THE DEATH OF ROBIN HOOD
Ensi-ilta: 03.07.2026.
Alkuperäisnimi: The Death of Robin Hood
Ohjaus: Michael Sarnoski
Käsikirjoitus: Michael Sarnoski
Pääosissa: Hugh Jackman, Jodie Comer, Bill Skarsgård, Murray Bartlett, Noah Jupe
Pituus: 122 minuuttia
Ikäraja: K16
Michael Sarnoski yllätti vuoden 2021 Pig-debyyttiohjauksellaan, joka nousi helposti yhdeksi Nicolas Cagen massiivisen filmografian parhaista teoksista.
Paperilla täysin turhalta vaikuttanut kesän 2024 Hiljainen paikka: Päivä yksi -esiosa oli ohjaaja-käsikirjoittaja Sarnoskin käsissä yllättäen leffasarjan paras elokuva.
Sarnoski käsitteli sekä indie-debyytissään että blockbuster-leffassaan ihmisyyttä, yksinäisyyttä ja kuolemaa, sekä niiden hyväksymistä. Pig ja Hiljainen paikka: Päivä yksi olivat molemmat radikaalin empaattisia elokuvia.
Hiljainen paikka oli kesäblockbusteriksi teemoiltaan täysin poikkeava. Ison rahan kauhujännärin kantavana ideana harvemmin nähdään vieraan ihmisen edun ja elämän asettamista kaiken muun edelle.
Sarnoskin kolmas ohjaustyö The Death of Robin Hood on hänen elokuvistaan haastavin ja mitä ilmeisimmin henkilökohtaisin. Noin 20 miljoonan dollarin budjetilla tehty Robin Hood -versio muistuttaa visuaaleiltaan ja rakenteeltaan Pig-leffaa, mutta jättää vielä reippaasti enemmän asioita katsojan pääteltäväksi.
Alkupuolella tahallisen iljettävän ääriväkivaltaisen Robin Hoodin yhtenä teemana on jälleen empatia. Sarnoski on tällä kertaa kuitenkin kiinnostuneempi katumuksesta, sukupolvet ylittävästä väkivallan kierteestä ja pelastuksesta.
Kuva: © A24
Myytit murskaksi
Hollywood tekee liki säännöllisin väliajoin uusintaversioita Robin Hoodista, vaikkei hahmo ole tuntunut kiinnostavan yleisöä vuosikymmeniin. Tutun ja turvallisen kierrättäminen on oletusasetus, mutta Sarnoskin The Death of Robin Hood on erilainen tulkinta.
Elokuva perustuu 1600-luvulta peräisin olevaan Robin Hood’s Death -tarinaan. Richard Lester ohjasi vuonna 1976 saman tekstin pohjalta ihan mukiinmenevän Robin and Marian -elokuvan.
Robin Hood’s Death itsessään on versio yhdestä varhaisimmista Robin Hood -kertomuksista. Uutuusleffan Hugh Jackmanin hahmo ei lähdemateriaalia kunnioittaen varasta rikkailta ja anna köyhille, vaan on itsekäs kylmäverinen murhaaja, josta on tullut jo eläessään eräänlainen Disney-legenda.
Sarnoski murtaa myytit ja paiskoo tarut palasiksi. Jackmanin vailla katumusta jopa lapsia tappava Robin Hood sanoo ääneen useammalle tapaamalleen, ettei hänestä kerrottuja hyväntekijätarinoita kannata uskoa.
Visuaalisesti ja tematiikaltaan Sarnoski sekoittaa Robin Hood -tulkintaansa omaa Pig-elokuvaansa, The Revenantia ja hitusen Robert Eggersin The Northmania.
Eggers on siirtynyt tuoreilla ohjaustöillään yhä enemmän valtavirtaelokuvan suuntaan, vaikka loppuvuodesta ilmestyvän Werwulfin traileri lupaileekin paluuta alkuaikojen tyyliin. Sarnoski yhdistelee yhdysvaltalaiseen art house -estetiikkaan vaikutteita muun muassa venäläismaestroilta, onnistuen siinä jopa paremmin kuin Eggers kahdella ensimmäisellä elokuvallaan.
