Ilkivalta ja luvaton käyttö ovat tuttuja ilmiöitä myös muissa Suomen ulkovesipuistossa. Raisiossa yrittäjät uhkaavat tunkeilijoita 200 euron laskulla.

Avaa kuvien katselu
Varsinais-Suomen ensimmäinen kelluva vesipuisto avattiin Raisiossa kaksi viikkoa sitten. Kuva: Vesa-Matti Ruuska / Yle
- Raisioon hiljattain avattu kelluva vesipuisto kärsii luvattomista uimareista. Tiistaina viisi ihmistä tunkeutui puistoon sulkemisajan jälkeen.
- Vesipuistoon asennetaan kamera. Luvattomasta käytöstä voi saada 200 euron sakon.
- Suurin huoli on ilkivalta ja turvallisuus. Puisto on syvässä vedessä eikä yöllä ole valvojaa.
- Ongelma on yleinen Suomen vesipuistoissa.
Luvattomat uimarit piinaavat kaksi viikkoa sitten avattua Playa del Raision kelluvaa vesipuistoa Varsinais-Suomessa.
Raisiossa Hahdenniemen rannalla sijaitsevaa vesipuistoa operoivat Jukka Rantala ja Jesse Söderlund kertovat, että viimeksi eilen tiistaina viiden hengen poikaporukka tunkeutui puistoon sulkemisajan jälkeen.
Rantalalla on nuorista videokuvaa ja hän ollut yhteydessä poliisiin.
– Teemme tänään asiasta rikosilmoituksen. Kaikkein fiksuinta olisi, jos nuoret tulisivat vanhempiensa kanssa tänne itse keskustelemaan asiasta, hän toivoo.

Avaa kuvien katselu
Playa del Raision vesipuistossa on laiturin päässä lukittu portti estämässä luvatonta käyttöä. Kuva: Vesa-Matti Ruuska / Yle
Vesipuisto sijaitsee syvällä meressä, 30 metrin päästä rannasta.
Yrittäjä Jukka Rantala toimii myös Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton puheenjohtajana ja kantaa huolta nuorten turvallisuudesta.
Päivisin vesipuistossa on uimavalvoja ja uimareilta edellytetään pelastusliivien käyttöä, mutta yöllä kukaan ei katso perään, hän muistuttaa.
Myös ilkivalta pelottaa.
– Yksi tuollainen kumipatja maksaa 70 000 euroa, Rantala huomauttaa.
Ilkivallan takia vesipuistoon asennetaan tänään keskiviikkona tallentava videokamera. Jatkossa luvattomasta käytöstä voi saada 200 euron laskun, yrittäjät varoittavat.
Ensimmäinen kesä usein levottomin
Samanlaisia ongelmia on ollut myös muissa Suomen ulkovesipuistoissa.
Esimerkiksi Helsingin Rastilassa kelluva vesipuisto jouduttiin sulkemaan toistuvan ilkivallan ja vaaratilanteiden takia.
Lappis-vesipuistojen toimitusjohtaja Tuomas Kuoksalle vesipuistojen ilkivalta on liiankin tuttua.
– Uuden vesipuiston ensimmäisenä kesänä ilmiö on usein voimakkaampi. Vähän riippuu paikkakunnasta, kuinka aktiivisia nuoret ovat.
Sotkeminen, patjojen tyhjentäminen ja rikkominen tietävät ylimääräistä työtä ja kuluja. Kuoksa on silti eniten huolissaan turvallisuudesta.
– Eihän kukaan mene Linnanmäellekään ajelemaan laitteilla yöllä, hän vertaa.

Avaa kuvien katselu
Raisioon avattu vesipuisto sijaitsee meressä noin 30 metrin päässä rannasta. Kuva: Vesa-Matti Ruuska / YleLuvatonta porukkaa enemmän kuin asiakkaita
Turvallisuus huolettaa myös Nurmijärven Sääksin vesipuiston yrittäjää Matti Korkiakoskea.
Paikalliset nuoret saivat opetuksen kantapään – tai oikeastaan pottuvarpaan – kautta, kun luvattomasti vesipuistossa ollut neljän nuoren joukko hyppi Korkiakosken mukaan paikkaan, mihin ei missään nimessä saa hyppiä.
– Puistoalueen ulkopuolella on ankkurinnaruja, ja yksi sellainen viilsi nuorelle pitkän haavan isovarpaan viereen. Siinä jäi lupaavalta jääkiekonpelaajalta ensimmäiset treenit väliin, hän muistelee.
Ensimmäinen kesä oli myös Nurmijärvellä salauimareiden osalta kaikkein villein.
– Alussa sulkemisajan jälkeen oli enemmän porukkaa yöllä kuin parhaina tunteina päivällä. Pahimmillaan oli viisikymmentä nuorta salaa uimassa.
Nykyään Sääksin vesipuistossa on panostettu valvontaan muun muassa kameroilla. Se on auttanut, vaikka viimeksi viime yönä yksi salauimari luikahti sisälle.
Korkiakoski pohtii syytä ilmiölle.
– Sanotaan, että ne ovat yli parikymppisiä, jotka tulevat yöllä. Ilmeisesti he eivät kehtaa tulla päivällä, vaikka vesipuisto on aikuisillekin tosi hauska juttu.