Etelä-Koreassa yritetään tehostaa varautumista yhä piteneviin hellejaksoihin.

Viranomaiset kehottivat ensimmäistä kertaa ihmisiä välttämään ulkoliikuntaa ja pysyttelemään varjossa. Etelä-Korea otti käyttöön uuden lämpövaroitusjärjestelmän aiemmin tänä vuonna.

Varoitus annetaan, kun lämpötila nousee ulkona 38 asteeseen.

Sunnuntain varoitus annettiin kahteen kaupunkiin, Gyeongsaniin ja Pohangiin Pohjois-Gyeongsangin maakunnassa.

Viranomaisten mukaan varoitus annetaan, kun säätilan arvioidaan saattavan aiheuttaa vakavaa haittaa terveydelle. Ihmisiä tai lemmikkejä ei saa jättää autoihin.

Valtaosassa maata varoitusta ei ole annettu, lämpötilan arvioidaan pysyvän noin 35 asteessa.

Etelä-Koreassa vaaralliseksi luokiteltua hellettä on ollut vuoden aikana 19 päivänä. Luku on yli kaksinkertaistunut viidessä vuodessa.

Myös trooppisten öiden määrä on lisääntynyt neljästä neljääntoista samalla tarkastelujaksolla.

AFP