Kauppojen juomahyllyillä on havaittavissa selkeä muutos, sillä sokerittomien virvoitusjuomien ja muiden alkoholittomien tuotteiden suosio on kasvanut kevään aikana, kertoo Lidl.
Huhtikuun alussa voimaan astunut kuusiportainen verotusmalli on tehnyt sokerittomista juomista edullisempia, kun taas paljon sokeria sisältävien juomien verotus on lähes tuplaantunut. Tämä on Lidlin mukaan ohjannut kuluttajia valitsemaan kevyempiä ja vähäkalorisia vaihtoehtoja.
– Asiakkaat hakevat yhä enemmän uusia makuja ja haluavat juoda vähemmän alkoholia, kertoo Lidlin juomien valikoimapäällikkö Essi Yli-Junnila tiedotteessa.
Lidlin mukaan sokerittomien virvoitusjuomien myynti on noussut selvästi verrattuna aiempiin vuosiin, kun taas sokerillisten juomien myynti on laskenut.
Lisäksi funktionaalisten juomien, kuten BCAA-juomien, suosio on kasvanut ja niihin halutaan entistä enemmän proteiinia, vitamiineja, kuitua ja kollageenia.