Barbara Bach, 007 Rakastettuni, 1977.
Danjaq/Eon/Ua/Kobal/Shutterstock/All Over Press

007 rakastettuni -näyttelijä Barbara Bach on elänyt jo yli 40 vuotta Ringo Starrin vaimona.

Nelosen tiistai-illan 7. heinäkuuta Bond-elokuvana nähdään vuonna 1977 ensi-illan saanut 007 rakastettuni. 

Videolla Kaija Koo kertoo terveisensä oman elämänsä kuningattarille. 

Elokuva oli kolmas Bond-leffa. Naispääosaa KGB-agentti Anya Amasovaa ja 007:n rakastettua näytteli .

Aiemmin mallina menestynyt Barbara jatkoi näyttelemistä Bondin jälkeen, ja poikipa rooli hänelle keikan Playboy-lehdessäkin.

Barbaran elämä oli mallillaan, kunnes hän tapasi The Beatles -rumpali .

Onnettomuus sinetöi rakkauden

Vuonna 1975 Barbaran avioliitto italialaisen aristokraatin kanssa päättyi eroon.

Bond-leffan jälkeen kahden lapsen yksinhuoltaja haki koekuvausten kautta Charlien enkelit -sarjaan, mutta nappasi roolin Bond-tytön nenän edestä. 

Myöhemmin haastattelussa Barbara totesi, ettei kelvannut Charlien enkeliksi, koska tuotanto piti häntä olemukseltaan liian eurooppalaisena.

Ringo Starrin Barbara kohtasi ensimmäisen kerran The Beatlesin keikalla New Yorkissa. Oli vuosi 1965 ja Barbara oli malliuraansa aloitteva teini. Aika ei ollut vielä oikea rakkaudelle.

Barbaran ja Ringon rakkaustarina alkoi Carl Gottliebin ohjaaman Luolamies-elokuvan kuvauksissa. Leffa menestyi vaatimattomasti.

Barbaran ja Ringon rakkaustarina alkoi Carl Gottliebin ohjaaman Luolamies-elokuvan kuvauksissa. Leffa menestyi vaatimattomasti.
All Over Press

Seuraava kohtaaminen Luolamies-komedian kuvauksissa vuonna 1980 osoittautui mullistavaksi. Kuvausten loppumetreillä molemminpuolinen ihastus oli niin voimakas, että tähdet jättivät kumppaninsa. 

Suhde vahvistui entisestään, kun Ringo ja Barbara joutuivat vakavaan auto-onnettomuuteen Isossa-Britanniassa. Vain pari viikkoa onnettomuudesta pari kihlautui. 

Jo seuraavana keväänä 1981 he solmivat avioliiton Lontoossa samaisessa kaupungintalossa, jossa sulhasen Beatles-kollega oli avioitunut -rakkaansa kanssa 1969.

Vaimo henkihievereissä

Beatles oli hajonnut virallisesti vuonna 1970. Tämä oli kova isku bändin rumpalille, jonka elämä lähti rajuun luisuun.

Ringo, Barbara ja hänen lapsensa häiden aikoihin 1982.

Ringo, Barbara ja hänen lapsensa häiden aikoihin 1982.
All Over Press

Kymmenen vuotta kestänyt avioliitto kanssa päättyi vuonna 1975. Ringon lisääntynyt juominen ja huumeiden käyttö olivat liikaa vaimolle.

Ringo jatkoi soolouraa musiikin, elokuvien ja ohjausten parissa sekä liittyi Hollywood Vampires -yhtyeeseen. Masennukseen ja tylsistymiseen muusikko haki helpotusta päihteistä. 

– Emme olleet enää muusikoita, jotka puuhastelivat huumeiden ja viinan kanssa. Meistä oli tullut narkkareita, jotka puuhastelivat musiikin parissa, Men’s Fitness kirjoittaa Ringon todenneen.

Kun sooloura junnasi paikoillaan 1980-luvun puolivälissä, turrutti Ringo turhautumistaan juomalla 16 pulloa viiniä päivässä.

Avioliitto Barbaran kanssa ei rauhoittanut miestä. Sen sijaan hän kiskoi vaimon mukaansa päihdehöyryiseen elämään.

– He molemmat joivat runsaasti päivittäin vuosien ajan. Ringo ja Barbara käyttivät myös kokaiinia, pariskunnan ystävä paljasti lehdistölle 1980-luvulla.

Faye Dunaway, Ringa Starr, Barbara Bach, 1985.

Ringo on kuvaillut 1970- ja 1980-lukujaan ympärivuorokautiseksi juhlimiseksi. Kuva on otettu illanvietosta näyttelijä Faye Dunawayn kanssa syksyllä 1985.
Alan Davidson/Shutterstock/All Over Press

Barbaran tyttäret kärsivät tilanteesta, ja lopulta heidät lähetettiin kodin levotonta ilmapiiriä turvaan sisäoppilaitokseen.

– Erään kerran kotiin päästyäni palveluskuntani kertoi minun tuhonneen talomme niin pahasti, että he luulivat murtovarkaiden olleen asialla. Olin myös rökittänyt Barbaran niin huonoon kuntoon, että hänen luultiin kuolevan, Ringo on myöhemmin tunnustanut.

Yhteinen matka jatkuu

Lopulta aviopari hakeutui vieroitushoitoon. Vuodesta 1988 lähtien he ovat olleet kuivilla.

– Päädyin kuntoutukseen, koska en kohdellut itseäni tai ihmisiä ympärilläni kunnioittavasti, Ringo sanoi vuosittaisessa Peace & Love -tapahtumassa Kaliforniassa kesällä 2025.

Ringo ja Barbara bongattiin Lontoossa päiväkävelyllä keväällä 2025.

Ringo ja Barbara bongattiin Lontoossa päiväkävelyllä keväällä 2025.
All Over Press

Barbara on yhä onnellisesti naimisissa Ringonsa kanssa. Irtauduttuaan päihteistä he ovat omistaneet elämänsä terveille elämäntavoille.

– Rakastan miestäni, siinä kaikki, Barbara kommentoi People-lehdelle pitkän liittonsa salaisuutta.

– Uskon rakastavani Barbaraa yhtä paljon kuin tavatessamme. Olen äärettömän kiitollinen, että hän rakastaa minua ja olemme yhä yhdessä, Ringo lisäsi.

007 rakastettuni nähdään tiistaina 7. heinäkuuta klo 21.00 ja perjantaina 10. heinäkuuta klo 21.00 Nelosella sekä sunnuntaina 12. heinäkuuta klo 21.00 Jimillä.