Hämeenlinna haluaa kulttuurillaan erottautua ja näkyä matkailukaupunkina. Kaupungin omista vahvuuksista on tarjolla tänä syksynä peräti kaksi kantaesitystä. Molemmat ovat musikaaleja.
Tulisiipi sai ensi-iltansa torstaina. Lokakuussa on Irwin-musikaalin vuoro.
Tulisiipi ja Irwin ovat molemmat edellisen teatterin johtajan Anna-Elina Lyytikäisen käsialaa. Hän halusi ammentaa nimenomaan Hämeenlinnan omasta historiasta ja tuoda teatterin lavalle paikallisia tarinoita tai paikallisten tarinankertojien tekstejä.
Konsepti on hyväksi havaittu. Teatteri ja Vanajasali täyttyivät Rottien pyhimyksen esityksissä, joissa aiheena oli Hattulan Pyhän Ristin kirkon kirkkomaalaukset.
Nyt aiheet ovat hyvin läheisiä hämeenlinnalaisille, mutta myös koko muullekin Suomelle. Tulisiipi on JP Koskinen kirjaan pohjautuva, Irwin taas oman kaupungin kasvatti.
Iso ja rohkea ponnistus.
Miksi ihmeessä teatteri ei kuitenkaan verkkosivuillaan kerro, että kahdessa syksyn ensi-illassa kyseessä ovat nimenomaan kantaesitykset?
Sen sijaan markkinointitempaukset on nyt keskitetty Verkatehtaan ensimmäiseen isoon musikaalituotantoon Tom of Finlandiin, joka saa ensi-iltansa vuoden kuluttua syyskuussa.
Lipunmyynti alkoi perjantaina ja sen vuoksi tuolloin julkistettiin musikaalin työryhmä.
Odotukset olivat korkealla, mutta lopulta pääosan esittäjä on sama kuin Turussa nähdyssä Tom of Finlandissa. Toteutuksessa sentään pyritään tekemään teknisesti jotain uutta ja ihmeellistä, jonka Vanajasalin suuri lava ja uusi tekniikka mahdollistaa.
Kun Hämeenlinnasta on puhuttu kaupunkina, joka pitää helmensä vakan alla, ei Verkatehtaan suurhankkeen osalta voida väittää samaa.
Tom of Finland on ainakin markkinoitu niin, että puoli Suomea tietää. Se on Verkatehtaalta ja teatterilta iso ja rohkea ponnistus, jolla otetaan myös kantaa.
Kuten teatterinjohtaja Pauliina Salonius perjantaisessa infossa sanoi: maailma tarvitsee lisää rakkautta, tässä sitä on.
Hämeenlinnassa otetaan nyt rohkeita askelia.
Hämäläisten laulukin kannustaa tarttumaan toimeen. Teatterissa ja Verkatehtaalla on todella tehty niin. Ei ole jääty itkemään pieneneviä valtionosuuksia, vaan katsottu eteenpäin ja pyritty tekemään sellaisia ratkaisuja, että muukin Suomi löytää paikalle.
Kulttuuri pystyy tarjoilemaan meille iloa ja rakkautta. Sitä tämä aika kaipaa.