Alkuperäiskäsikirjoittaja Joe Eszterhas työstää Basic Instinct -kierrätystä.
Vuoden 1992 alkuperäisen Basic Instinct -elokuvan käsikirjoittaja Joe Eszterhas työstää elokuvan uusintaversiota Amazon MGM -studiolle. Eszterhas kertoo nyt Interview Magazinen jutussa tuovansa takaisin myös originaalissa Sharon Stonen esittämän Catherine Tramellin hahmon.
Käsikirjoittaja kertoo palaavansa kierrätyksellä originaalin juurille.
”He kysyivät onko minulla mitään ideoita uusintaversiota varten. Vastasin että kyllä on, mutta ne ovat samankaltaisia kuin alkuperäisessä. Elokuvahan sai niin sanotun jatko-osan vuonna 2006, joka oli aivan kamala. Sen haluttiin olevan mahdollisimman simppeli kyttätarina. Minulle maksettiin viisi miljoonaa vain siitä, etten osallistuisi jatkon tekoon millään tavoin.”
Sharon Stonen tähdittämä Basic Instinct 2: Risk Addiction oli täysfloppi, joka tienasi vain 38 miljoonaa dollaria lippuluukuilla. Ykkösosan tienestit olivat 352 miljoonaa.
”Sain juuri rebootin käsikirjoituksen valmiiksi. Leffassa nähdään jälleen Catherine Tramell, mutta uutena hahmona mukana on myös hänen tyttärensä Eszterhas. Sen enempää en voi tässä vaiheessa paljastaa.”
Vielä ei ole tiedossa palaako Stone rooliinsa. Elokuvan muutakaan tekijäkaartia tai näyttelijöitä ei ole vielä paljastettu.
Alkuperäisen Basic Instinct -elokuvan ohjasi Paul Verhoeven. Sen pääosissa nähtiin Michael Douglas ja Stone.
Eroottinen psykologinen trilleri kertoo brutaalia murhaa tutkivasta etsivästä, joka ajatuu vaaralliseen suhteeseen syyllisenä pidetyn rikoskirjailijan kanssa.