Seiskan arkisto / Adobe Stock / Kati Pakarinen
Julkisuus on monien unelma. Osa sen saavuttaneista on kuitenkin kääntänyt selkänsä valokeilalle.
Menestyminen viihdealalla on vähintäänkin epävarmaa. Monet laulajat ja näyttelijät ovatkin siviiliammatiltaan jotain aivan muuta.
Katso myös video!
Hieman harvinaisempaa on, että julkisuuden henkilö vaihtaa parrasvalot tavisduuniin. Heitäkin kuitenkin löytyy.
Koomikosta kauppiaaksi
Stand-up-koomikko , 45, on tuttu monista tv-ohjelmista. Hän on juontanut omaa Ali Show’taan ja vuonna 2016 hän heittäytyi pakolaiskriisin ytimeen dokumentissa Tuntematon pakolainen.
Viime vuosina Alia ei kuitenkaan pahemmin ole telkkarissa näkynyt, eikä ihme: Ali on siirtynyt täysin uudelle uralle. Hän aloitti K-ruokakauppiaana huhtikuussa 2023.
Alia on tituleerattu Suomen hauskimmaksi kauppiaaksi. Arkistokuva 2024.
Matti Matikainen
Kiinteistökauppa kiinnostaa
Liekö syynä lukuisat kiinteistönvälittäjistä kertovat realityt, mutta asuntokauppiaiden arjesta on luotu julkisuudessa varsin houkutteleva ja jopa seksikäs kuva. Monet julkimot ovatkin siirtyneet takomaan rahaa kiinteistökaupoilla taiteen luomisen sijaan.
Sarjoista Salatut elämät ja Uusi päivä tuttu on yksi näyttelijän työn välitysbisnekseen vaihtaneista. Niin ikään Salkkareissa aikoinaan pullistellut on toiminut jo pitkään kiinteistönvälittäjänä. Ex-pyöräilijä puolestaan on luonut tönöjen ja tonttien maailmassa menestyksekästä uraa jo vuosien ajan.
Teatteritaiteen maisteri Kai Vaine muistetaan elokuvista Ei kiitos (2014) ja Kikka! (2022).
TIMO KORHONEN
Usko vei uudelle polulle
, 70, kruunattiin Suomen kauneimmaksi vuonna 1975. Samana vuonna hän sai kutreilleen myös Miss Universumin kruunun.
Enää Annea ei liiemmin julkisuudessa nähdä. Hän löysi kristinuskon 1990-luvulla, ja hän on toiminut evankelistana sekä Suomen Raamattuopiston Säätiön naistyön koordinaattorina. Viime kesänä hän jäi ansaitulle eläkkeelle.
Anne antaa haastatteluja enää harvakseltaan. Arkistokuva 2017.
Timo Korhonen
Näyttämöltä kassalle
Näyttelijä , 49, avautui alkuvuodesta nihkeästä työtilanteestaan Helsingin Sanomille. Tyhjä kalenteri pakotti miehen hakemaan töitä myös oman alan ulkopuolelta.
Tammikuussa IIkka aloitti työskentelyn vantaalaisessa ruokakaupassa. Hän kertoi Hesarille toimenkuvaansa kuuluvan niin kassatyötä kuin hyllyttämistäkin.
Niukasta työtilanteesta suivaantunut Iikka otti onnen omiin käsiinsä ja haki töitä vähän joka paikasta.
ATTE KAJOVA
Huolehtii päihdenuorista
Takavuosien tähti oli aikoinaan tuttu näky kotimaisessa viihteessä, mutta nykyään vaaleaverikköä ei juuri leffoissa näe. Sen sijaan kaunottareen saattaa hyvinkin törmätä Helsingin kaduilla, joilla hän työskentelee päihdetyön parissa.
Itsekin aiemmin huumekoukussa ollut Saija toimii Diakonissalaitoksen katutyöntekijänä. Hän kiertää työparinsa kanssa auttamassa päihteisiin sortuneita nuoria.
Saija auttaa väärille teille ajautuneita nuoria. Kuva vuodelta 2022.
ATTE KAJOVA