Vilpas juhli Suomen mestaruutta reilut neljä viikkoa sitten. Siksi yleensä ensimmäisten joukossa tulevan kauden amerikkalaispelaajia kiinnittävä seura oli muutaman viikon jäljessä totuttua aikataulua.
Ensimmäisenä Vilpas löysi korvaajan mestaruusjoukkueen parhaalle amerikkalaispelaajalle Jalen Brooksille. Hänen nimensä on Karl Chavis. Pelkästään Chavisin urapolkua ja tilastoja katsottuna hän on kuin kloonattu Brooks.
Chavis pelasi yliopistouransa Brooksin tavoin NCAA:n kakkostasolla, josta Vilppaan tasoinen joukkue hankkii aniharvoin suoraan pelaajaa, taso on todistettava Euroopassa.
Chavis pelasi ensimmäisen eurokautensa Sveitsin liigaa Nyonissa eli samassa seurassa kuin Brooks. Voidaankin sanoa, että Nyon korvasi viime kesänä Brooksin Chavisilla ja nyt Vilpas teki saman liikkeen.
Mutta olisi silti vääryys sanoa, että Vilpas hankki uuden Brooksin. Tai että Vilpas hankki edes Brooksin kaltaisen pelaajan, vaikka pelipaikka on sama.
198-senttinen Chavis ei ole 196-senttisen Brooksin kaltainen plastinen päänvaiva puolustuksessa tai täydellä kaasulla korille höyryävä levypallomagneetti.
Numerotkin kertovat samaa: Brooks otti viimeisellä yliopistokaudellaan ja Nyonissa yli 11 levypalloa ottelua kohti, Chavis ”vain” 4,0 ja 6,8 levypalloa.
Brooks teki myös noin 22 pistettä ottelua kohti ja Chavis ”vain” 18.
Brooksin kanssa Nyon voitti 11 ottelua ja oli runkosarjan neljäs, Chavisin kanssa Nyon voitti seitsemän ottelua ja oli runkosarjan seitsemäs. Kumpanakin kautena Nyon putosi heti puolivälierissä.
Edistyneet tilastot kertovat myös, ettei Chavis ollut Sveitsissä Brooksin tasoinen pelaaja. Brooksin PER-indeksi oli loistava 25,8, Chavisin kelpo 17,2. Sataa pallonhallintaa kohti Brooks jäi koko kauden aikana plussalle 16,9 pistettä, Chavis vain 1,1 pistettä.
On kuitenkin huomioitavaa, että Nyonin koriero oli viime kaudella 81 pistettä miinuksella ja Chavis pelasi lähes viisi minuuttia ottelua kohti. Eli Chavisin ollessa penkillä Nyon oli kentällä merkittävästi huonompi.
Itse pelaaminen tuo pelaajien erot selkeämmin näkyviin. Parhaimmillaan pallottomana oleva Chavis hakeutuu takaoviin ja leikkauksiin, pallollisena hän haluaa porhaltaa mahdollisimman lähelle rimaa.
Chavisin kolmosprosentti oli Brooksin tavoin Nyonissa alle 30, mutta yliopistossa Chavis oli paikoin lähes 40 prosentin kaukoheittäjä.
Brooks muuten nosti kolmosprosenttinsa Vilppaassa 35:een, joka tuottaa 1,05 pistettä heittoa kohti. Vaikka Chavis onnistuisi tekemään saman, hänen ei siltikään kannattaisi ottaa sillä tarkkuudella kuin vapaita kolmosia, joita hänelle ei siis saisi antaa.
Aivan liian aikainen ja aivan liian vähillä tiedoilla tehty ennustus onkin, ettei Vilpas tule olemaan niin riippuvainen Chavisista kuin se oli Brooksista.
Chavis voi olla parhaimmillaan todella hankala puolustettava ja hän siirtää Vilppaan hyökkäysoptioita korirenkaan päälle, jossa puolustaminen on tunnetusti hankalampaa kuin parketin tasolta.
Chavis vaikuttaakin olevan enemmän riippuvainen pelintekijästä kuin Brooks, joka teki valtavan osuuden tehoistaan voitetuista hyökkäyslevypalloista ja niiden jatkumoista.
Brooksin keskiarvot Vilppaassa olivat 28 minuuttia, 14,7 pistettä ja 7,9 levypalloa. Chavisille kelpo luvuta olisivat noin 25 minuuttia, 12 pistettä ja viisi levypalloa. Se kuulostaa vähältä, mutta on silti täysin riittävästi laajassa rotaatiossa.
Lopulta Chavisin merkitys sekä hänen eurouransa jatko mitataan siinä, pystyykö hän puolustamaan uskottavasti sekä itseään pienempiä että isompia pelaajia.
High Schoolissa sentterinäkin pelannut Chavis pelannee Vilppaassa kolmospaikan lisäksi nelospaikkaa, jossa on jo Riku Laine. Todennäköisesti Vilpas hakeekin nelospaikalle vähintään kaksimetristä ja satakiloista pelaajaa, joka pystyy heittämään kauempaa ja tuuraamaan Mikael Aaltoa sentterin paikalla.
Tosin edellisessä lauseessa oli listattuna niin kalliita attribuutteja, ettei Vilppaan kultakevään paisuttama kassa välttämättä riitä niihin. Siksi ei olisi yllätys, jos tämä laituri-sentteri tulisi suoraan yliopistosta ja isompi panostus siirrettäisiin sinne, jolla sillä on sekä Chavisin että Vilppaan kannalta suurin merkitys: pelintekijään.
Jalen Brooks ja Karl Chavis vertailussa:
Pituus:
Brooks: 196 cm
Chavis: 198 cm
Viimeinen yliopistokausi:
Brooks: Southern Arkansas (NCAA2) 32 minuuttia, 22,5 pistettä/11,5 levypalloa/2,1 syöttöä. Kolmosprosentti 36.
Chavis: Young Harris (NCAA2) 30 minuuttia, 18,5 pistettä/4,0 levypalloa/3,1 syöttöä. Kolmosprosentti 37.
Ensimmäinen ammattilaiskausi BBC Nyonissa (Sveitsi):
Brooks: 35 minuuttia, 21,5 pistettä/11,3 levypalloa/1,8 syöttöä. Kolmosprosentti 29.
Chavis: 34 minuuttia, 18,1 pistettä/6,8 levypalloa/1,8 syöttöä. Kolmosprosentti 27.
Vilppaan sopimustilanne:
Takamiehet: Simeon Stefanovic
Takamies/laiturit: Mikko Koivisto, Sebastian Lindberg, Eero Innamaa
Laiturit: Karl Chavis, Riku Laine
Sentterit: Mikael Aalto, Aamos Laavainen