All Over Press
Michael Jacksonin lasten äiti on täysin erinäköinen kuin popparin kanssa avioituessaan.
Popin kuninkaaksi tituleerattu menehtyi 25. kesäkuuta 2009. Jälkeensä hän jätti miljoonia faneja, seksuaalirikossyytösten töhrimän maineen sekä kolme alaikäistä lasta.
Videolla kerrotaan salaliittoteoriasta, jonka mukaan Michael Jackson elää yhä:
Kaksi vanhinta lastaan Michael sai vaimonsa kanssa. Esikoispoika syntyi 1997 ja pikkusisko vuotta myöhemmin.
Kohuliitto yllätti vaimonkin
Michael ja Debbie avioituivat vuonna 1996. Suhteen alku oli vauhdikas ja skandaalinomainen, sillä kaksikko ilmoitti samantien odottavansa perheenlisäystä. Lisäksi Michael oli vain hetkeä aiemmin eronnut ex-vaimostaan .
Michael Jacksonin Paris-tytär
ulkomaat
29.5. 21:00
Michael Jacksonin tyttäreltä paljastuksia lapsuudestaan
Isänsä 11-vuotiaana menettänyt Paris avaa lapsuuttaan harvinaisella tavalla.
Lisa Marie ”Elviksen tytär” Presley oli Michaelin ensimmäinen vaimo. Yhteisiä lapsia pariskunta ei saanut.
Shutterstock/All Over Press
Lisa Marie on jälkikäteen kertonut Michaelin vaihtaneen hänet Debbieen, koska tämä oli halukas hankkimaan laulajan kanssa lapsia.
Michaelin ja Debbien liitto päättyi eroon vuonna 2000. Eropäätöksen taustalla vaikuttivat liialliseksi äitynyt mediakiinnostus sekä parin erilaiset toiveet tulevaisuuden ja elämäntapojen suhteen.
Liitto vain lasten takia
Eron jälkeen Debbie on myöntänyt, ettei kyseessä koskaan ollutkaan varsinainen rakkausliitto. Hän suostui järjestelyyn, koska halusi suoda Michaelille tämän kovasti kaipaamia perillisiä.
Menettää koko omaisuutensa
ulkomaat
15.5. 19:51
Jacksonien perheelle taas takaisku – miljoonien raiskaustuomio Jermainelle
1960-luvulla pinnalle noussut musiikkiperhe kylpee oikeusjutuissa ja vakavissa syytöksissä.
Arkistokuva. Debbie kuvattuna hevostilallaan vuonna 2009.
AOP
Itse hän ei kuitenkaan ollut perhe-elämästä innoissaan. Debbie paljasti vuonna 2003 Michael Jackson: The Footage You Were Never Meant To See -dokumentissa, että ex-parin lapset olivat täysin Michaelin kasvattamia. Popparin kuoleman jälkeen tämän jälkikasvun huoltajuus myönnettiinkin näiden isoäidille .
Debbie sai avioerossa 15 miljoonaa dollaria. Sittemmin hän on pysytellyt pitkälti pois parrasvaloista, satunnaisia julkisuusvisiittejä lukuunottamatta.
Tältä hän näyttää nyt
Nykyään 67-vuotias Debbie elää tiettävästi rauhallista elämää Kalifornian Palmdalessa. Hän on myös rakentanut uudelleen suhdetta nyt jo aikuisiin lapsiinsa.
Paikallinen paparazzi ikuisti Debbien hiljattain kotiseudullaan. Eläköitynyt sairaanhoitaja oli hoitamassa pankkiasioitaan rennosti farkuissa ja t-paidassa.
Jälleen syytösten kohteena
kotimaa
12.5. 19:00
Uusia kauhuväitteitä Michael Jacksonista – ei herkille
Karmeita ja yksityiskohtaisia väitteitä Michael Jacksonin teoista on noussut jälleen esiin.
Debbie Rowe kuvattuna kesäkuussa 2026.
AOP
Vakavailmeistä rouvaa ei ihan heti tunnistaisi samaksi naiseksi, joka aikoinaan pika-avioitui supertähden kanssa.
Debbie onkin saanut osansa elämän vastamäistä. Hän sairastui vuonna 2016 rintasyöpään, josta on sittemmin parantunut.
Debbie luopui Michaelista erotessaan vanhemman oikeuksistaan. Nykyään hän on kuitenkin tekemisissä ainakin Paris-tyttärensä kanssa.
AOP