Kuva: © 2026 Warner Bros. Entertainment
SUPERGIRL
Ensi-ilta: 26.6.2026
Alkuperäisnimi: Supergirl
Ohjaus: Craig Gillespie
Käsikirjoitus: Ana Nogueira
Pääosissa: Milly Alcock, Matthias Schoenaerts, Eve Ridley, David Krumholtz & Jason Momoa
Pituus: 108 minuuttia
Ikäraja: K12
DC Studios ei todellakaan ole niin hyvissä käsissä James Gunnin johtamana kuin fanit odottivat.
Gunnin ohjaama viime kesän Superman oli vielä ihan passeli elokuva. Perinteisestä supersankariseikkailusta tuli hyvälle tuulelle, vaikkei se mestariteos ollutkaan. Teräsmiehen esittäminen tässä maailmanajassa vain rehellisesti hyvää tekevänä kalsarisankarina tuntui piristävältä.
Sitten taivaalle alkoi tulla pilviä. Gunnin luotsaaman Peacemaker-sarjan viime syksynä nähty kakkoskausi jäi kauas ensimmäisen tasosta. Nyt Gunn on astunut takavasemmalle, ja Supergirlin ohjaajana toimii esimerkiksi elokuvista Lars and the Real Girl, Cruella ja Dumb Money tuttu Graig Gillespie.
Gillespie on osaava peruspuurtaja, mutta Supergirlin kohdalla peli on täysin menetty Ana Nogueiran nimiin merkityn käsikirjoituksen myötä. Käsis lienee supersankariosastolla reikäpäisin sekasotku sitten vuoden 2020 Wonder Woman 1984:n.
Liki 45 vuotta DC-sarjiksia lukeneena voin tunnustaa, ettei Supergirl ole koskaan ollut itselleni kovin läheinen hahmo. Vuosina 2021-2022 ilmestynyt kahdeksan numeron mittainen Supergirl: Woman of Tomorrow on sentään tuttu. Tajusin silti vasta Supergirlin Wikipedia-artikkelin avattuani uutuusleffan perustuvan Tom Kingin kirjoittamaan ja Bilquis Evelynin kuvittamaan sarjakuvaan.
Eisner-ehdokkaanakin olleella sarjiksella ja tv-sarjamaisella Supergirl-elokuvalla ei ole muutaman juonikuvion ohella juuri mitään yhteistä.
Kuva: © Warner Bros.
Chris Pratt Terästyttönä
Terästytön soololeffasta haluaisi pitää erityisesti elokuvalle itsestään aivan liikoja antavan Milly Alcockin ansiosta. Hänen näsäviisas versionsa eroaa Superman-serkustaan liki kaikin tavoin. Keskeneräisen oloinen käsikirjoitus kuitenkin tekee Kara Zor-Elistä kyynisen sarkastisen viisastelijan, kuin naispuolisen version Gunnin Guardians of the Galaxy -elokuvien Star-Lordista.
Terästyttö on pöllinyt kehnoimman Chrisin esittämältä hahmolta huonon huumorin lisäksi myös 1980-luvun sankakuulokkeet. Alcock vetää roolinsa niin hyvin kuin mahdollista. Viinaan menevän vastentahtoisen sankarin rasittavuus on elokuvan ongelmista pienemmästä päästä.
Supergirl tuntuu väkisin täyspitkän elokuvan mittaan venyteltä tv-sarjan pilotilta. Tämä on klisee, mutta täysin totta.
Kaikin tasoin täysin epäloogiseen viritelmään on ängetty mukaan turhia takaumia, sivujuonikuvioita ja aivan väärään leffaan eksyneitä hahmoja. Kässärisotku ei taatusti ole vain Nogueiran kirjoittama, sillä kaikesta huomaa vielä kuvausvaiheessa reippaasti muuttunutta runkoa muokanneen tuottajien armeijan.
Guardians of the Galaxyn kloonina teos ei ymmärrä lainkaan mikä teki leffasarjan ensimmäisestä osasta ihan ok -tason komediallisen supersankarimäiskeen.
