Rappiostriimaaja Iippadaa eli Iida Kurvinen kertoo Instagramin tarinaosiossa, että hänet poistettiin torstaina Jysäri-festivaalin alueelta livestriimaamisen vuoksi.

Kurvinen kertoo, että järjestyksenvalvojat poistivat hänet alueelta juuri ennen Nylon Beatin esiintymistä. Hän kertoo striimanneensa ennen poistetuksi tulemista festivaalien teltta-alueella.

Hän syyttää Jysäri-festivaalia syrjinnästä sillä alueella oli hänen mukaansa muitakin striimaajia, joita ei pyydetty poistumaan.

Jysäri-festivaalin säännöissä kielletään striimaaminen.

Festivaalin tuotantopäällikkö Tiina-Riikka Turunen vahvistaa, että striimaaminen on kielletty esitysten lisäksi myös muulla festivaalialueella mukaan lukien leirintäalueella.

– Ihmisten tekemiset mökkien tai omien telttojen ja vaunujen sisällä ovat eri asia, mutta striimaaminen on kielletty muuten myös leirintäalueella. Kieltoon kuuluvat käytännössä kaikki alueet, mihin pääsee sisälle rannekkeella, hän kertoo.

Turunen ei kommentoi yksittäiseen henkilöön kohdistunutta tilannetta.

Jos sisällöntuottaja haluaa hänen mukaansa tehdä festivaaleista sisältöä, se sovitaan aina tapahtumajärjestäjän kanssa ennakkoon.

Turusen mukaan striimaaminen ei ole lähtökohtaisesti ainoa syy festivaalialueelta poistamiseen.

Hänen mukaansa mikäli järjestyksenvalvoja joutuu puuttumaan striimaamiseen, ja henkilö poistetaan tilanteen lopuksi alueelta, tilanteeseen liittyy tällöin esimerkiksi muuta häiriökäyttäytymistä.

– Tilanteita lähdetään selvittämään aina lähtökohtaisesti keskustelemalla, hän lisää.

Eurodancefestivaali Jysäri järjestetään tällä viikolla Himos Parkissa Jämsässä 2.–4.7.