Monet vesilintukannat taantuvat, mutta metsähanhen metsästysaluetta ja tundrametsähanhen metsästystä halutaan laajentaa.

metsähanhet lennossa

Avaa kuvien katselu

Metsähanhet muuttavat loppusyksyllä Suomen yli. Vain osa pesii Suomessa. Kuva: Yle / Risto Salovaara

16:20•Päivitetty 16:23

Metsähanhen elokuista metsästysaluetta halutaan laajentaa sen Pohjois-Suomen pesimäalueilta myös Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savoon.

Maa- ja metsätalousministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle luonnokset vesilintujen metsästystä rajoittaviksi asetuksiksi. Esityksen tavoitteena on varmistaa vesilintujen metsästyksen kestävyys.

Pääasiassa asetuksissa on rajoituksia, mutta mukana on myös metsähanhen metsästysalueen laajeneminen Ilomantsin, Juuan, Lieksan ja Nurmeksen kuntiin sekä Pohjois-Savossa Rautavaaran ja Sonkajärven kuntiin.

Metsähanhen metsästys kaikkialla muualla Suomessa ehdotetaan edelleen kiellettäväksi kokonaan.

Metsähanhen metsästys on ollut sallittua Pohjois-Suomen pesimäalueilla 20.–27. elokuuta. Suomessa pesii metsähanhen alalaji taigametsähanhi, jonka kanta on taantunut. Suomen läpi muuttaa myös elinvoimainen tundrametsähanhi.

Elokuussa pesimäalueille kohdistuvan metsästyksen saaliskiintiö olisi yksi taigametsähanhi metsästäjää kohden. Ravintohoukuttimen käyttö ja pellolta metsästys olisi kiellettyä.

Tundrametsähanhelle muuttoaikainen metsästys

Metsähanhen metsästys sallittaisiin lisäksi toiselle alalajille eli tundrametsähanhelle Itä- ja Kaakkois-Suomessa rajatulla alueella loka-marraskuussa.

Tundrametsähanhen metsästysaluetta esitetään laajennettavaksi Etelä-Savon maakunnassa Hirvensalmen, Juvan, Mikkelin ja Mäntyharjun kuntiin, Pohjois-Karjalan maakunnassa Heinäveden kuntaan sekä Pohjois-Savon maakunnassa Joroisten ja Varkauden kuntiin. Näillä alueilla tavataan muuttoaikana runsaslukuista tundrametsähanhen kantaa, mutta muuttoreitissä on vuosittaista vaihtelua riippuen tuulien suunnasta ja voimakkuudesta.

Loka–marraskuun metsästyksessä metsähanhien saalismäärää ei ole tarpeen rajoittaa kiintiöllä eikä pyyntimenetelmillä, arvioi maa- ja metsätalousministeriö. Lausuntoja voi antaa viimeistään 9.7.2026.