Kuva: © A24
Filosofista pohdintaa ja väkivaltaa
The Death of Robin Hoodin levittäjä A24 julkaisi ennen parin viikon takaista USA:n ensi-iltaa alempaa löytävän videopätkän, jossa Jackman ja Sarnoski selittävät leffan lähtökohtia. Syy lienee simppelisti se, ettei netissä Robin Hood -hyväntekijähahmon pilaamisesta leffaa näkemättä syyttäneillä ole käsitystä tarinan varhaisemmista muodoista.
The Death of Robin Hood keikauttaa Sarnoskin edeltävien elokuvien tapaan genren peruspalikat päälaelleen. Uutuus tekee tavallaan draamatrillerille saman kuin Pig kostoleffoille ja Hiljainen paikka kauhuscifille.
Alussa elokuvan voi luulla olevan Unforgiven-tyylinen Robin Hood -versio.
Hugh Jackmanin ikääntynyt henkipatto elää yksinäisenä maankiertäjänä keskellä henkeäsalpaavan komeita luontomaisemia. Ohjaaja ja elokuvaaja Pat Scola saavat Pohjois-Irlannin vihreistä kukkuloista irti julmetun komeita kuvia 2.4:1 -kuvasuhteessa.
Kostoa varkaalle ja murhamiehelle vaikuttaa hautovan vähintään puolet Englannista.
35 millimetrin filmille taltoidun leffan kuvasuhde muuttuu ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Siirtymä 1.66:1 -suhteeseen ei ole teknistä kikkailua, sillä alku- ja loppupuolisko eroavat toisistaan radikaalisti niin tahdiltaan kuin tunnelmaltaan.
Elokuva rynnii aluksi vauhdilla eteenpäin Little Johnin pyytäessä vanhalta ystävältään apua kostohommiin. Liki tunnistamattomaksi maskeeratun Bill Skarsgårdin esittämältä Johnilta on viety hänen maatilansa mukana vaimo ja lapsi.
Kaksikon hyökkäys roistokollegoiden kimppuun petaa filosofisia pohdintoja luotaantyöntävän julman väkivallan kautta. Sarnoski rikkoo perinteistä rakennetta sijoittamalla loppuhuipennukselta tuntuvan pitkän toimintaosuuden heti alkuun.
Ties kuinka moni leffa yrittää tuputtaa sanomaa väkivallan vääryydestä, päätyen silti hekumoimaan goremässäilyllä.
Kuva: © A24
Gore ei ole coolia
The Death of Robin Hood näyttää väkivallanteot realistisen kuvottavina, joiden rankkuuteen ei taatusti reagoi edes tahattomalla naurulla. Esimerkiksi päähenkilön lapsen silmän ja koko pään läpi ampuman nuolen esittely lähietäisyydelta muutaman minuutin ajan on kaikkea muuta kuin cool.
Robin Hood haavoittuu kostoreissulla leffan nimen mukaan kuolettavasti. Hän selviää kuin ihmeen kaupalla, tullen tajuihinsa saarella sijaitsevasta St. Clementin luostarista.
Liki yliluonnolliset parannustaidot omaava johtava nunna, sisar Brigid (Jodie Comer) on pelastanut Robinin hengen.
Päähenkilön tervehtyminen ja parantuminen tappavista haavoistaan muuttaa leffan tyyliltään meditatiivisen hitaaksi pohdinnaksi ihmisyyden syvimmistä kysymyksistä.
Suoraviivaisen juonen yksityiskohtia liikoja avaamatta Robin päätyy miettimään menneisyyttään ja väistämättä nurkan takana odottavaa kuolemaansa. Leffa jarruttaa vauhtiaan, liukuen liki slow cinema -genren puolelle.
Alun toiminnan jälkeen The Death of Robin Hood ei rymistele. Se luultavasti ärsyttää perinteisempää tahtia odottavia.
