Kaksi pelastustyöntekijää tarkkailee sillalta pudonneita vaunuja junaradan varrella.

Avaa kuvien katselu

Pelastajat tutkivat sillalta pudonneita junavaunuja Münchenissä lauantaina 20. kesäkuuta. Kuva: Stefan Puchner / Dpa / Reuters

12:42•Päivitetty 12:46

Yksi ihminen on kuollut kahden tavarajunan törmättyä sillalla Münchenissä lauantain varhaisina tunteina. Törmäyksessä kaksi vaunua suistui kiskoilta ja putosi alla olevalle kadulle, paikallinen poliisi kertoo.

Onnettomuuden syytä tutkitaan, poliisin tiedottaja kertoi Reutersille.

Pelastusviranomaiset hälytettiin törmäyspaikalle Münchenin pohjoisella Milbertshofenin alueella hieman ennen kahta yöllä paikallista aikaa. Paikalle lähetettiin noin 60 pelastajaa, palolaitoksen tiedottaja kertoi.

Reuters