Vielä vuosi sitten Pauli Antero ”Pate” Mustajärvi vaikutti olevan elämänsä vedossa sekä ennen kaikkea onnellisempi kuin pitkään aikaan. Kuten kirjoitin hänen Tavara-aseman Pelkkää Patee -konsertistaan viime vuoden huhtikuussa: ”itse Mustajärvi näytti hyvinvoimemmalta lavalla kuin vuosikausiin”. Huomioni lienee liipannut melko lähelle oikeaa, sillä lausetta hän on itse lainannut tällä viikolla postuumisti ilmestyneessä uutuuskirjassaan Testamenttini.
Pate Mustajärvi vaikutti olevan elämänsä kunnossa vielä viime kesänä, kunnes muutaman kuukauden päästä kaikki muuttui. Elämä ei useinkaan ole reilua. Ville Laine
Testamenttini-kirja käsittää Mustajärven Popedan jälkeisen ajan eli noin kahden vuoden ajanjakson. Kirja etenee pitkälti päiväkirjamaisesti Mustajärven ollessa itse äänessä, jota täydentävät erinäiset haastattelut.
Haastatteluille hän oli itse antanut etukäteen ohjeen, että pitää olla rehellinen ja niinpä niistä piirtyy kuva, ettei se hyvinvointi tälläkään ajanjaksolla ollut niin yksiselitteistä, sillä Mustajärvellä oli omat demoninsa ”viinapirun” muodossa, mutta siihen on turha pureutua sen tarkemmin.
Kehotan kuitenkin lukemaan kirjan, jonka Mustajärvi on tehnyt yhdessä leskensä Tiina Mustajärven (kirjan tekijätiedoissa Tina Finn) kanssa.
Pate Mustajärven muistokonsertin tunteikkain esitys oli, kun tytär Jenni Mustajärvi esitti isänsä ääniraidan kera kesken jääneen kappaleen Loput päivät. Ville Laine
Joka tapauksessa viimeisillä keikoillaan Mustajärvi vaikutti onnellisemmalta kuin koskaan, jonka todisti myös keikkansa Laukon kartanolla noin vuosi sitten, joka jäi viimeiseksi kohtaamisekseni Ikurin Turpiinin kanssa.
Siksipä tuntui jotenkin epätodelliselta, kun ensin syyskuussa uutisoitiin kasvaimesta kaatumisen seurauksena tulleiden kylkiluumurtumien sivulöydöksenä, joka kuukautta myöhemmin paljastui syöväksi. Tapaninpäivänä 2026 tuli pysäyttävä uutinen: Pauli Mustajärvi on kuollut. Tänä vuonna piti tulla 70-vuotisjuhlakiertuetta ja -konserttia, mutta tulikin muistokonsertti. Elämä harvoin on reilua, ei nytkään.
Illan aloitti tyylikkäästi tunnelmoiden legendaarinen Dave ”Isokynä” Lindholm. Ville Laine
Mutta mennäksemme nykyaikaan, niin Mustajärven 70-vuotissyntymäpäivänä Nokia-areena täyttyi noin 8000 hengen yleisöllä juhlistamaan Mustajärven elämää ja uraa. Lavan edusta oli jo reilu tuntia ennen aloitusta kansoitettuna.
Silmiinpistävää oli, että yleisöä oli paikalla laajalla ikähaarukalla, eikä suinkaan vain kaltaisiani ”vanhoja pieruja”. Lisäksi tiettävästi eturivissä oli jopa Japanista asti tulleita Pate-faneja. Niin se taitaa olla, että sukupolvi toisensa perään on löytänyt Popedan ja Mustajärven musiikin, joka todistaa sen lopulta olevan kaikessa räyhäkkyydessään ajatonta ja musiikkinsa kautta Mustajärvi tulee elämään ikuisesti.
Räyhäkkyyttä iltaan toi Raswaa Koneeseen Vol. 2! -yhtye solistivieraansa Vesku Jokisen kanssa. Ville Laine
Lavan takana olevalla isolla näytöllä pyöri konsertin alkua odottaessa kuvia Pate Mustajärvestä ja tunnelma oli, jos ei harras, muttei riehakaskaan, vaan odottava sekä tietenkin Mustajärveä kunnioittava, ilmapiirin huokuessa rakkautta. Täytyykin todeta, että odotusajan valokuvien lisäksi konsertin visuaalinen ilme kaikkiaan oli onnistunut.