Lumoavan kaunis luonto kääriytyy loputtoman sumun sekaan, mutta päähenkilön liki huomaamattoman muutoksen tavoin pilvien takaa pilkistää hetkittäin aurinko.
Kuva: © A24
Elegia huonolle elämälle
Vuosikymmeniä kauheuksia tehneen Robinin menneisyys ja kohtalo kietoutuu useampaan luostarin asukkaaseen. Jodie Comerin nunnan lisäksi tärkeässä roolissa ovat muun muassa Faith Delaneyn esittämä Margaret-pikkutyttö ja Murray Bartlettin näyttelemä saarella hidasta kuolemaa tekevä spitaalinen.
Sivuosaroolissa pyörähtävä Noah Jupen esittämä kostoa halajava Arthur-nuorukainen on lopullinen katalyytti väkivallankierteen katkaisemiselle.
Hugh Jackmanin upeasti näyttelemän Robin Hoodin mahdollinen tekojensa katumus näkyy ulospäin lähinnä hänen myötätunnossaan muita kohtaan. Syyllisyyttä tai ylitsevuotavia omantunnontuskia mies ei koe.
The Death of Robin Hood on elegia moraalisesti väärin eletylle elämälle. Leffa löytää ympäröivän luonnon lisäksi kauneuttaa itse päähenkilön kuolemasta.
Suuri yleisö todennäköisesti vihaa leffan loppupuolen taide-elokuvasta ammentavaa tyyliä. Sarnoskin teoksen kanssa samalle aallonpituudelle päästessä verkkainen tahti on silkkaa nautintoa niin narratiivin kuin visuaalien puolesta.
Elokuvan vietäväksi heittäytymistä helpotti Jim Ghedin score, jossa on paljon samaa kuin hänen aiemmissa albumeissaan. The Death of Robin Hood on Ghedin ensimmäinen soundtrack, jonka folk soi reippaasti helpommassa muodossa kuin miehen soololevyjen kokeellisempi ilmaisu.
Luostarista löytyvistä hahmoista eräs tunnistaa Robin Hoodin. Koston sijaan mies ottaa ikään kuin päähenkilön alitajunnan fyysisen muodon. Hän kehottaa Robinia elämään mahdollisimman onnellisen loppuelämän paljastamatta oikeaa identiteettiään muille.
Omalle alitajunnalle valehtelu on mahdotonta. Syntiensä kanssa sinut oleva Robin-varas on muutoksestaan huolimatta käytännössä jo kuollut mies.
Kuva: © A24
Jää mieleen päiväkausiksi
The Death of Robin Hood on yksi niistä leffoista, jonka olisi mieluusti katsonut vähintään kahdesti ennen arvion kirjoittamista. Se ei tällä kertaa ollut harmi kyllä mahdollista. Elokuva tekee kunnon vaikutuksen vasta muutaman päivän pohdinnan jälkeen.
Sarnoskin kolmesta elokuvasta The Death of Robin Hood on heikoin. Leffa on silti kaikkea muuta kuin huono, riman ollessa edeltävien teosten jälkeen todella korkealla.
Ääriväkivaltaa ja ihanan verkkaista pohdintaa sekoittava julmetun kaunis taide-elokuvan puolelle kallistuva Robin Hood -tulkinta saa odottamaan innolla ohjaajan seuraavaa projektia. Tuleva Death Stranding -videopeliadaptaatio tarjoaa ohjaaja-käsikirjoittajalle mahdollisuuden ison budjetin syvälliseen valtavirtaelokuvaan Hiljainen paikka -esiosan tapaan.
P.S. Kritiikin rustaamisen jälkeen bongasin roskapostistani Sarnoskin kirjoittaman tekstin, jossa hän avaa elokuvansa teemoja. Syyt kuluneen aiheen erilaiseen käsittelyyn ovat odotetun henkilökohtaisia. Ohjaajan miniessee kannattaa lukea vasta leffan katsomisen jälkeen.