Järkyttävän rumilla tietokonetehostella varustettu Supergirl on kamalaa green screen -sotkua. Toimintakohtauksista ei tahdo saada mitään selvää. Hittibiisit soivat väärissä kohdissa. Vahvasti maskeeratut näyttelijät vetävät roolinsa pääosan esittäjää lukuun ottamatta aivan vasurilla.
Supergirl on kehnoudessaan täysi vastakohta serkkunsa viime kesän Superman-seikkailulle. Milly Alcock on syytön leffan täyspaskuuteen.
Alcockin roolin lisäksi elokuva onnistuu vain yhdessä asiassa. Se alleviivaa näppärästi kuinka kaksi täysin samoilla voimilla varustettua liki omnipotenttia supersankarihahmoa voivat erota toisistaan täysin.
Kuva: © 2026 Warner Bros. Entertainment
Punk in Krypton
Kara Zor-Elin luonnetta avaavat nuoruudenkokemukset ja traumat tuhoutuneen Krypton-planeetan jäänteistä voimakentän alla selvinneessä Argo Cityssa ovat silkkaa myötähäpeää. Vasta teini-ikäisenä maapallolle turvaan lähetyn Karan taustatarina takaumineen on pakkopullaa.
Rautalangasta (teräslangasta?) vääntäminen tuntuu suunnatun leffaa katsoessa kännykkää selaaville.
Suuren yleisön Supergirl-valtavirtamoska kuvittelee erityisesti päähenkilönsä edustavan vaihtoehtokulttuuria. Teräsmiehelle punk edusti pyrkimystä hyvään. Terästytön punk-asenne on puolestaan kuin H&M:stä ostettu Ramones-paita.
Täysin feikin näköinen Krypto-superkoira voi CGI-luomuksena kuseksia Supermania käsittelevien sanomalehtien päälle, ja Kara dokata vaikka kuinka kaukaisten planeettojen baareissa geneerisen rokin soidessa taustalla.
Vihreän auringon alla Kara on tavis vailla supervoimia. Lapsuudentraumat ja ahdistus hoidetaan kärsimällä krapula normikuolevaisen tapaan. Joku voisi kertoa ilmeisesti vasta 2020-luvulla maapallolle päätyneelle Karalle punkin kuolleen jo 1970-luvun lopussa, ja supersankareiden hälläväliä-sanailuhuumorin muuttuneen tunkkaisen väsyneeksi jo viimeistään toisessa Guardians of the Galaxyssa.
Leffan tv-sarjamaisuutta korostaa viikon pahis -osaston ilkiö Krem of the Yellow Hills. Toivottavasti osaava belgialaisnäyttelijä Matthias Schoenaerts on saanut roolistaan kunnon palkkion. Kuin SyFy-kanavan sarjasta repäistyn antagonistin esittämisessä vaativinta on monta tuntia kestävä maskeeraus.
Kuva: © 2026 Warner Bros. Entertainment
Murrosikä tuli yllätyksenä
Krem-mitättömyys onnistuu kuitenkin myrkyttämään Krypto-koiran ja pääsemään karkuun. Supergirlin on löydettävä pahis ja niittinaaman mukanaan kantama vasta-aine kolmen vuorokauden kuluessa ennen kuin märkänenä heittää henkensä.
Siinä koko kantava juonenkaltainen.
Toki mukaan on ängetty Eve Ridleyn esittämä natiainen Ruthye Marye Knoll eli sidekick, jonka perheen Krem-orjuuttaja on murhannut.
Täysin lapsesta teini-ikäiseksi ja takaisin kohtausten välillä muuttuvan ja kostoa hautovan Ridleyn ainoa funktio on toistella loputtomiin, miksi hän roikkuu reissulla mukana.
Joko studio on ajoittanut lisäkuvaukset todella kehnosti tai ei ole edes tajunnut nyt 14-vuotiaan Ridleyn kasvavan kuvausten aikana vauhdilla. Lapsinäyttelijää ei ole tuunattu digitaalisesti joka kohtauksessa saman ikäisen näköiseksi.