Eebo Lehtinen, Kai Holm ja Ari ”Jatsi” Puukka soittivat kaikki Popedan toisella ja kolmannella albumilla 1980-luvun alussa. Ville Laine
Lavan takaisella isoimmalla näytöllä pyöri esitysten aikana valokuvia, usein kulloiseenkin esiintyjään liittyen, sekä videokuvaa Mustajärvestä keikoilla ja muun muassa moottoripyöränsä selässä, kun taas sivujen näytöillä näytettiin lavan tapahtumia.
Esiintyjien välissä näytettiin illan esiintyjien, ja muidenkin, muisteluita Mustajärvestä, jotka saivat sekä silmäkulman hikoilemaan että spontaaneja koko yleisön nauruja, tunteesta toiseen. Myös aplodeja kuultiin useampaankin otteeseen, erityisesti Jenni Mustajärven kohdalla. Visuaalista kokonaisilmettä täydensivät aistikkaat ja tilaisuuteen sopivat valot, joten sillä(kin) puolella kaikki oli kunnossa.
Heikki Salo muistaa Pate Mustajärvestä päällimmäisenä ”ihme kumpuavan elämänilon”. Ville Laine
Konsertti alkoi rauhallisesti, kun valojen syttyessä lavan keskellä istui Dave Lindholm, jonka bluesahtava mies ja kitara -versio Popedan kappaleesta Jos Joet Olis… toimi illan käynnistäjänä. Heti perään olikin Jenni Mustajärvi ensimmäisen kerran äänessä välivideon myötä, jossa hän kertoi, kuinka elämä on erilaista ilman iskää sekä puhui omasta surustaan. Välittömästi joutui pyyhkimään silmäkulmaa kuivaksi, ei voi mitään.
Hän kertoi myös löytäneensä isänsä kalenterit, joista löytyi muun muassa merkintä vuodelta ”-86 23.9., että Jenni syntyi kello 22.50”, joka kirvoitti yleisöstä äänekkäät aplodit.
Mira Luoti ja Virve Rosti esittivät duettona Punaista ja makeaa. Illan visuaalinen ilme oli mintissä taustakuvien ja valojen muodossa. Ville Laine
Jenni Mustajärven muistelun sammuttua ja valojen sytyttyä taas lavalle, lavalta paljastui Raswaa Koneeseen Vol. 2! -yhtye eli alkuaikojen Popeda-kokoonpano, jonka Mustajärvi kasasi viimeisenä elinvuotenaan, sillä muutoksella, että aikoinaan menehtyneen Arwo Mikkosen korvasi poika Matti Mikkonen. Nyt oli poissa tietenkin itse Mustajärvikin ja rouhea meno alkoikin vierailevan solistin kera, kun Klamydian Vesku Jokisen kera paahdettiin Da Da ja Raswaa koneeseen. Matti Mikkonen puolestaan lauloi vielä Silimiklasikyyn ja Mauno soittaa stereoo.
Sinänsä katkeransuloista, sillä viime vuoden kaksi Olympia-korttelin keikkaa myytiin loppuun hetkessä, joten tämä lienee monelle ainoa mahdollisuus nähdä lavalla Eebo Lehtinen, Ari ”Jatsi” Puukka ja Kai Holm samaan aikaan kera Mikkosen, jolleivat herrat vielä tulevaisuudessa intoudu asian äärelle palaamaan vierailevilla solisteilla.
Yksi oli kuitenkin joukosta poissa ja voi vain kuvitella, mitä esimerkiksi Mustajärven elinikäisen parhaan ystävän, Lehtisen, mielessä liikkui mustien lasiensa takana basson varressa. Päällä hänellä oli Mustajärven nimellä varustettu Ikurin Vireen pelipaita, kuinka muutenkaan. Monessa mielessä kyseessä oli mielestäni koko illan yksi merkityksellisimmistä esityksistä.
Jos jollakin on rahkeita nostaa jalka lavamonitorille nimenomaan Pate Mustajärjen muistokonsertissa niin Virve Rostilla. Ville Laine
Seuraavaksi pääsi videolla ääneen Ylen arkistopätkässä Mustajärven äiti, jonka tarinat johtivat jouhevasti lavalle Pate Mustajärven muistokonserttiyhtyeen, jonka kapellimestarina toimi, kuten Pelkkää Patee -yhtyeessäkin, Mikko Kangasjärvi vierailevien solistien kera.
