Vehka Kurjenmiekka on pienestä pitäen rakentanut maailmoja sanoilla. Kirjaimia kun pystyy asettelemaan siihen järjestykseen kuin haluaa.
Pienestä Juupajoen koulusta ei löytynyt kavereita, joten lukeminen ja kirjoittaminen olivat Kurjenmiekalle henkireikä. Hän on tarinoiden avulla tehnyt maailmaa omaksi ja löytänyt oman paikkansa.
Kirjoittaminen on Kurjenmiekalle paitsi työ, myös hyvinvoinnin mittari. Jos kirjoittaminen sujuu, kaikki on hyvin. Mutta jos tekstiä ei synny, se on merkki vakavasta masennusjaksosta. Toisessa ääripäässä, hypomaniassa, tekstiä taas saattaa syntyä sivukaupalla yhden päivän aikana.
Nykyisin Kurjenmiekka, 34, osaa elää kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa. Kirjoittaminen on siinä tärkeässä roolissa.
– Hahmotan maailmaa kielen kautta. Jos en saa tilaa käyttää kieltä, ympäristö ja arki alkavat puristaa, Kurjenmiekka kuvailee.
Siksi Kurjenmiekka pyrkii kirjoittamaan päivittäin.
Nyt on kurjaa, mutta se menee ohi
Kurjenmiekka on kertonut avoimesti kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään työyhteisössään Lähetysseuran nuorisotyössä sekä kirjasomessa, jossa hän on aktiivinen.
Hän on muun muassa jakanut kokemuksiaan, miten taltuttaa ahdistusta puhumalla ja keskittymällä konkreettiseen tekemiseen.
Monet lukijat hoksasivat Kurjenmiekan uusimman romaanin kuvaavan kaksisuuntaista mielialahäiriötä.
– Se on totta, että käytin sitä ikään kuin työkaluna hahmoja luodessa. Kirjassa on kuitenkin paljon muuta. Tuo on vain yksi tapa lukea sitä.
Syyskuussa ilmestynyt Talventaitto kertoo Merenkehrä-nimisestä fantasiamaailmasta. Kirjan päähenkilöt Kaiho ja Alati edustavat talvea ja kesää. Toisen maailmankuva muistuttaa masentuneen elämää, toisen taas innostuvaa ja kaikkivoipaa maanisuutta.
Avaa kuvien katselu
Nykyään Vehka Kurjenmiekka ei lähde mukaan sairauden aiheuttamiin mielialanvaihteluihin. Kuva: Antti Haanpää / Yle
Kurjenmiekka muistaa kärsineensä mielialahäiriöstä lukioikäisestä lähtien. Varsinaisen diagnoosin hän sai paljon myöhemmin. Vuosien varrella hän on oppinut elämään sairauden kanssa, eikä se juuri haittaa arkea.
Masennusjaksojen aikana Kurjenmiekka tietää jo, että vaikka nyt on kurjaa, se menee ohi.
– Enää mun ei tarvitse lähettää kavereille viestejä, että ”tykkääthän sä musta edes vähän”. Sellaistakin on joskus nuoruudessa tapahtunut.
Myös hypomaniaan liittyvää yliaktiivisuutta ja energisyyttä Kurjenmiekka osaa käyttää hyväkseen. Silloin voi innostuksen vallassa syntyä vaikkapa romaanikäsikirjoitus muutamassa viikossa.
– Mulla on sillä tavalla kiitollinen tilanne, että olen pystynyt elämään kuitenkin hyvää elämää. Tekemään töitä ja luomaan hyviä ihmissuhteita.
Kurjenmiekka halusi kirjoittaa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä vertauskuvallisesti romaaniinsa. Hän halusi osoittaa, että myös fantasiakirjallisuudessa voi käsitellä vakavia, kipeitäkin aiheita.
Häntä harmittaa, että fantasia luokitellaan helposti pelkästään nuorten lukijoiden lajiksi. Hänelle itselleen fantasia on kirjallisuutta muiden lajityyppien joukossa, mutta kirjakaupoissa fantasialle on oma hylly, joka on erillään ”vakavasti otettavasta kirjallisuudesta”.
Kun Kurjenmiekka opiskeli kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa, hänelle sanottiin, ettei fantasiaa kannata kirjoittaa, koska sillä ei voi voittaa esikoiskirjalle myönnettävää Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoa.
– Niin kuin kirjoittaisin joidenkin palkintojen takia!
Palkintoja Kurjenmiekka ei ole vielä voittanut, mutta on ollut ehdolla useamman palkinnon saajaksi. Hän nousi suureen suosioon etenkin kirjasomessa esikoisromaanillaan Kellopelisydän, joka julkaistiin viime vuonna.
