Popedan rumpali ja SorilaFestin järjestäjä Lacu Lahtinen hetki porttien auettua yleisöllekin Lahtisten takapihalle festivaalin avauspäivänä. Ville Laine
Lacu ja Rachael Lahtisen SorilaFest on ottanut kevyesti paikkansa Tampereen festarikesässä, kirjoittaa Ville Laine. Tämäkin viikonloppu tarjosi pitkän listan hienoja hetkiä.
Harvalla esiintyy takapihallaan saman viikonlopun aikana sellaisia legendaarisia manse- ja suomirokin nimiä kuin Popeda, Yö, Dingo ja Dave Lindholm.
Toisaalta monikaan ei ole Hanoi Rocksistakin tuttu Popedan rumpali Lacu Lahtinen. Niinpä Lacu ja Rachael Lahtisen takapihalla järjestettiin jo kolmatta kertaa SorilaFest, joka oli tälle vuodelle laajentunut peräti kolmipäiväiseksi.
Esiintyjien väleissä väki hyödynsi festivaalin oheistarjontaa iloisen sorinan täyttäessä koko alueen. Sorila oli siis nimensä veroinen. Ville Laine
Alun perin tarkoitukseni oli suunnata imemään festivaalin tunnelmaa vasta päätöspäivälle lauantaina, mutta koskapa torstai-iltana huomasin, että ei ollut kalenterissa mitään merkintöjä, niin suuntasin myös avauspäivälle haistelemaan meininkiä. Tunnelma olikin harvinaisen lämmin heti lähtölaukauksesta asti festivaalin isännän viihdyttäessä vieraitaan ja nautiskellen takapihansa artistivieraiden esityksistä.
SorilaFestin juontajana toiminut Simo Frangén tunnetaan erityisesti palindromeistaan, joilla hän viihdytti myös Sorilafestin yleisöä. Ville Laine
Tämänvuotisen SorilaFestin lavan korkkasi Ricky Kotka. Ville Laine
Simo Frangénin toimiessa festivaalin juontajana, lavalla esiintyi toki muitakin artisteja kuin edellä mainitut kiintotähdet. Avauspäivänä Dingolle raivasivat tietä paikallisista artisteista Ricky Kotka sekä Hauli Bros. Ricky Kotka sai siis kunnian olla koko festivaalin avausesiintyjä discoa ja kasarirokkia yhdistävällä hyvinkin perinnetietoisella musiikillaan. Yleisö nautti kuulemastaan ja koko paikka, siis Lahtisten takapiha, huokui lämpöä ja yhteisöllisyyttä.
Takapihalle ei tietenkään mahtunut useampaa lavaa, joten esiintyjien välit tarjosivat oivan tilaisuuden nauttia festivaalin antimista, joiden hintataso ei tosiaan päätä huimannut, sekä turista tuttujen ja kylänmiesten kanssa. Alueen täyttikin iloinen puheensorina, Sorilassa kun kerran oltiin.
Hauli Bros saapui festivaalille suoraan Pispalasta, eikä sadekaan estänyt nauttimasta nelikon annista. Ville Laine
Hauli Brosia en olekaan onnistunut aiemmin näkemään, joskin yhtyehän muodostaa myös Coitus Int 50 Revivalin selkärangan, jonka kyllä olen ehtinyt yhyttämään useampaankin kertaan. Tiedossa oli siis, että nämä herrat Juri Lindemanin ja Kalle Alatalon johdolla osaavat kyllä soittaa. Hauli Bros nojaakin vahvasti manserokin perinteeseen, joten tämän genren tulevaisuuskin lienee turvattu. Settinsä aikana yhtye esitti muun muassa paikalla olleen Pekka Saravon toivekappaleen Rikki ikkuna, jonka toivetta Saravo oli ryydittänyt Lindemanin mukaan toteamuksella ”On teillä ainakin yksi hyvä kappale…”.
Dingo sai yleisön innostumaan, joskaan aivan 80-luvun hysteriaan ei päästy. Ville Laine
Torstain pääesiintyjä Dingo aiheutti hysteriaa hieman pienemmässä mittakaavassa, ja joltisenkin vanhemmalle kohdeyleisölle, kuin kultaisella 80-luvulla. Mutta joka tapauksessa yhtyeen setistä muodostui reilun tunnin mittainen yhteislaulusessio Autiotalon, Nahkatakkisen tytön ja muiden hittien myötä, sanojen lähtiessä ikäluokkani, siis noin viisikymppisillä, edustajien suista, myös omastani, ilmoille jo pelkän lihasmuistin siivittämänä. Tosin näytti paikalla oleva nuorempikin musiikinkuuntelijapolvi osaavan sanat varsin mallikelpoisesti. Tuolta 80-luvulta ovat yhtyeessä mukana edelleen Pertti Neumann ja Jonttu Virta, kokoonpanon täydentyessä nuoremman polven muusikoilla, muun muassa Lordin Awana aiemmin tunnettulla Leena Peisalla.
