Osakkeiden arvostuskertoimet ovat kohonneet ja samalla pienimuotoisen korjausliikkeen riski on kasvanut, arvioi Nordea. Pankki odottaa osakkeiden tuottavan silti korkoja paremmin lähikuukausina.

Nordean päästrategi Antti Saari. Kuva: Nordea Oyj.
Nordea arvioi viikkokatsauksessaan, että talouskasvu ja yritysten tuloskasvu ovat pitäneet pintansa pelättyä paremmin, mikä on tukenut osakemarkkinoiden kehitystä viime kuukausina. Samalla kuitenkin osakkeiden arvostuskertoimet ovat nousseet, mikä lisää pankin mukaan pienimuotoisen korjausliikkeen todennäköisyyttä.
Nordea odottaa silti osakkeiden tuottavan korkoja paremmin lähikuukausina riittävän hyvän näkymän tukemana. Pankki pitää osakkeet ylipainossa suosituksissaan.
”Arvostuskertoimilla mitattuna osakkeet etenkin Pohjois-Amerikassa vaikuttavat historiaansa verrattuna kalliilta. Tämä tarkastelu jättää kuitenkin huomiotta verotuksen muutokset, tuloskasvunäkymät ja pörssin toimialarakenteen. Perusteellisemmin tarkasteltuna osakkeiden keskipitkän aikavälin tuottonäkymät ovat vain hieman heikommat kuin viimeisten kahden vuosikymmenen aikana keskimäärin”, toteaa Nordean päästrategi Antti Saari.
Korot ovat kuitenkin korkeammalla, joten osakkeiden ja korkosijoitusten tuottonäkymät ovat lähentyneet toisiaan. Saaren mukaan silti ero on edelleen selvä osakkeiden hyväksi.
Päästrategin mukaan suurin syy kansainvälisesti korkealta vaikuttaviin arvostuskertoimiin on teknologia-alojen merkityksen kasvu ja niiden korkeat arvostuskertoimet. Muiden alojen kertoimet ovat koko lailla normaalit niiden historiallisiin arvostuskertoimiin verrattuna, Saari muistuttaa.
Jättipankki Goldman Sachsin mukaan tekoälyosakkeet voivat kohdata kuplariskejä tekoälybuumin osoittaessa hiipumisen merkkejä. Investointipankin mukaan väistämätön suurten teknoyritysten pääomamenojen hidastuminen voi leikata S&P 500 -indeksin arvostuskertoimia jopa 20 prosentilla.
Teknoyhtiöiden korkeille arvostuskertoimille löytyy Saaren mukaan kuitenkin hyvät syyt.
”Teknologia-alojen korkeita kertoimia taas selittää niiden reippaasti parantunut kannattavuus ja vahva tuloskasvu. Näitä kasvunäkymiä ovat siivittäneet toisaalta tekoälyinvestointien kasvu ja toisaalta Trumpin viimeisimmät veromuutokset. Ne satavat erityisesti teknologiayhtiöiden laariin kevyempänä verotaakkana ja kannattavampana liiketoimintana. Säästöillä taas saadaan aikaan tavalla tai toisella pirteämpää osinkojen kasvua, mikä puoltaa korkeampia arvostuskertoimia.”
Saaren mukaan huhut teknologiakuplasta ovat vahvasti liioiteltuja.
Osakealueissa Nordea suosittele edelleen ylipainoa Euroopan osakkeille. Tähän on Saaren mukaan useita syitä.
”Vanhan mantereen tulosnäkymät alkavat vähitellen elpyä ja edessä olevat investoinnit, sääntelyn keventäminen sekä jo nähdyt koronlaskut tukevat niitä entisestään. Talouskasvunäkymän piristyessä on hyvin mahdollista, että sijoitusvirrat Euroopan suuntaan jatkuvat.”
Japani jatkaa Nordean suosituksissa alipainossa valuuttaan ja maan vientiyhtiöihin liittyvän epävarmuuden vuoksi. Suomi, Pohjois-Amerikka ja kehittyvät markkinat ovat peruspainossa.
Kansainvälisissä toimialasuosituksissa rahoitusala jatkaa pankin suosituksissa ylipainossa.
”Odotamme sääntelyn purkamisen ja riittävän hyvän talouskehityksen hyödyttävän rahoitusalan kasvunäkymiä enemmän kuin korkokatteiden paluu normaaliin niitä painaa. Lisäksi alan arvostuskertoimet ovat yhä melko houkuttelevat muihin verrattuna”, Saari kertoo.
Päivittäistavarat jatkavat puolestaan alipainossa.