Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan ja sen ympäristöön tehty hyökkäys torstain vastaisena yönä oli tuhoisa Venäjän käyttämien aseiden sekä sen valitsemien kohteiden takia, kertoo CNN.
Venäjän valitsemia kohteita iskulle olivat muun muassa asuinrakennukset. Lisäksi se käytti iskussa aseita, joihin lukeutui ballistisia ohjuksia, kierteleviä ammuksia ja suihkumoottorilla varustettuja drooneja.
Suihkumoottorilla varustetut droonit, kuten Geran-4, ovat suhteellisen uusi lisäys Venäjän asevalikoimassa: ensimmäisen kerran niitä havaittiin tämän vuoden alussa. Nämä droonit voivat lentää jopa 500 kilometrin tuntinopeudella ja väistää siten Ukrainan ilmatorjuntaa. Ne ovat myös liian nopeita Ukrainan liikkuville torjuntaryhmille, ja ne voidaan pudottaa alas ainoastaan ilmatorjuntaohjuksilla tai hävittäjillä.
– Vihollinen käyttää niitä yhä useammin, ja suihkumoottorilla varustettujen Shahed-droonien osuus niiden arsenaalissa kasvaa, mikä kuluttaa [meidän] voimavarojamme, Ukrainan ilmavoimien tiedottaja Juri Ihnat sanoi perjantaina CNN:n mukaan.
CNN:n tietojen mukaan iskussa kuoli ainakin 30 ihmistä, ja se oli sodan alkamisen jälkeen kolmanneksi tuhoisin Kiovaan kohdistunut isku.
Kiovan viranomaisten mukaan Kiovassa osuttiin noin 25 kohteeseen, joista suuri osa sijaitsi asuinalueilla. Tämä todennäköisesti vaikutti poikkeuksellisen suureen uhrilukuun. Yksi venäläinen ohjus tuhosi 64 asuntoa käsittävän asuinrakennuksen, surmasi useita ihmisiä ja jätti kymmeniä perheitä kodittomiksi.