Dingon kulta-ajalta ovat yhtyeessä mukana edelleen Neumann ja Jonttu. Kaartia täydentää muun muassa Euroviisuvoittaja, aiemmin Lordissa soittanut, Leena Peisa. Ville Laine
Vaikka SorilaFestin avauspäivänä koko illan aikana enemmän ja vähemmän vihmoi vettä taivaalta, niin tunnelma ei päässyt siitä laskemaan lainkaan. Sateessa pärjääminenkin on lopulta pelkästään varustautumiskysymys ja festivaalin lämmin tunnelma hoiti lopun, jotteivat vanhat luut päässeet protestoimaan liikaa kylmyyttä. Pakko oli siis onnitella itseäni, että päätin mennä festaroimaan myös avauspäivälle, sillä tämä vaihtoehto voitti sohvaperunoinnin puhtaasti 100-0.
Rumpali on rumpali myös takapihansa yleisön keskellä, kuten tunnelmointi muun muassa Hauli Brosin keikalla osoittaa. Valitettavasti en tällä kertaa todistanut Lacu Lahtista lavalla Popeda-päivän jäädessä välistä. Ville Laine
Valitettavasti en itse festivaalin isäntää nähnyt lavalla tällä kertaa, sillä perjantaina eli Popeda-päivänä voiton vei Nokia-areenalla samaan aikaan vakuuttanut Deep Purple. Muuten Lahtinen oli kuitenkin varsin näkyvästi paikalla sekä perjantaina että lauantaina. Kuuleman mukaan myös perjantai oli menestys ja mikä ettei, olihan tarjolla kuitenkin Popedan lisäksi Guitar Slingers ja Looseri, joista jälkimmäinen edustaa nuoremman polven tamperelaista musiikkiosaamista.
Kormus, johtajanaan Anton Äikäs, tarjosivat mainion rokkenrollipläjäyksen lauantain aloitukseksi. Ville Laine
Lauantaina musiikillisen tarjonnan aloitti Kormus, jota juontaja Frangén luonnehti ”manserokin manttelinperijäksi”. Luonnehdinta oli varsin pätevä, sillä Anton Äikäs kumppaneineen ammensi musiikillesti samasta laarista kuin vaikkapa Popeda ja Eppu Normaali. Jälkimmäistä koveroitiinkin Linnunradan laidalla -kappaleen muodossa, joka jossain määrin korosti yhteyttä. Järjestäjille, erityisesti tietenkin Lahtisille, annettiin kunniaa puolestaan kappaleella Hyvän ilman lintu. Ainakin luulen, että tämä on kappaleen nimi, mutta on myönnettävä, etten tunne kovinkaan hyvin Kormuksen tuotantoa. Joka tapauksessa voi yhtyä Äikkään näkemykseen, että SorilaFestin järjestäjät ovat hyvänilmanlintuja.
Kormus tuli nyt ensimmäistä kertaa vastaani ja ensikosketus osoittautui varsin miellyttäväksi. Yhtye oli varsinainen Rock ’n’ Roll -dynamo, josta oli oiva esimerkki kappaleensa Matkalla aamuun, joka häpeilemättömästi lainasi AC/DC:n Thunderstruckia. Eikä hävetä kannatakaan, sikäli vahvasti Kormukselta perinteisiin nojaava rokkenrolli sujui.
Lahtisten takapihalle oli ehtinyt runsaasti festarivieraita jo heti lauantain aloitukseen. Ville Laine
Luluan Miia Lepola kertoi spiikissään, ettei yleensä lähentele yhtyeen poikia näin, mutta Vesa Holmala on yhtyetoverin lisäksi hänen puolisonsa. Ville Laine
Seuraavana lavalle asteli LULUA, jonka mainiota live-energiaa on ollut onni seurata jo aiemminkin useasti. Vesa Holmalan ja Miia Lepolan luotsaama yhtye ei pettänyt tälläkään kertaa ja rento poprock-energia täytti groovellaan koko Sorilan. Myös Lulua kumarsi Eppu Normaalin suuntaan koveroimalla Kun olet poissa, jonka herkkyys sopi upeasti erityisesti Lepolan sointuvalle äänelle. Eppu Normaalin tulevat jäähyväiset selvästi koskettavat myös musiikin tekijöitä.
Mahtavalla live-energialla Lulua soitti tuotannostaan muun muassa kappaleet Elefantin hautausmaa, Rosvonportaat ja Pyromaani. Ensimmäisten yhtyeiden jälkeen oli todettava, että lauantaikin oli saanut SorilaFestillä varsin lentävän lähdön.
