Vieläkö on villihevosia?
No, eipä oikeastaan, ja sama kohtalo vaikuttaa odottavan mansikkatiloja.
Ketunkorven marjatarha Tuusulan ja Keravan rajamailla on viimeinen laatuaan Keski-Uudellamaalla, eikä silläkään ole horisontissa kovin autuasta maisemaa, ainakaan yrittäjä Kari Matilaisen mukaan.
– Avomaan mansikka tulee katoamaan jollain aikavälillä Suomesta, Matilainen täräyttää Keski-Uusimaa-lehdelle.
– Jollain aikavälillä sen viljelemisestä tulee liian vaikeaa, ilmasto muuttuu niin paljon ja vauhdilla, hän selittää.
Matilainen jos kuka tietää: hänen suonissaan virtaa mansikanpunaista verta.
– Vanhempani alkoivat viljellä mansikkaa täällä Ketunkorvessa vuonna 1980. Nykyään heillä on pienimuotoinen tila Pieksämäellä. Matilaisen veli taas viljelee mansikkaa Juhmossa.
Vaikeammaksi käyvät ilmasto-olosuhteet ovat myös yksi syy sille, miksi Matilaisen tila Ketunkorvessa on viimeinen marjatila Keski-Uudellamaalla. Se on nimittäin Matilaisen harrastus.
– Yhdessä yössä voi mennä koko kesän sato. Mansikanviljely on todella riskialtis elanto, Matilainen selittää.
Harrastuksena mansikanviljely on Matilaisen mukaan vielä mahdollista.
– Huonona vuotena tämä on hyvin kallis harrastus, hyvänä ei, hän summaa.
Tulevaisuudessa suomalaisetkin mansikat kasvatetaan kasvihuoneessa.
Kari Matilainen
Alkuvuodesta pellolla hääritään ”yltä päältä mudassa ja sormet jäässä”, mutta tässä vaiheessa kesää mansikanviljelyn parhaat puolet nousevat esiin:
– Jokainen, joka palaa tuolta pellolta poimimasta, palaa iso virne naamallaan. Perheet saattavat jäädä pellon laitaan piknikille syömään satoaan, Matilainen kuvailee marjatilan tunnelmaa.
Piitu Honkanen ja Mimmi Jokinen kävivät poimimassa tuoreita marjoja. Aino Mielo
Parikymppiset ystävykset Mimmi Jokinen ja Piitu Honkanen kuuluvat päivän lukuisten poimijoiden joukkoon.
Juuri tänään heidät liikkeelle sai hyvä sää.
– Ajateltiin, että tämä on ehkä semmoinen mukava ulkotekeminen yhdessä, sanoo Jokinen
– Ja raha on tiukilla. On helppoa ja halpaa poimia itse. Ja mansikat on hyviä, lisää Honkanen
Ystävykset ovat tulleet poimimaan Järvenpäästä ja Keravalta. Tänään tavoite on poimia ämpärit täyteen.
– Tämä on kiva, kun tämä on tässä lähellä. Tänne on tosi helppo tulla, sanoo Honkanen.
Kaksikon mukaan ulkoilupäivä mansikoita poimiessa ei varmaankaan toteutuisi, jos viimeinen oman kotiseudun viimeinen mansikkatila lopettaisi, ja pitäisi lähteä kauemmas.
– Siinä alkaa sitten maksaa bensatkin jo. Toivottavasti (tila) ei lähde, Jokinen toivoo.
Iita Larma on ollut Ketunkorven marjatarhalla kaksi päivää kesätöissä. Ensimmäisinä päivinä Larman tehtäviin on kuulunut ottaa asiakkaita vastaan, neuvoa itsepoiminnassa ja punninnassa.
– Tässä kahden päivän aikana on käynyt mukava määrä ihmisiä.
Kesätyöntekijöitä on tänä kesänä mansikkatilalla yhteensä 15.
Kesätöiltä Larma odottaa eniten sitä, että hän pääsee olemaan ulkona aurinkoisina päivinä. Myös asiakaspalvelukokemus innostaa Larmaa.
– Ja tottakai täällä pääsee myös näitä hyviä mansikoita syömään.
Kun Matilainen maalailee suomalaisen avomaan mansikan tuhoa, hän alleviivaa avo-etuliitettä.
– Tulevaisuudessa suomalaisetkin mansikat kasvatetaan kasvihuoneessa, ja maan sijaan ravintoliuoksessa.
Se vaikuttaa marjan makuun merkittävästi.
– Mutta siihen me emme lähde, Matilainen lataa.
Silloin kun avomaaviljely käy mahdottomaksi, on Ketunkorvessa aika pistää pillit pussiin.
Ja totisesti, kun Ketunkorven mansikkaa sitten haukkaa, niin kyllä sen maistaa.
Suomen kesä on katoavainen, aivan kuten sen kantama marjakin. Kannattaa siis mennä ja nauttia vielä kun voi!
Tämä juttu on julkaistu aiemmin Keski-Uusimaassa.