kahdesta taposta ryöstöihin. Mikonpoika oli hänen lankonsa, ja jo puhunut Juhanin puolesta.
Kölkössä juopoteltiin. Kun kulkua jatkettiin, Juhani päätti karata ja suisti kärryt ojaan. Hän lähti pakoon toisen vangin kanssa, joka sai irti omat käsirautansa ja lopulta myös Juhanin kahleet.
Juhani palasi Kölkköön, jossa Fixillä oli jo työtä odottamassa: Kustaa Kratula ja Juhani lähtivät ryöstämään Helisevän torppaa.
Torpan isäntä ja emäntä päästivät Juhanin tupaan yöksi. Heidän nukkuessaan Kratula pääsi sisään, ja Juhani tappoi avioparin. Ryöstösaalis oli kuitenkin surkea, ja käynti oli tehnyt Juhanista kaksinkertaisen tappajan.
Hän lähti vaeltamaan muille maille ja päätyi lopulta lokakuussa kotiinsa Heinolaan.
Suomen vaarallisin mies
Oikeusasiakirjat selvittävät sarjamurhaaja Juhani Adaminpojan tappotöitä varsin pikkutarkasti. Nimismiehet olivat osaltaan tutkineet juurta jaksain omilla paikkakunnillaan tehdyt verityöt ja merkinneet muistiin hänelle yösijan antaneiden ihmisten havainnot ja Juhanin sekavat tarinat. Hänen taipaleensa jäi niiden kautta kirjatuksi jälkipolville.
Juhanin äiti ilahtui poikansa yllättävästä kotiinpaluusta, isäpuoli ei. Ollessaan kyntötöissä miehet alkoivat tapella. Kaiken patoutuneen vihansa voimalla Juhani löi isäpuolensa kuokalla kuoliaaksi. Sen jälkeen hän harppoi tupaan ja surmasi äitinsä halolla. Hän ei tiennyt miksi.
Seuraava uhri oli 11-vuotias sisko Vilhelmiina, joka oli niityllä paimenessa. Juhani tappoi tytön saman tien. Koska todistajaa ei saanut jäädä, Juhani löi vielä 15-vuotiaan Johanneksen metsässä halolla kuoliaaksi.
Pakomatka jatkui, ja sen varrelle jäi lisää ruumiita.
Mäntyharjulla ryyppykaverina ollut Heikki Heikinpoika kuoli ojaan. Juhani oli halunnut hänen papintodistuksensa. Muutaman päivän kuluttua kuoli maankiertäjä Wilhelm Raad samasta syystä. Sitten Juhani varasti Haminasta hevosen ja kärryt ja ajoi kohti kotiseutuja. Kun eräässä tienkaarteessa toiset vaunut eivät väistyneet kyllin nopeasti, Juhani tappoi niiden ohjaksissa olleen Johann Mattsonin ja jatkoi matkaansa Kölkköön.
Siellä Juhani otettiin hyvin vastaan, mutta Adam Fix ei hyysännyt ketään korvauksetta. Hän lähetti Juhanin ja Mikonpojan ryöstämään varakasta Helpoliinin taloa.
Jälleen yövieraaksi tekeytynyt Juhani tappoi isännän ja emännän ja ryösti mitä sai käsiinsä. Saalis oli huono, ja uusi ryöstö tehtiin vauraaseen Tyryn myllytorppaan. Sinne tehtiin yllätyshyökkäys. Isäntää, emäntää ja jopa vanhaa emäntää pahoinpideltiin paljastamaan kätketyt arvoesineet ja rahat, mutta nämä pitivät puolensa ja vain vanhus menehtyi. Isäntäväki kykeni antamaan miehistä silminnäkijöiden kuvaukset.
Kaksitoista ihmistä tappaneen Juhanin täytyi kadota seudulta. Matka suuntautui Päijänteen rannoille.
Siellä terävä-älyinen talollinen Erik Tervakoski uskoi vahvasti, että Juhani on etsitty sarjamurhaaja. Marraskuisena iltana 1849 Vesijaon kylässä umpihumalaisen Juhanin pelatessa korttia Tervakoski sitoi vahvojen avustajien kanssa hänet köysiin ja sulki lukkojen taakse.
Sarjamurhaaja sai kauhistuttavan rangaistuksen
Oikeuskäsittely oli pitkä ja ainutlaatuinen, ja lehdistö raportoi siitä tiiviisti. Kansa alkoi nimittää Juhania Kerpeikkariksi, joka kääntyi ruotsin teloittajaa tarkoittavasta sanasta skärprättare. Yleisesti kauhisteltiin myös Juhanin tokaisua tapahtumista, ”Kuka niitä kaikkia muistaa”, ja rehvakasta asennetta.
Kölkön apumiehet ruoskittiin ja tuomittiin pakkotyöhön Siperiaan. Adam Fix kuoli, ehkä ruoskimisen seurauksena.
1800-luvulla psykopaattinen luonnehäiriö oli vielä käsitteenä hämärä. Lääkäri Fredrik Kruskopf kuvaili lausunnossaan: …hänen silmistään paistaa täydellinen ymmärryksen puute kaikessa mikä koskee moraalia. Juhani Adaminpojalta näyttää puuttuvan omatunto sekä kyky erottaa hyvä ja paha. Puute näkyy luonnottomana mielenrauhana, jonka hän vielä miettimisajan jälkeen säilyttää puhuessaan teoistaan.
Yksikään ihminen ei säälinyt Juhani Adaminpoikaa hänen polvistuessaan mestauspölkylle, mutta juuri ennen kirveen putoamista kruununvouti keskeytti teloituksen. Sarjamurhaaja sai keisari Nikolai I:n armahduksen, elinkautisen vankeustuomion, sillä Suomen laki ei enää tuntenut kuolemantuomioita.
Odotettu mestaus oli ollut vain symbolinen valeteloitus. Niitä ei tehty Suomen suuriruhtinaskunnassa, mutta Venäjällä sitä käytettiin joskus lisärangaistuksena, tahallisena henkisenä kidutuksena. Väkijoukko Heinolan kirkonmäellä murisi vihaisena. Vankeusrangaistus oli kuitenkin mestausta paljon kauheampi kohtalo. Juhani passitettiin Viaporin linnoitukseen tammikuussa 1853.
”Armo sekin”, mutisi lehtimies Zacharis Topelius käydessään Viaporissa, missä hän näki Juhani Adaminpojan istumassa kahlittuna pienen kopin seinään. Murhaaja oli nähtävyys, ihmispeto, jota yleisö sai käydä maksua vastaan katsomassa ja ihmettelemässä.
Kahleistaan Juhani Adaminpoika pääsi elokuussa 1854, kun kuolema hänet lopulta niistä armahti.