Lulua pursusi tuttuun tapaansa lennokasta live-energiaa. Ville Laine
Legendaarinen Dave Lindholm antoi kitaransa laulaa vaan. Ville Laine
Festivaalin kattaus osoitti monipuolisuutensa lähestymiskulmistaan rockmusiikkiin, sillä seuraavaksi päästiin bluesrockin juurevaan maailmaan. Johdattelijana toimi itse legendaarinen Dave ”Isokynä” Lindholm, jonka monipuolisesta tuotannosta pureuduttiin tällä kertaa sen englanninkieliseen osaan. Setissä kuultiin muun muassa Do I Have to Throw Stones ja Sick and Tired sekä tänäänkin basson varressa olleen Mikko Löytyn kappale I Ain’t Got No Home.
Lindholm kumppaneineen toimi suomenkielisen kappaleensa mukaisesti ja antoi kitaransa laulaa vaan, toisen kitaran laulaessa muun muassa Pauli Hanhiniemen Perunateatterista tutun Tommi Laineen käsissä. Muutoin lauluosuudet oli jaettu Lindholmin itsensä sekä Löytyn ja Laineen kesken. Juureva bluesrock toimii mielestäni aina, niin tänäänkin. Dave Lindholm & House Lights vakuuttivat rautaisuudellaan, mikä ei tietenkään ollut mikään yllätys.
Dave Lindholm & House Lights eli Isokynä itse, Sebastian Krühn, Mikko Löytty ja Tommi Laine. Ville Laine
Yön nykyinenkin kokoonpano tarjoilee yhtyeen hitit arvoisellaan käsittelyllä. Ville Laine
Lauantain ja festivaalin päätti suomirocklegenda Yö. Kokoonpanossa on toki ollut turbulenssia yhtyeen lähes 50-vuotisen uran aikana ja sen legendaarisimmat hahmot, Olli Lindholm ja Jussi Hakulinen, ovat jo siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Karavaani kuitenkin kulkee ja mielestäni yhtyeen suomirokin klassikkokappaleet saavat nykyiselläkin kokoonpanolla arvoisensa käsittelyn.
Jos Dingo aiheutti torstaina jonkinasteisen yhteislauluhurmoksen, niin torstain ja lauantain esiintyjistä äänekkäimmistä yhteislaulutuokioista sekä innostuneimmasta vastaanotosta taisi lopulta vastata Yö. Yhtyeen nykyinen laulaja JP Leppäluoto osaa innostaa yleisön mukaansa, joten esimerkiksi Likaiset legendat, Särkynyt enkeli, ja Tia-Maria saivat Sorilafest-yhteisön liekkeihin. Kunniaa saivat Lahtiset myös Yön taholta Kiitos ja Kunnia -kappaleen muodossa, eikä tietenkään ansiotta, sillä melkoinen voimanponnistus vaaditaan, että saadaan omalle takapihalle järjestettyä näinkin suurilla artistinimillä varustetut festivaalit.
Myös muun muassa Charonista ja Raskasta Joulua -kiertueesta tuttu JP Leppäluoto otti SorilaFestin yleisön vakuuttavasti haltuunsa. Ville Laine
Yön keikalla oli SorilaFestissa sitä kuuluisaa suurta urheilujuhlan tuntua, vaikka musiikkitapahtumassa oltiinkin. Ville Laine
Koskettavin hetki koettiin, kun Leppäluoto omisti Ihmisen poika -kappaleen Lindholmille ja silmäkulmia pyyhittiin läpi yleisön. Lopussa osoitettiin myös kunniaa Hakuliselle Rakkaus on lumivalkoinen -kappaleen päättäessä illan musiikillisen tarjonnan. Hakulisen käsialaahan on myös varsinaisen setin päättänyt ikoninen Joutsenlaulu, jonka vokaaleista Leppäluoto suoriutui myös mitä mainioimmin.
Hymy oli herkässä sekä lavalla että yleisössä Yön päättäessä koko tämänkertaisen SorilaFestin. Ville Laine
SorilaFest osoittautui kaikin puolin miellyttäväksi kokemukseksi ja tapahtuman voi puolestani julistaa Tampereen sympaattisimmaksi festivaaliksi. Vaikka kumpaakin päivää varjostivat vesisade, niin se ei päässyt tunnelmaa latistamaan hetkeksikään. Yön sanoin kiitos ja kunnia kuuluu tietenkin eritoten Lahtisille.
SorilaFest lienee koko Tampereen sympaattisin festivaali, joka suorastaan tihkuu lämmintä tunnelmaa ja yhteisöllisyyttä. Ville Laine
Koko festivaalin viimeisen sanan sai juontaja Frangén, joka jokaisen festivaalin esiintyjän jälkeen esitti palindromin. Hänen sanoihinsa saa päättyä myös tämä tarina, joskaan ei sillä viimeisellä palindromilla, vaan koko festivaalin avauspalindromilla, joka kuvaa hyvin myös viikonlopun vallinnutta säätilaa. Kirjoitan sen tähän nyt kuitenkin vain etuperin, takaperin joudutte sen itse lukemaan lopusta alkuun.
”Tuulee, silakalla kalisee luut.”
SorilaFest 2026, La-Sorila Cafe Bar (Lahtisten takapiha), 11.–13.6.2026