Solisteista aloitti Miljoonasateen Heikki Salo, joka esitti Popedan tuotannosta kappaleet Kovan pojan blues sekä Kersantti Karoliina, joista jälkimmäinen sai yleisöön ääntä ja riehakkuuttakin. Mitään surujuhlaa ei kuitenkaan oltu viettämässä, vaikka silmäkulmat aika ajoin kostuivatkin, vaan kyseessä oli kunnianosoitus Mustajärven elämälle ja eritoten musiikille. Salokin kertoi omat muistonsa Mustajärvestä, joista päällimmäisenä oli ”ihme kumpuava elämänilo”.
Jenni Mustajärvi oli koko konsertin keskeisin hahmo isänsä ohella laulaen muun muassa Eddien ja Eläinten vallankumouksen vahvasti tunnelmoiden. Ville Laine
Yleisöä osallistavaa toimintaa jatkoi seuraavaksi PMMP:stäkin tuttu Mira Luoti, jonka laulettavaksi oli langennut menobiisi Onhan päivä vielä huomennakin, jonka perään hän kutsui lavalle lisää naisenergiaa legendaarisen Virve ”Vicky” Rostin muodossa duetoimaan kanssaan Punaista ja makeaa.
Rosti jatkoi vielä Tää on se yö -kappaleella ja taisi olla illan esiintyjistä ensimmäinen, joka nosti jalkansa lavamonitorille Mustajärven tapaan. Jos jonkun auktoriteetti tässä konsertissa, niin juuri Rostin siihen sopikin, vaikka rokkimaailmassa tapa toki hyvin yleinen onkin, eikä sinällään ole Mustajärven ”yksityisomaisuutta”.
Yleisöä oli paikalla runsaasti, noin 8000. Ville Laine
Naisenergialla jatkettiin, sillä aiemmin muisteluvideoilla esiintynyt Jenni Mustajärvi oli vuorossa isänsä soolokäännöskappaleella Eddie. Perään hän kutsui rumpuihin Kari Holmin Popeda-kappaleeseen Eläinten vallankumous, jonka lyriikoista ”Voisko joku selittää? Miks sut vietiin multa pois?” sai raastavan merkityksen juuri Jenni Mustajärven laulamana, aiheuttaen välitöntä silmäkulmien hikoilua.
Pauli Hanhiniemi ja Noora Louhimo kysyivät toisiltaan Tahdotko mut tosiaan merkitsevien katseiden kera. Mikko Löytty ja Capri Selo Pate muistokonserttiyhtyeestä tukevat taustalla. Ville Laine
Seuraavaksi lavalle asteli ”se toinen Pauli” eli Pauli Hanhiniemi, joka esitti Mustajärvelle sanoittamansa Jukeboxin luona. Kappaleen on muuten säveltänyt niin ikään edesmennyt Yön Olli Lindholm. Niin ne suomirokinkin merkkihenkilöt siirtyvät kukin vuorollaan, monet aivan liian aikaisin, samaan taivaalliseen orkesteriin.
Konsertti toi myös äänipariltaan hieman yllättävänkin dueton, kun Hanhiniemi kutsui lavalle Noora Louhimon esittämään kanssaan solistien keskinäisillä kujeilevilla ilmeillä varustetun Tahdotko mut tosiaan. Tämän jälkeen oli aika päästää ääneen videomuistelujen muodossa Mustajärven veljet, jotka jakoivat sydämellisiä muistojaan Mustajärven lapsuudesta ja vähän toki rokkitähtiajastakin. Selville tuli muun muassa Mustajärven lempinimi ”Vähämussu”, joka kirvoitti yleisöstä sydämelliset naurut.
Popedan Ajajat operoi kaikilla neljällä Popedassa soittaneella rumpalilla eli Kai Holm, Kari Holm, Lacu Lahtinen ja Arto ”Arska” Rautajoki. Basson varressa yhtyeessä on Yöstäkin aikoinaan tunnettu Jay Lewis. Ville Laine
Seuraavaksi lavan valtasi Popedan Ajajat eli kokoonpano, jossa soittavat samanaikaisesti kaikki Popedassa soittaneet rumpalit eli Kai Holm, Kari Holm, Arto ”Arska” Rautajoki sekä Lacu Lahtinen. Popedan Ajajat aloittivat neljän rumpalin villillä rumpukompilla yleisön taputtaessa samaa tahtia käsillä, joka johti tietysti kappaleeseen Matkalla Alabamaan, solistin ollessa Kotiteollisuuden Jouni Hynynen.
