Ankaran Nato-kokous onnistui vahvistamaan Euroopan ja Ukrainan puolustusta, kirjoittaa Ylen Nato-erikois­toimittaja Maria Stenroos

Suomen presidentti Alexander Stubb, Ranskan presidentti Emmanuel Macron, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Saksan liittokansleri Friedrich Merz kokoontuvat yhteiskuvaan Naton päämiesten huippukokouksessa Turkin Ankarassa 8. heinäkuuta 2026.

Avaa kuvien katselu

Kuva: Emmi Korhonen / LehtikuvaYlen Nato-kirjeenvaihtaja Maria Stenroos.

Taas kerran Donald Trump teki sen: sai eurooppalaiset hermoilemaan, torjumaan katastrofia, pelkäämään pahinta. Saapuessaan Trump roiski riitaa haastavia, kärjekkäitä lausuntoja eri suuntiin. Ja lopuksi Trump sanoi: oli tosi hyvä kokous.

Turkin Ankarassa pidetty kokous muutti Natoa. Euroopan maat ovat nyt aiempaa valmiimpia puolustautumaan.

Kokouksen ensimmäisen päivän oli tarkoitus olla vaikuttava: Trumpille piti näyttää, mihin Eurooppa pystyy.

Näyttäminen ei jäänyt vain kehuskeluksi. Tiistaina julkistettiin suuri määrä Euroopan maiden yhteisiä puolustushankintoja. Puolustusostot ovat tarpeellisia, kun Eurooppa haluaa olla riippumattomampi Yhdysvalloista.

Isojen kuljetuskoneiden ja ilmatankkauskoneiden yhteisosto auttaa siirtelemään joukkoja ja pitämään hävittäjät pidempään ilmassa. Uudet miehittämättömät tiedusteludroonit parantavat tiedustelun näkymää itärajalla ja arktisella alueella. Uudet tutkavalvontakoneet Nato-maat tilaavat Ruotsista.

Myös Suomi on mukana käytännössä kaikissa keskeisissä suunnitelmissa, niin lentokaluston hankinnassa kuin ohjusten kehittämisessä.

Maat aikovat kehittää DPS-, deep precision strike-, kykyjä, joilla pystytään iskemään syvälle vihollisen alueelle. Se tarkoittaa käytännössä ohjuksia. Ne selvittelevät myös Amraam-ohjusten valmistamista selvitetään.

Lisäksi Nato kertoi tiistaina, että maiden yhteenlasketut puolustusmenot kasvavat, ja se tarkoittaa vahvempaa Eurooppaa.

Mutta tiistai-illasta eteenpäin kokouksen käsikirjoitus näytti olevan Trumpin käsissä.

Kokoukseen saapui pitelemätön Amerikan presidentti, joka lausui ennen kokousta haluavansa Grönlannin, oli pettynyt Eurooppaan ja lupasi katkaista kaupan Espanjan kanssa. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Yhdysvallat iski Iraniin.

Vaaran merkeistä huolimatta johtajien varsinainen kokous sujui sopuisasti. Trump oli lopputulokseen tyytyväinen ja piti sitä pitkälti omana ansionaan.

Donald Trump keltaisessa kravatissa puhuu puhujakorokkeella, taustalla Naton logo.

Avaa kuvien katselu

Trump esiintyi voitokkaana Naton kokouksessa. Taustalla seisovat puolustusministeri Pete Hegseth, ulkoministeri Marco Rubio ja valtiovarainministeri Scott Bessent. Kuva: Filip Singer / EPA

Yhdysvallat puskee ja repii Natoa haluamaansa suuntaan. On vaikea sanoa, kuinka paljon puolustusmenojen nostosta on Trumpin pelkoa – tuskin paljon, vaikka pääsihteeri Mark Rutte niin haluaakin Trumpin takia markkinoida. Maat reagoivat Venäjän uhkaan ja vaarallisemmaksi muuttuneeseen maailmantilanteeseen.

Rutten Trumpille osoittama mielistely on vaivaannuttavaa. Mutta taustalla Rutte on tehnyt taitavaa työtä. Hän on patistellut eurooppalaisia, lepytellyt Yhdysvaltoja ja saanut ohjattua Grönlanti-kiistan neuvotteluraiteille.

Grönlanti-asiassa Rutte myös osoitti Trumpille, missä raja menee: mehän teimme Davosissa diilin, hän sanoi, Trumpin revitellessä asialla ennen kokousta.

Natoa hajottava Grönlanti-asia ei noussut esiin itse kokouksessa.

Kokouksen suurimpia onnistumisia on Ukrainan vahvistaminen.

Nato-maat saivat sovittua kahden vuoden tuesta Ukrainalle, 70 miljardia vuosittain.

Diplomatia ja Ukrainan sotamenestys auttoivat Volodymir Zelenskyiä neuvotteluissa: Trump lupasi antaa Ukrainan valmistaa ballististen ohjusten torjuntaan tarkoitettuja amerikkalaisia Patriot-ohjuksia.

Ankaran kokouksen jälkeen tekemistä riittää yhä. Kolmannes Nato-maista käyttää puolustukseensa juuri ja juuri pakolliset pari prosenttia. Kolmannes on huolissaan turvallisuudestaan ja yrittää kaikkensa.

Liiton henkinen tilakaan ei ole kovin vakaa.

Maailman suurimman puolustusliiton energiaa kuluu turhan paljon Trumpin tyynnyttelyyn.

Trump on pitkin kevättä arvostellut ja haukkunut useita eurooppalaisia johtajia, mutta samassa huoneessa oltuaan hän tuntui sulaneen.

– Huoneessa oli paljon rakkautta, fiksuja ihmisiä, joilla on hyvä sydän, Donald Trump sanoi Nato-kokouksen jälkeen.

Vaikka maiden johtajat sanovat Naton olevan yhä vahvempi, se on saanut osumia. Yhdysvaltojen vetäytyminen osasta vastuitaan ja jatkuva Trumpin puheiden selittely ei tee hyvää pelotteelle.

Presidentti Stubb kehotti kokouksessa pitämään huomion olennaisessa, Euroopan vahvistamisessa. Oli hyvä kuulla suoraan, että Stubbin mielestä kokouksen alla kuullut Trumpin Grönlanti-puheet olivat epämukavia.