Ulkonäön ei pidä antaa pettää, sillä Boreham Motorworksin valmistama Ford Escort Mk 1 RS on täysin uusi automalli. Ulkonäöltään uutuus toki muistuttaa hyvin paljon vuonna 1968 esiteltyä ensimmäisen sukupolven Ford Escortia. Autolle haettiin tunnettuutta etenkin ralleista, missä se menestyi erinomaisesti kuljettajinaan ”lentävät suomalaiset” Hannu Mikkola, Timo Mäkinen ja monet muut.
Vaikka muodot ovat 1960-luvulta, on tekniikka erittäin modernia. Autoilla on Fordin runkonumero. Se ei tarkoita tässä tapauksessa, että BM tekisi autot vanhan perustalle, vaan niillä on Fordin siunaus. Korissa on lokasuojien levitykset entisaikojen ralliautojen tapaan. Modernin ajan tunnistaa parhaimmin edessä ja takana ledivaloista.

Hienoin asia uuden ajan Escortissa löytyy konepellin alta. Sinne voi valita lisävarusteena saatavan Ten-K -moottorin. Nimi tulee siitä, että vapaasti hengittävän nelisylinterisen 2,1-litraisen moottorin suurin käyntinopeus on 10 000 r/min.
Suurin teho on varsin vaikuttava 243 kilowattia, eli litrateho on kilowatteinakin yli sata per litra, mikä on vapaasti hengittävässä moottorissa hurja. Kaiken lisäksi moottori painaa ainoastaan 85 kiloa.

Kilowatit siirretään aitoon tapaan takapyörille viisivaihteisen käsivalintaisen vaihteiston avulla. Tavoitteena on 895 kilon omamassa, mikä varmistaa mainion teho-painosuhteen. Niinpä Escortilla pääsee kiusaamaan kiihdytyksissä monia paljon nopeampina pidettyjä autoja.
Mikäli haluaa alkuperäisemmän auton, voi konepellin alle valita päivitetyn Twin Cam -moottorin. Siinä iskutilavuus on kasvatettu 1,8 litraan ja nyt käytetään polttoaineensuihkutusta. Tehoa on 136 kilowattia, jotka toimitetaan takapyörille suorahampaisen nelivaihteisen vaihteiston välityksellä.

Runko ja materiaalit eivät ole ihan samanlaisia kuin alkuperäisessä Escortissa, sillä edessä on apurunko ja kevyt takaosa on tehty alumiinista ja titaanista. Jousituksen geometria on suunniteltu kokonaan uudelleen, sillä takana on kuusilinkkinen jousitus. Jousittamaton massa on paljon alkuperäistä pienempi etenkin takana.
Tunnelma on kuin vanhoilta hyviltä ajoilta ilman elektroniikan apua. Autossa ei ole sen enempää ohjaustehostinta kuin lukkiutumattomia jarruja ajonvakautuksesta puhumattakaan. Niiden sijaan löytyy tasauspyörästön luistonrajoitin, että voima saataisiin siirrettyä kokonaisuudessaan tiehen.

Ohjaamo sen sijaan näyttää ylelliseltä, kun sitä verrataan ensimmäisen sukupolven Escortiin. Ajatuksena onkin, että autolla voisi ajaa nauttien pitkiäkin matkoja. Mittaristo on täysin uusi ja verhoiluna on nahkaa sekä hiilikuitua. Takapenkin tilalla on kaksi paikkaa kypärille.

Boreham Motorworks suunnittelee valmistavansa vain 150 Ford Escort RS:ää, joilla on melkoinen hinta. Hinta ilman veroja lähtee nimittäin Iso-Britanniassa 295 000 punnasta (341 000 €), joten veroineen auto maksaa vähintään 354 000 puntaa (409 000 €).