Jussi Aaltonen oli silmin nähden häkeltynyt ja onnellinen illan yleisömäärästä, sekä tietenkin liikuttunut enonsa Pate Mustajärven poismenosta. Ville Laine
Hynysen kanssa esitettiin myös Kakskytä centtiä, kunnes solistiksi vaihtui Mustajärven siskonpoika Jussi Aaltonen. Illan esiintyjistä ehkä päällepäin, täysin ymmärrettävästi, tunteellisin solisti lauloi kappaleet Sukset (vaikeata tämä hiihtäminen), Yö sekä Synnyimme lähtemään, joista keskimmäisellä vieraili koskettimissa Safka Pekkonen.
Äänen särkyessä Aaltonen totesi yleisölle ”Hyvät naiset ja herrat, TE teette tästä illan” yleisön osoittaessa raivokkaasti suosiotaan ja pyysi yleisöä laittamaan kännykkävalot päälle. Pian Nokia-areena täyttyikin valojen tuikkeesta ”tähtinä Paulille”, hieno ja tunteellinen näky kaikkiaan.
Tuhannet kännykkävalot tuikkivat tähtitaivaan Pate Mustajärven muistolle. Ville Laine
Tämän jälkeen lavalle palasi muistokonserttiyhtye, tällä kertaa solistinaan Doom Unitin Jape Ylinikka ja Happoradion AH Haapasalo, jotka lauloivat Mustajärvelle 2018-albumille tekemänsä Varjoista valoihin. Tämän perään oli vuorossa niin ikään Mustajärvelle soolokappaleita tehnyt Esa Eloranta, joka esitti Mustajärvelle tekemänsä, tämän viimeiseksi singleksi jääneen, Ei vielä.
Kappale ilmestyi juuri ennen kaatumista ja sitä seurannutta kohtalokasta diagnoosia ja jälkijättöisesti laulun lyriikat kuten ” Älä kutsu mua, mä en oo valmis vielä” saavat aivan uutta merkitystä, kun kävi kuten kävi.
Jape Ylinikka ja AH Haapasalo esittivät Pate Mustajärvelle aikoinaan tekemänsä Varjoista valoihin -kappaleen, joka ilmestyi tänään myös singlenä suoratoistopalveluissa. Ville Laine
Lyriikoista puheen ollen, seuraavaksi lavalle palasi Jenni Mustajärvi, joka esitti isänsä kesken jääneen kappaleen, niin ikään Elorannan kynäilemän Loput päivät, yhdessä Pate Mustajärven ääniraidan kanssa. Laulussa lauletaan muun muassa ” En muuta pyydä, jos jakaa voit nää, päivät tämän elämän” ja taas oli nenäliinalle käyttöä. Tämä oli illan ehdottomasti tuenteellisin, ja tietyllä tapaa myös sydäntä särkevin, esitys.
Esa Eloranta esitti Pate Mustajärven viimeiseksi singleksi jääneen Ei vielä. Ville Laine
Tunteesta toiseen mentiin, kun seuraavaksi solistivuorossa ollut Jonne Aaron lauloi Popedalle tekemänsä Elän itselleni, joka vei illan stadionrokkimaisemiin. Perään Louhimo esitti yllättäen Ukkometson, joka itse asiassa ei jälkikäteen ajateltuna ollut lainkaan yllättävää, sillä kappale sopi täydellisesti Louhimon rouhealle äänelle, eikä kappaletta voisi enää edes kuvitella kenenkään muun illan solistin suuhun.
Pate Mustajärven valvovan silmän alla Jonne Aaron, Sakari Kuosmanen, Pauli Hanhiniemi ja Jouni Hynynen esittivät kappaleen Mä elän vieläkin. Ville Laine
Tämän jälkeen oli vuorossa Mustajärven käännöskappale Mä elän vieläkin, jonka suomenkielisessä alkuperäisversiossa neljää hahmoa edustivat Mustajärven lisäksi Harri Marstio, Topi Sorsakoski ja Jorma Kääriäinen, joista kaksi ensin mainittuja ovat jo aiemmin liittyneet Mustajärven tavoin taivaalliseen orkesteriin. Tänään solistinelikkona lavalla olivat Aaron, Hanhiniemi, Hynynen sekä Sakari Kuosmanen ja tähän päättyikin muistokonserttiyhtyeen osuus tältä illalta.