Tänä syksynä julkaistu Talventaitto on samaa Merenkehrä-trilogiaa, mutta se kertoo ajasta ennen Kellopelisydäntä.
Kurjenmiekka on sen verran suivaantunut fantasiakirjallisuuden väheksymisestä, ettei hän halua itseään kutsuttavan fantasiakirjailijaksi.
– Mulle on jopa sanottu, että miksi kirjoitat fantasiaa, kun kirjoitat niin hyvin, Kurjenmiekka puuskahtaa.
Ihan vain näyttääkseen, että vakavia aiheita pystyy käsittelemään monin keinoin, hän julkaisee ensi keväänä hyvänmielenromaanin. Sen aiheena on hyväksikäyttö ja traumat.
Vehka Kurjenmiekka on pappi, mutta haaveilee, että voisi joskus keskittyä pelkästään kirjoittamiseen.
Nuoret ovat ihmisyydessä parempia
Kirjailijan ammatin lisäksi Vehka Kurjenmiekka on myös pappi. Päivätyönsä hän tekee Lähetysseuran nuorisotyössä.
Alun perin hän ei halunnut papiksi lainkaan, mutta päätyi tekemään pappisvihkimykseen tarvittavat opinnot, koska halusi pitää rippileirejä ja konfirmoida. Nuorten parissa työskentely pitää Kurjenmiekan mukaan ajatukset avoimina.
– Nuorten kanssa ei voi pitää asioita itsestäänselvyyksinä. Mikään ei ole mustavalkoista.
Etenkin rippileireillä nuoret pohtivat suuria kysymyksiä kuten ilmastonmuutosta, uskoa ja minuutta. Innostusta, iloja ja suruja ei peitellä.
– Ylipäätään nuoret ovat parempia ihmisyydessä kuin monet aikuiset.
Avaa kuvien katselu
Vehka Kurjenmiekka on huomannut työssään, että etenkin ilmastonmuutos mietityttää nuoria. Kuva: Antti Haanpää / Yle
Kahvilla Jeesuksen kanssa
Kurjenmiekka on joutunut pohtimaan paljon myös omaa uskoaan. Hän on ollut välillä ateistikin.
Nuorena Kurjenmiekka haaveili lähetystyöstä ja pyrki myöhemmin opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan.
Huonot kokemukset opinnoissa saivat hänet luopumaan uskosta vuosiksi. Hän kohtasi muun muassa naispappeuden vastustajia ja päätti, ettei todellakaan halua papiksi.
Kunnes Kurjenmiekka näki unen.
– Tämä voi kuulostaa aika hölmöltä, mutta olin unessa Jeesuksen kanssa kahvilla. Sen muistan, että kahvi oli pahaa, mutta keskustelu hyvää.
Unessa Kurjenmiekka kyseenalaisti kristinuskoa, mutta lopputulema oli, että hän teki Jeesuksen kanssa diilin kolmen kuukauden koeajasta.
Nyt koeaika on venähtänyt pian kymmeneksi vuodeksi, ja Kurjenmiekka on sinut uskonsa kanssa.
Avaa kuvien katselu
Vehka Kurjenmiekka sai unessa kääntymiskokemuksen. Kuva: Antti Haanpää / Yle
Luonnosta löytyy jumaluus
Kurjenmiekka ei koe ristiriitaa uskon ja fantasiakirjallisuuden välillä. Romaaneihin Kurjenmiekka ei ujuta uskonasioita. Merenkehrä-sarjassa tapahtumien taustalla vaikuttaa mystinen korkeampi voima, mutta järjestäytyneen uskonnon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Avaa kuvien katselu
Syksy on Vehka Kurjenmiekan lempivuodenaika. Kuva: Antti Haanpää / Yle
Luonnolla on tärkeä rooli kirjoissa, ehkä jopa jumalallinen. Ihmisen ja luonnon välinen suhde on keskeinen teema Talventaitossa. Romaanin voi lukea myös vertauskuvana ilmastonmuutokselle, sillä vuodenajanvaihtumiset ovat osa juonta. Kirjassa kuvataan miten käy, kun asiat menevät epätasapainoon, eikä tehtyä saa enää tekemättömäksi.
– Olen tietoisesti personifioinut luontoa, jotta lukijan olisi pakko ottaa se tosissaan.
Kurjenmiekan teksti on omaperäistä ja kuvailevaa. Lukiessa tulee vaikutelma, että sanat kuljettavat tekstiä kirjaimellisesti.
– Niin voi sanoa, sillä mulla on sanasynestesia. Mulle sanat tuntuvat joltakin, ja ne ikään kuin yhdistyvät luonnostaan.
Kurjenmiekka ei koskaan suunnittele tarinaa etukäteen. On vain kieli ja sanat, joista muodostuu lauseita, joista avartuu kokonainen maailma.
Lue edellinen Kulttuurivieras: