Kun maantieteilijä ja tietokirjailija Marko Leppäsen äiti kuoli koronapandemian alussa, hän vetäytyi Sipooseen metsätilalleen möyryämään luonnon kanssa. Hän otti kohteekseen myrskyn kaataman kuusen ja uppoutui sen juurakon puhdistamiseen.
”Se oli terapiaprojektini, joka auttoi suruuni. Luonto osoitti minulle, miten tilapäistä kaikki on. Se muistutti, että vastoinkäymiset ja menetykset kuuluvat elämään. Ne eivät ole henkilökohtaisia, vaan olemassaolon luonne”, Marko pohdiskelee.
Luonto ja sen rytmisyys on ollut pitkään kiinteä osa Markon ja biologi Adela Pajusen elämää. He ovat pyöritelleet yhdessä aihetta jo 17 vuoden ajan, ja heiltä on juuri ilmestynyt Luonnon rytmissä yli vaikeiden aikojen – vuodenajoista ja vuorokaudenajoista -kirja.
Marko ja Adela ovat olleet mukana perustamassa myös Terveysmetsä-konseptia. Se on metsän kautta hyvinvointia lisäävä tutkittu menetelmä ja maa- ja metsätalousministeriön rahoittama hanke, joka sai alkunsa vuonna 2015. Nykyisin kaksikko kouluttaa sen kautta soteammattilaisia ja yrittäjiä.
Adela herää varhain ilman herätyskelloa. Aamun hiljaisuudessa hän hakeutuu luonnonvalon äärelle ja kirjoittaa. ”Aamu-udussa, ennen kuin rationaalinen ja looginen mieli herää kunnolla, olen luovimmillani.”
Adela havaitsi ensimmäisen kerran luonnon valtavan voiman opiskellessaan vuoden ajan eräoppaaksi Kainuussa. Hän oli sairastellut koko edellisen vuoden ja oli ennen kurssia niin heikossa kunnossa, että pohti koulutuksen väliin jättämistä.
”Tiesin, että kurssilla pitää liikkua paljon. Olin hirvittävän herkkä kylmälle, ja tiedossa oli myös nukkumista ulkona pakkasessa”, Adela kertoo.
Hän kuitenkin osallistui, ja vuosi muutti hänen elämänsä. Kurssilla vietettiin koko ajan aikaa ulkona ja seurattiin luontoa.
”Siellä havainnoitiin, mikä lintu laulaa nyt ja milloin mihinkin puuhun puhkeavat lehdet. Se mullisti suhteeni vuodenkiertoon, ja minusta tuli kuin eri ihminen. Luonto vahvisti minua ja sairastelu loppui.”
Adela huomasi näin henkilökohtaisesti, että ihminen kuuluu luontoon ja tarvitsee sitä voidakseen hyvin.
”Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, joka tunnistaa luonnon kotoisaksi”, Marko Leppänen sanoo. Hän on aina ollut kiinnostunut erilaisista paikoista ja opiskeli siksi maantieteilijäksi.
”Luonnon rytmisyys on kaiken elämän ydinasia. Yksistään sillä, että saa valoa ja pimeää oikeaan aikaan, on iso merkitys”
Adela Pajunen
Modernissa maailmassa unohtuu helposti, että ihminen on osa luontoa ja sen rytmejä. Keinovalo, kaupunkimainen ympäristö ja jatkuva hektisyys sekoittavat luonnonrytmejä ja heikentävät fyysistä ja henkistä hyvinvointia.
”Luonnon rytmisyys on kaiken elämän ydinasia. Yksistään sillä, että saa valoa ja pimeää oikeaan aikaan, on iso merkitys”, Adela sanoo.
Kun hän muutti Etelä-Suomeen vuonna 2007, etelässä oli poikkeuksellisen paljon lumettomia talvia. Pimeys oli paljon pahempaa kuin pohjoisessa, missä lumi valaisi. Adela rasittui siitä, mutta huomasi, että ulkoilu valoisaan aikaan auttoi.
Marko taas asui 15 vuotta Helsingin Vartiosaaressa luonnon äärellä.
”Vartiosaari oli minulle vuodenaikojen akatemia. Siellä piti huomioida kelirikko ja jäiden tulo, lämmittää polttopuilla ja kantaa vedet kaivosta.”
Nykyisin hän viettää suuren osan ajastaan ulkona Sipoossa metsätilalla. Siellä luonto on vahvasti läsnä.
Kun hakeutuu luonnonvaloon aamulla, se tahdistaa sisäistä kelloa ja antaa energiaa. Näin on virkeä oikeaan aikaan, mieliala paranee ja saa helposti unta illalla. Unenlaatukin kohenee. Valon vastakohdaksi tarvitaan pimeää.
Valon ja pimeän oikea-aikaisuus on yhteydessä elinikään. Vuosia kestäneessä tutkimuksessa seurattiin 89 000 ihmistä ja todettiin, että pilkkopimeä nukkumisympäristö vähensi kuolleisuutta ja mielenterveyshaasteita. Siksi Adela ja Marko himmentävät valoja vähintään kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa.
Ei ole luonnollista puurtaa aamusta iltaan täydellä teholla, sillä jopa puut lepäävät hetken aikaa iltapäivällä.
”Useat eliöt pitävät iltapäivällä pienen siestan. Silloin tarvitaan taukoa”, Marko sanoo.
Marko on huomannut, että valon ja pimeän huomioiminen on hänen hyvinvoinnilleen ratkaisevaa. ”Kun olen pyrkinyt kunnioittamaan ja noudattamaan valon ja pimeän luontaista rytmiä, uneni on parantunut ja vireyttä ja toimintakykyä löytyy oikeaan aikaan.”
Adelalle kevät oli ennen raskasta, väsynyttä aikaa. Hän nautti sen sijaan marras-joulukuisesta pimeydestä, jolloin luonto lepäsi ja jolloin sai luvan kanssa käpertyä itseensä. Luonnon mikrovuodenaikojen huomaaminen auttoi ongelmaan.
”Suhteeni kevääseen muuttui oleellisesti, kun siitä tuli luonnon näytelmien, mikrovuodenaikojen havainnointia. Nyt kevät ei enää väsytä minua, vaan pääsen mukaan sen heräämiseen. Kun lehdet puhkeavat, tuntuu, että itsekin puhkean”, Adela sanoo.
Mikrovuodenajat ovat peräisin Japanista. Niitä on 72 ja kukin kestää viisi päivää. Siellä ne ovat tärkeä osa kutakin hetkeä ja luonnon seuraamista. Japanissa mikrovuodenaika on esimerkiksi hetki, jolloin silkkiäistoukka herää ja alkaa syödä mulperipuun lehtiä, Suomessa se voi olla syreenin kukinta. Japanissa mikrovuodenajat on tarkkaan nimetty, mutta suomen kielessä nimiä ei ainakaan vielä ole.
”Kun havainnoi mikrovuodenaikoja, huomaa, ettei vuodenaika ole vain pitkä pötkö, vaan koostuu erilaisista vaiheista”, Adela sanoo.
Mikrovuodenaikojen seuraaminen helpottaa luontoon uppoutumista. Kun hetkeksi pysähtyy ihastelemaan syreenin kukintaa, aika hidastuu. Luonnon ihmettely on kuin paluu lapsuuteen: lapset kokevat ajan paljon aikuisia hitaammin juuri siksi, että he uppoutuvat koko ajan kaikkeen. Kun unohtuu ihastelemaan luontoa, saa siis elämän tuntumaan pidemmältä.
”Mikrovuodenaikoihin pysähtyminen rauhoittaa ja hidastaa ajan laukkaa”, Adela sanoo.
Luonnossa onkin aina tarjolla jotain, mistä lumoutua.
”Kiitos luonnonrytmien, paletti on hyvin vaihteleva. Se ylläpitää kiinnostustani”, Marko sanoo.
”Luonto on auttanut minua astumaan vaikeasta ajasta hetkeksi ajattomuuteen. Siellä aivojen huolikeskus lopettaa ongelman tai surun märehtimisen ja keskittyy luontoon”
Marko Leppänen
Luonnosta lumoutuminen eli biofilia tarkoittaa elämän rakastamista. Sen merkitys korostuu vaikeina aikoina. Vastoinkäymisten, murheiden tai stressin keskellä moni hakeutuu luontoon.
”Luonto on auttanut minua astumaan vaikeasta ajasta hetkeksi ajattomuuteen. Siellä aivojen huolikeskus lopettaa ongelman tai surun märehtimisen ja keskittyy luontoon”, Marko sanoo.
Vaikeuksien keskellä on aina meneillään jokin luonnon näytelmä. Kun siihen kytkeytyy, on osa suurempaa kokonaisuutta.
”Minulle luonnon ja sen eliöiden havainnointi on tuonut yhteyden kokemusta. Me kaikki jaamme luonnon rytmin. Olen seurannut tarkkaan varsinkin puita. Niiden sinnikäs selviytyminen inspiroi minua ja antaa minullekin voimaa selvitä vaikeista ajoista”, Adela sanoo.
Luonnossa hankaluuksia on myös helpompi käsitellä, sillä 40 minuutin luontoaltistuksen jälkeen keskittymiskyky ja mieliala paranevat ja ihminen rentoutuu.
”Olen huomannut, että silloin saan kapasiteettia käsitellä ongelmia”, Marko sanoo.
Adela ja Marko elävät luonnonrytmissä: ””Koen, että oman rytmin löytäminen on supervoimani”, Adela sanoo.
Luonnon rytmisyyden ymmärtäminen on auttanut Adelaa ja Markoa ymmärtämään paremmin myös itseään ja omia rytmejään. Kaikille ei sovi sama rytmi, eivätkä kaikki koe vuodenaikoja samoin. Adela on aamuvirkku talvi-ihminen, Marko taas on parhaimmillaan valoisina, myöhäisinä kesäiltoina.
”Koen, että oman rytmin löytäminen on supervoimani. Se auttaa yllättävän paljon jaksamaan ja elämään itseni näköistä elämää”, Adela sanoo.
Hän ajattelee luonnon vaiheita rinnalla kulkijoina, jotka heijastavat hänen sisäistä maailmaansa. Kun talvella ei pitkään aikaan tapahdu näkyviä muutoksia, se on auttanut hyväksymään, että pitkässä työssä on samanlaisia vaiheita. Silloin pitää puurtaa ja olla sinnikäs.
”Rytmien ymmärtäminen on tehnyt minusta toimintakykyisemmän.”
Marko taas on päässyt irti jatkuvasta myöhässä olemisen tunteesta.
”Olen kokenut kroonista riittämättömyyttä ja tuntenut, että olen aina askeleen jäljessä. Mikrovuodenaikoja seuratessa tunne on vähentynyt. Kun todistan mustikankukkien aukeamista, se saa tuntemaan, että olen ajan hermolla, en myöhässä mistään.”
Tutustu välivuodenaikoihin
- Kiinassa vuosi jaetaan 24 välivuodenaikaan, ja japanilaiset mikrovuodenajat pohjautuvat niihin. Ne ovat luonnon selkeitä tapahtumaikkunoita, jotka eivät ole niin nopeita ja intensiivisiä kun mikrovuodenajat. Suomessa välivuodenaikoja ovat esimerkiksi ensimmäisten muuttolintujen saapuminen keväällä, ruska syksyllä ja mansikka-aika kesällä.
- Muista välivuodenajat talvella, kun tuntuu, ettei luonnossa tapahdu mitään. Välivuodenajat ovat silloinkin löydettävissä. Ne rytmittävät talvea ja voivat muuttaa sen kokemista keveämmäksi. Kun huomaat pienet muutokset luonnossa, talvi ei tunnu niin pitkältä ja musertavalta.
- Välivuodenaikoja tarkkaileva huomaa, miten valon määrä muuttuu koko ajan ja miten marraskuisessa metsässä sammaleet elävät kukoistuskauttaan, kun kaikki muu aluskasvillisuus on unessa. Jonkin aikaa purot vielä solisevat, mutta jossain vaiheessa ne jäätyvät ja niitä seuraavat lammet, sitten meri. Kevättalvella tulee hankikantojen aika.
- Kun tunnistaa ja seuraa välivuodenaikoja, se antaa aivan uudenlaisen näkökulman luontoyhteyteen. Niiden seuraamisesta voi luoda itselleen elämänlaatua parantavan harrastuksen loppuiäkseen.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 7/2025.