Tarinasta tuli lopulta tänä keväänä ilmestynyt dekkari Vintagea ja veritekoja. Hannin äiti ehti lukea koko tarinan ennen syöpään menehtymistään.
Huonojen uutisten ympäröimänä on helppo jäädä surun vangiksi – sekä omansa että toisten. Sitä ei Hanni Maula, 48, halunnut tehdä kuulleessaan äitinsä sairastuneen vakavasti. Hän päätti ottaa toisenlaisen lähestymistavan vaikeisiin aikoihin: kirjoittaa iloa.
Äiti rakasti intohimoisesti kirjoja ja teki työuransa kirjastonhoitajana. Erityisesti äiti rakasti brittidekkareita, ehdottomana suosikkinaan Richard Osmanin Torstain murhakerho. Syntyi idea ja halu kirjoittaa äidille sairaspäivien viihdykkeeksi jotakin sellaista, jonka avulla hän voisi hetkeksi unohtaa huolet ja uppoutua rakastamaansa maailmaan.
”Ihan ensi alkuun ajattelin, että pitäisi kirjoittaa äidin muistelmat ylös, nyt kun hän on niitä vielä kertomassa. Nopeasti huomasin, että äiti oli niin kova kirjojen ystävä, että muisteloista olisi tullut pelkkä kirjavinkkilista vuosien varrelta”, Hanni kertoo haikea hymy äänessään.
Lue myös: Nämä dekkarit vievät mukanaan! Kokosimme lukupaketin jännityksen ystäville
Klubilainen, lue Hanni Maulan Vintagea ja veritekoja maksutta e- tai äänikirjana!
Hanni Maulan romaani Vintagea ja veritekoja on Kotiliesi-klubin kesäkuun kirja. Kotiliesi-klubin -jäsenenä saat käyttöösi kuukausittain vaihtuvan kirjan e- tai äänikirjana. Klubiin kuuluvat kaikki Kotilieden tilaajat automaattisesti.
Näin liityt Kotiliesi-klubiin!
Klubin kuukauden kirja on ladattavissa kesäkuun ajan. Ohjeet kirjan lataamiseen ja latauskoodin saat kesäkuun ajan täältä. Toimi koodin saatuasi pian, sillä kirjoja on tarjolla rajoitetusti.
Kuukauden klubikirja on kaupallinen yhteistyö Otavan kanssa.
Kirjasta keskustellaan lukupiirissä, joka toimii Kotilieden kirjaryhmässä Facebookissa. Tule mukaan juttelemaan!
Rähjäävä koira inspiroi
Idea brittidekkarityylisestä jatkosarjasta syttyi aivan yllättäen, kuten hyvillä ideoilla usein on tapana, keskellä koiranulkoilutuslenkkiä.
Hihnan päässä sipsutti äidin huonosti käyttäytyvä, ihmisten lahkeisiin kiinni käyvä ja erityisesti miehiä vihaava valkoinen pikkukoira. Se sairasti silmänrappeumatautia, jonka vuoksi vikaa oli käytöksen lisäksi myös silmissä, mikä huonoa käytöstä osin myös selitti. Joka tapauksessa kyseinen iltalenkki oli käänteentekevä.
Äidin koira ei suostunut yhtäkkiä kävelemään eteenpäin, tuijotti vain pimeyteen ja alkoi kotvan kuluttua remmirähjätä tyhjyyteen.
”Siinä minulle valkeni, että ehkä äitiä voisi viihdyttää tarina, jossa sankarina olisi näennäisesti vähän pöhkö ja ärsyttävä koira, joka olisi oikeasti aika viisas ja jopa sankariainesta”, Hanni sanoo.
Pöhkölle koiralle Hanni maalaili nokkelan, havainnoissaan tarkan omistajan, vanhemman naisen, joka rakastaisi mysteereitä. Ympärille syntyi myös kyläyhteisö ja juonen käänteet vauhteineen ja veritekoineen. Lisämausteeksi soppaan Hanni lisäsi intohimonsa kohteen, vintagen ja suomalaisen designin.
Hanni kirjoitti tarinaa luku kerrallaan ja lähetti jokaisen luvun heti sen valmistuttua äidilleen.
Äiti printtasi tekstin, luki ja kirjoitti marginaaliin huomautuksiaan. Kirjoitusprojekti alkoi alkuvuonna 2023 ja päättyi saman vuoden loppupuolella. Kun luvut loppuivat ja tarina oli valmis, Hanni huomasi kokonaisuuden olevan ”aika kirjamainen”.
Pian kustantamolta tulikin mieluinen vastaus: Hannin lähettämä käsikirjoitus oli luettu ja hyväksytty julkaistavaksi. Hänestä oli tullut kirjailija. Hyvän mielen dekkari Vintagea ja veritekoja julkaistiin kuluvan vuoden keväällä.