Ehkä budjetti on tullut vastaan jo Krypto-koiran kohdalla, joka on järjenvastaisesti feikin näköinen CGI-luomus läpi leffan – myös kohtauksissa joissa se vain makaa tai juoksee ympäri huonetta.
Miksi mukana ei ole oikeaa koiraa, jää epäselväksi.
Myrkytettynä köllivän turren nyt ainakin olisi voinut toteuttaa nukkena. Superkoiruus oli Superman-leffan fanisuosikki, mutta Supergirl tekee hauvasta vain juonenkuljetusvälineen. Karvakasa riehuu ja räksyttää vain tarinan alussa ja lopussa.
Supergirl ja Ruthye ravaavat Kremin perässä toimintakohtauksesta toiseen. Moni tapahtumapaikoista sijoittuu planeetoille, joita valaisee vihreä aurinko. Väärän värisen tähden ansiosta normaalisti pikkurillillään Kremin päihittävä Supergirl viettää tuskastuttavan paljon aikaa vailla voimiaan kärvistellen.
Kuva: © 2026 Warner Bros. Entertainment
Jason Momoa EI OLE Lobo
Onneksi apuun saadaan maailman kehnoimpiin näyttelijöihin kuuluvan Jason Momoan Lobo. Hahmo on eksynyt aivan väärään leffaan. Palkkionmetsästäjän jättifaniksi itseään väittävä Momoa ei käsikirjoituksen tavoin tajua hahmosta yhtään mitään.
Lobo on mukana sikari suussaan vain jotta elokuvan kestoksi saadaan yli 1,5 tuntia. Olemattoman juonen kannalta avaruusprätkäjätkällä ei ole mitään merkitystä. Momoalla ja tekijöillä ei ole mitään käsitystä siitä, miksi Lobo oli 1990-luvun sarjiksissa todella cool.
Sama koskee myös David Corenswetin muutamassa kohtauksessa pyörähtävää Supermania, jonka änkeminen mukaan muistuttaa vain kuinka paljon parempi hänen elokuvansa oli.
Epäselvät toimintakohtaukset korostavat Supergirlin b-luokan fiilistä. James Gunnin pitkäaikainen yhteistyökumppani Fred Raskin on leikannut leffan ohjaaja Gillespien aiempia leffoja saksineen Tatiana S. Riegelin kanssa.
Kaksikon lopputulos tuntuu ja näyttää kökkötehosteilla varustetulta halvalta Guardians of the Galaxylta.
James Gunn lupasi jo vuosia sitten, ettei DC-supersankarielokuvien tuotantoja aloiteta keskeneräisen käsiksen pohjalta.
Supergirlin kohdalla kässäriä ei ole taidettu saada koskaan valmiiksi.
Kuva: © 2026 Warner Bros. Entertainment
Vuoden ärsyttävin blockbuster
Supergirl on julmetun ruma, juoneltaan uskomattoman typerä ja kaikin tavoin ärsyttävä elokuva. Tuntuu kuin pelkkää tyhjäkäyntiä tarjoavan Netflix-sarjan ensimmäinen ja viimeinen jakso olisi tuunattu elokuvamittaan, leikaten irralliset kohtaukset liki satunnaiseen järjestykseen.
Supergirl ja erityisesti rooliin mainiosti sopiva Milly Alcock olisivat ansainneet jotain paljon parempaa.
Soundtrackista ei jää mieleen yhtään mitään, mutta tämän vuosikymmenen rumimmat actionkohtaukset liki 200 miljoonan dollarin leffassa onnistuvat ainakin ärsyttämään.
Milly Alcockin ohella Supergirl-elokuvassa ei ole muuta hyvää kuin se, että lopputekstien sekaan ei ole jemmattu perinteistä bonuskohtausta. Salista voi huoletta painua pihalle heti viimeisen kuvan jälkeen.
Tai viimeistään silloin.
