Sofia Bling Bling Dubai. Sofia Belorf. Sanoma.
Sanoma
Saapumatta jättänyt kohukaunotar selvitti poissaoloaan Ilta-Sanomille.
Seurapiirikaunotar jätti saapumatta sovittuun tapaamiseen, kerrotaan BFF-podin tuoreessa podcast-jaksossa.
Video: Sofian rakas hehkutti Sofiaa Seiskalle
ja juontaman podin alussa kuullaan, ettei vieraaksi odotettu Sofia tullutkaan nauhoituksiin.
– Nyt on näin käynyt, ja se on täysin meistä riippumattomista syistä, Selen harmittelee kuulijoille.
– Ensinnäkin tosi harmillista, että olemme tehneet jakson valmiiksi ja säätäneet aikatauluja useasti hänen kohdallaan niin, että hän olisi päässyt, Emilia taustoittaa.
Selen ja Emilia pahoittelevat vieraan peruuntumista jaksossaan.
Podimo
Peruutus tapahtui lyhyellä varoitusajalla.
– Mutta tänään saimme puoli tuntia ennen nauhoitusten alkamista viestin siitä, että hän on estynyt tulemasta, Emilia kertoo.
Selen kertoo aikatauluja säädetyn ja siirretyn aiemminkin, ja edellisenäkään kertana Sofia ei ollut päässyt nauhoituksiin.
Sofia Belorf
kotimaa
13.5. 14:00
Sofia Belorfilta tiukka vastaus erokysymykseen: ”En ole tyhmä”
Sofia kertoo myös avoimesti lapsihaaveistaan.
Pahoillaan tapahtuneesta
Emilia sanoo heidän oppineen nyt, että jos joku haastateltava peruu kerran, eivät he enää yritä toistamiseen saada asiaa järjestymään, jotta he välttäisivät vastaavanlaisen tilanteen.
Juontajat ovat pahoillaan siitä, ettei heillä ollut tarpeeksi aikaa hankkia esimerkiksi korvaavaa vierasta jaksoon. Heitä myös harmittaa, ettei heidän tai heidän podcast-tiiminsä aikaa ja panosta kunnioitettu.
Näin hän kommentoi
Ilta-Sanomat tavoitti Sofian kommentoimaan peruutuksen syitä. Lehti kertoo, että Sofian mukaan hän ei päässyt osallistumaan nauhoituksiin, koska oli kipeä ja lensi kotiinsa Dubaihin.
Dubaissa asuva Sofia Belórf
kotimaa
3.7. 16:00
Sofia Belórf joutui ulosottoon
Tv:stä tuttu Sofia on jättänyt laskun maksamatta.