Popeda päätti tunteikkaan illan. Pate Mustajärvi ei koskaan päässyt kirjaimellisesti toteuttamaan mikrofoninsa luovuttamista Olli Hermanille, joka tiettävästi oli hänen suunnitelmissaan 70-vuotiskonserttinsa varalle, kunnes syöpä puuttui peliin. Ville Laine
Hieman pidemmän roudaustauon aikana näytöltä tuli Mustajärven videoita, kunnes ämyreistä kajahti Maamme-laulu, joka tarkoitti tietysti vain yhtä asiaa eli illan päättymistä nyky-Popedan tahdissa Costello Hautamäen johdolla. Pate Mustajärvellä oli Testamenttini-kirjan mukaan suunnitelma 70-vuotisjuhlakonsertilleen, joka olisi päättynyt Popedan osuuteen, jossa hän olisi aloittanut laulajana ja ojentanut symbolisesti mikrofonin Olli Hermanille. Eli nyky-Popeda olisi sitä kautta saanut julkisesti Mustajärven hyväksynnän ja niin olisi saatu sekin asia pois päiväjärjestyksestä.
Kuten tiedämme, elämä päätti toisin ja juhlakonsertti vaihtui muistokonserttiin, joka toisaalta on myös juhlakonsertti Mustajärven elämäntyön kunniaksi, mutta jättää silti varsin katkeransuloisen maun ja epäreiluuden tunteen.
Konsertin lopuksi lavalla nähtiin kaikki illan esiintyjä Kuuma kesä -kappaleen muodossa. Ville Laine
Popeda esitti kappaleet Kaasua, komisario Peppone, Rokkikone, Palle and the Boys sekä Repe ja Lissu. Hautamäki lausui muistosanat, jossa kävi ilmi myös kaksikon jännitteisetkin välit ja toteamus ”samassa keikkabussissa miljoonia kilometrejä istuttiin aina samoilla penkeillä -vastatusten tietysti” voitaneen tulkita moniulotteisesti.
Viimeiseksi kutsuttiin lavalle vielä illan kaikki esiintyjät, kun Kuuma kesä päätti itseoikeutetusti illan. Tämän jälkeen lavalla nähtiin kumarrusten ohella tunteikkuutta ja pitkiä halauksia. Monien tunteiden ilta päättyi suuriin tunteisiin eikä kyyneliltäkään vältytty.
Kaikkiaan kaksi ja puolituntiseksi venynyt konsertti kunnioitti Mustajärveä hienolla tavalla, enkä ainakaan itse keksi, miten homman olisi enää voinut paremmin hoitaa. Kaikki toimi kuten, no, raswattu kone. Sekä illan esiintyjät että yleisö elivät joka hetkessä mukana joka solullaan ja tunteidensa vietävänä. Jos Mustajärven viimeinen esiintyminen Popedan keulilla Ratinassa syksyllä 2023 oli nimeltään ”Viimeinen pläjäys”, niin tämä ilta oli yhtä lailla se viimeinen pläjäys, joka toivotti Tohtori Mustajärvelle jäähyväiset arvoisellaan tavalla. Jos Mustajärvi katseli pilven reunalta alas tämän illan meininkiä, veikkaisin hänen olleen tyytyväinen ja kommentoineen tyhjentävästi ”Jumalaare!”.
Tähän kuvaan tiivistyy illan tunteikkuus Lacu Lahtisen ja Jenni Mustajärven konsertin jälkeisessä kohtaamisessa, taustalla Paten siskonpoika Jussi Aaltonen. Ville Laine
Costello Hautamäen sanoin: ”Ääni on ehkä vaiennut, mutta siellä ylhäällä hän on Arwo Mikkosen ja Ilpo Ainiolan, Popedan perustajien kanssa. Todennäköisesti tekevät biisejä. Kiitoksia näistä vuosista ja vuosikymmenistä”.
Pate Mustajärvi on poissa, mutta musiikki jää elämään. Kiitos Pauli ”Pate” Mustajärvi 12.7.1956 – 26.12.2025!
Kiitos Pauli ”Pate” Mustajärvi 12.7.1956 – 26.12.2025! Ville Laine
Pauli Mustajärven muistokonsertti, Nokia-areena, sunnuntaina 12.7.2026