Lue myös: Raija Oranen oli isin tyttö – uutuusromaanin kirjoittaminen nosti muistot pintaan
Kiitollisuus äitiä kohtaan on suurta
Äiti ehti juuri ja juuri lukea koko tarinan ennen syöpään menehtymistään. Viimeisen luvun eli sankarikoiran tähtihetken hän luki ääneen koiralleen, dekkarin itseoikeutetun tähden esikuvalle.
Hanni toivoo ja uskoo tekstin tuottaneen äidilleen toivottua iloa. Sillä oli iso merkitys myös hänelle itselleen.
”Kyllähän siinä samalla kirjoitin lohtua itselleni. Syöpä on kauhea sairaus, sen edessä ei lääketiedekään aina voi mitään.”
Äitiään kohtaan Hanni tuntee suurta kiitollisuutta.
”Hän oli se, joka minut johdatti kirjojen maailmaan ja opetti niitä rakastamaan. Kirjastonhoitajan lapsena vietin puolet lapsuudestani kirjaston takahuoneessa ja odotin siellä äitiä.”
Äidin jalanjäljissä myös Hanni kouluttautui kirjastonhoitajaksi. Niitä töitä hän ei ole opiskeluaikoja lukuun ottamatta kuitenkaan tehnyt, sillä toimittajan työ vei lopulta mukanaan. Kirjat ovat silti kuuluneet elämään aina, esimerkiksi juuri brittidekkarit samaan tapaan kuin äidilläkin.
Fiktion kirjoittaminen on ihanan vapaata, toimittaja työskentelevä Hanni sanoo. © Jonne Räsänen
Salainen haave toteutui
Kirjojen keskellä kasvaneena ja kirjoittamisesta myöhemmin ammatin hankkineena Hanni tunnustaa haaveilleensa kirjan kirjoittamisesta jo lapsena.
”Niin tekee varmaan aika moni ammattikirjoittaja, salaa haaveilee kirjan julkaisusta. Minulla haave toteutui lopulta vähän vaivihkaa. Ennen ajattelin, että pitäisi olla jokin valtavan hieno ja fiksu idea tai tarina kerrottavanaan. Tämä lopulta toteutunut tarina kakkailevine puudeleineen on ehkä vähän erilainen kirja kuin mitä nuoruudessa ajattelin”, Hanni nauraa.
Seuraava kirja on jo työn alla ja Helvi Helle -tutkii -sarjasta on näillä näkymin tulossa kolmiosainen.
Hanni itse luonnehtii dekkariaan ”kirjahöpsöilyksi”. Veriteot on siinä kiedottu pehmeään pumpuliin, jotta ne eivät varmasti järkytä herkintäkään lukijaa. Tarina pursuaa hyvää mieltä, huumoria ja nokkelaa, hyrisyttävän kekseliästä kielenkäyttöä.
Hanni tuntee iloa jokaisesta lukijasta, jota hänen kirjansa ilahduttaa. Alun perin tarkoitus oli piristää äitiä, mutta jos ilo siitä laajenee, niin aina parempi.
”Nämä ajat kun ovat mitkä ovat, ympärillä on hirveästi kaikkea synkkää jos ei omassa elämässä niin uutisissa vähintään. Jos tämä kirja on ilahduttanut useampaakin ihmistä, niin se on ehdottomasti kannattanut julkaista.”
Lue myös Anna.fi: Kirjailijat avautuvat ammatin radikaalista muutoksesta − ”Viiden tonnin tulot painetuista kirjoista kutistuvat 400 euroksi”
3 kysymystä kirjailijalle
1. Mitkä ovat kirjoitusrutiinisi?
”Minulla on kolme kouluikäistä lasta, koira ja puoliso. Tärkein kirjoitusrutiinini on piiloutua heiltä ja löytää kotoa jokin paikka, jossa voin aukaista läppärini ja kirjoittaa. Kirjoitan yleensä viikonloppuisin ja lomilla, toisinaan myös iltaisin. Inspiraatiota ei auta odotella, silloin kun tilaisuus kirjoittamiseen tulee. Toisaalta myös inspiraatio usein syttyy kirjoittamalla.”
2. Mistä et luovu?
”Päivittäisestä pullastani. Lähipiirissäni on paljon keski-ikäisiä naisia ja kaikenlaisia terveysajatuksia, mutta minä olen armoton pullaihminen. Parasta on tuore korvapuusti. Kun koti tuoksuu pullalta, silloin ihminen on onnellinen. Toinen asia josta en luovu, on tietenkin kirjat. Nimenomaan perinteinen paperikirja on minulle se tärkein. Sellaisen kädessä pitäminen ja siihen uppoutuminen on melkein kuin meditaatiota.”
3. Mikä on salainen paheesi?
”Olen avoin paheiden suhteen. Paheekseni voisin ehkä luokitella Taylor Swiftin. Teini-ikäinen tyttäreni johdatti minut hänen musiikkinsa pariin ja olen täysin hurahtanut siihen. Ei ehkä kaikkein cooleinta kohta viisikymppisen musiikkia, mutta lohtumusiikkina aivan täydellistä!”
Toimitus suosittelee
Kaupalliset yhteistyöt
Suosituimmat
Kaupalliset yhteistyöt