jos joku esittäisi Håkansien tarinan fiktiona, sitä pidettäisiin epäuskottavana.
Alfons Håkans Oy on paitsi pitkäikäinen myös menestynyt yritys. Se on Suomessa alansa ylivoimainen markkinajohtaja, joka saa aikaan noin 50 miljoonan euron liikevaihdon. Håkansit ovat olleet yrittäjiä jo yli 125 vuotta. Yhtiön hallituksen nykyinen puheenjohtaja Julius Håkans, 26, edustaa jo suvun kuudetta yrittäjäpolvea.
Viljelijä Abraham Håkans ja hänen poikansa Johannes perustivat sahan Koivulahden Petsmossa 1800-luvun lopulla. Kolmannen sahapalon jälkeen Johanneksen poika Alfons keskittyi hinaukseen ja meripelastukseen ja yhtiöitti toiminnan vuonna 1945.
Sakari Siltalan ja Teemu Keskisarjan kirja käsittelee sekä suvun että yrityksen vaiheita. Merenperintö ilmestyi sopivasti ennen yhtiön 80-vuotisjuhlia mutta on kaukana tavanomaisesta juhlakirjasta.
Kirjoittajat noudattavat kiitettävästi opettajansa Markku Kuisman ohjetta: Älä ryydytä lukijaa tilintarkastajan otteella. Poikkeuksellisen arominsa kirja saa kuitenkin Håkansien avoimista haastatteluista. Heillä on hurjia kertomuksia tulipaloista ja haaksirikoista, viinasta ja sairauksista, rahankylvöstä jalkapalloseura Interiin, parista talousrikoksestakin.
Julius Håkansin mukaan sukupolvenvaihdokset on aina tehty pakon edessä.
Stefan nousi johtoon 28-vuotiaana, kun sukeltajantaudin riuduttaman Alfonsin jalat amputoitiin. 24-vuotias Joakim tuli vetäjäksi, kun Stefanin maksakirroosi puhkesi. Nuoren Juliuksen aika koitti, kun Joakim sai veropetostuomion.
Avoimuudella on tosin rajansa: kirjasta ei löydy tietoa yhtiön omistussuhteista eikä juuri kannattavuudestakaan.
”Hinaaminen on helppoa: laitetaan köysi kiinni ja vedetään”, Joakim Håkans on sanonut. Se on vitsi. Kirja kuvaa kymmeniä dramaattisen vaikeita pelastustoimia, joissa Håkansit ovat olleet mukana. Laivanpelastuksen riskit ovat suuret: onnistuminen voi tuottaa jättipalkkion, epäonnistuneen keikan kulut maksaa pelastaja itse.
Håkans pyrki laajentumaan luotsaukseen 2000-luvun ensikymmenellä, mutta yritys kariutui. Kirjan mukaan keskusta ja kokoomus suojelivat tiukasti valtiollisen Finnpilotin monopolia.
Joakim Håkansin mukaan kokoomuksen ja Finnpilotin läheisestä suhteesta todisti sekin, että puolue omisti Suomalaisen klubin talon, jossa luotsiyhtiö oli vuokralaisena. Tässä hän on väärässä, sillä kokoomus oli myynyt osuutensa talosta jo vuonna 1999.
Sakari Siltala, Teemu Keskisarja: Merenperintö. Håkansin varustamosuvun historia. 287 sivua. Siltala, 2024.
