Martinan ja Hajjin liikkeistä tihkuu lisää tietoa.
Tallinnassa järjestettiin 13. kesäkuuta Beazt Fight -kamppailutapahtuma. Pitkälti ja kaksintaistelulla mainostettua iltamaa saapui seuraamaan paikan päälle liuta suomalaisjulkimoita.
Video: Martina viihtyi nuoren nyrkkeilijän seurassa:
Kehän reunamalla viihtyi muun muassa Erikoisjoukot-ohjelmassa hiljattain säväyttänyt , 43. Martina viihtyi seurueensa parissa, mutta siirtyi illan edetessä istuskelemaan nyrkkeilijä (oik. ) kanssa.
28-vuotias Hajji oli hetkeä aiemmin ottanut voitokkaasti mittaa kanssa.
Martinan ja Hajjin lämpimät välit eivät jääneet epäselviksi. Toisiinsa keskittynyt kaksikko vaihtoi hempeitä katseita, minkä lisäksi heidän välillään nähtiin silittelyä ja käden pitämistä reidellä.
Martina Aitolehti paljastaa
kotimaa
8.6. 07:00
Martina Aitolehti paljastaa: Exä apuna kotiaskareissa!
Martina Aitolehden kiireisessä arjessa Nala-koiran hoito järjestyy tuttujen ja luotettavien ihmisten avulla.
Martina ja Hajji eivät muiden katseista häiriintyneet.
Miikka Kaskinen
Lahden toisella puolella
Hyvinvointiyrittäjä ja nuori nyrkkeilijä ovat viihtyneet yhdessä myös Suomen puolella. Sunnuntaina (14.6.) Martina ja Hajji nauttivat musiikista Helsinki City Festivaleilla.
Silminnäkijöiden mukaan Martina ja Hajji kuitenkin keskittyivät musiikin sijaan toisiinsa.
– Hauskaa heillä näytti olevan, sillä he nauroivat paljon, Seiskalle kuiskuteltiin tuoreeltaan.
Martina Aitolehti
kotimaa
5.6. 17:00
Martina Aitolehti: Paljastus arjesta!
Martina Aitolehden arjessa eläimet ovat isossa osassa.
Kaksikon ökytyyli herätti huomiota kesäfestareilla.
Seiskan lukija
Könsikkäät menivät sekaisin
Viikonloppu tapahtumineen päättyi, mutta Martinan ja Hajjin yhteinen aika ei. Seiskan haukankatseinen lukija nimittäin bongasi duon vielä maanantaina (15.6.) Helsingin Superterassilta.
Kaksikko jonotti hieman kello seitsemän jälkeen vietnamilaista katuruokaa, minkä jälkeen he siirtyivät nauttimaan ateriasta läheisen pöydän ääreen.
– Martina oli todella hyvällä tuulella. Hän hymyili koko ajan syödessään, Helsingistä hiiskutaan.
– Luulin seuralaista ensin . Jälkikäteen oivalsin, että kyseessä olikin Hajji.
Pettämiskohussa ryvettynyt juontaja
vain seiskassa
15.6. 16:00
Pettämiskohussa ryvettynyt Aleksi Korpijaakko huonekaluostoksilla kaunottaren kanssa – kuvat!
Aleksi viihtyi mööpelikaupoilla kauniissa seurassa.
Martina ja Hajji olivat sonnustautuneet ruokatauolleen varsin sporttisesti.
Seiskan lukija
Aurinkoinen parivaljakko
Kanssaruokailijoiden mukaan Martinan ja tumman komistuksen välit olivat silminnähden lämpimät ja juttu luisti.
– He juttelivat paljon. Mietin, että olivatko treffeillä, kun tunnelma oli niin iloinen, vaikka ei heidän välillään mitään ihmeempää tapahtunutkaan.
Martina ja Hajji viihtyivät omissa oloissaan. Moni tunnisti kaksikon, mutta nämä saivat silti ruokailla rauhassa.
– Tylsää heillä ei ainakaan ollut, lukijamme tuumaa.
Herätti huolta Helsingissä
vain seiskassa
14.6. 07:00
Andy McCoy herätti huolta helsinkiläispubissa – liikkuminen vaivalloista
Lukija kuvailee Andy McCoyn liikkumisen kitaran ja kävelykepin kanssa näyttäneen haastavalta.
Kaksikko ei kaivannut suurempaa hajurakoa.
Seiskan lukija