18-vuotissyntymäpäivän traumaattinen tapahtuma ja isän ja pojan taistelu syöpää vastaan.
Jotkut tapahtumat tapahtuvat niin odottamatta, että ne voivat muuttaa elämän suunnan. Nguyen Thi Dungille (20-vuotias, asuu Binh Minhin kunnassa Nghe Anin maakunnassa) 18 vuoden ikä, jonka olisi pitänyt olla hänen uransa alku, olikin lähtökohta elämän ja kuoleman taistelulle luusyöpää vastaan.
Suureen maanviljelijäperheeseen syntynyt Dung halusi aina itsenäistyä voidakseen auttaa vanhempiaan. Valmistuttuaan lukiosta hän muutti Hanoihin opiskelemaan vieraita kieliä valmistautuakseen työskentelemään ulkomailla. Mutta kun kaikki toimenpiteet olivat lähes valmiit, Dungin vasen jalka alkoi tuntua epätavallisen tunnottomalta ja väsyneeltä.
Nguyen Thi Dung kertoi elämänsä tapahtumista.
Aluksi hän luuli kärsivänsä vain tavallisista särkyistä ja kipuista. Lääkityksen jälkeen, jonka vaikutus ei kuitenkaan näkynyt, Dung meni sairaalaan tarkastukseen ja oli murtunut saadessaan diagnoosin toisen vaiheen luusyövästä. ”En voinut uskoa sitä. Kaikki suunnitelmani menivät pieleen. Ensimmäinen asia, jota ajattelin, oli se, miten vanhempani reagoisivat kuullessaan uutisen”, Dung muisteli.
Vieläkin musertavammaksi järkytyksen teki se, että neljä vuotta aiemmin hänen isänsä, herra Nguyen Khac Ly, oli myös ollut leukemiahoidossa. Dung oli käynyt isänsä mukana sairaalassa useita kertoja ja nähnyt uuvuttavat kemoterapiajaksot. Hän ymmärsi, kuinka kivulias ja kallis sairaus oli, mutta ei koskaan kuvitellut, että hänestä itsestäänkin tulisi jonain päivänä syöpäpotilas. ”Näin, kuinka paljon kipuja isäni koki jokaisen kemoterapiajakson jälkeen. Tunsin sääliä häntä kohtaan, mutta en koskaan ajatellut, että meidät molemmat joutuisivat sairaalahoitoon”, nuori nainen kertoi.
Dung oli suunnitellut menevänsä Etelä-Koreaan töihin valmistuttuaan lukiosta.
Päivänä, jona Dungin äiti sai diagnoosin, hän oli lähes järkyttynyt. Nähdessään äitinsä itkevän nuori nainen yritti peittää kyyneleensä ja rohkaista perhettään. Vaikeimpina päivinä Dungia motivoi hänen isänsä, joka myös taisteli sairauden kanssa. ”Elä sairauden kanssa. Elä jokaista päivääsi merkityksellisesti”, herra Ly sanoi usein tyttärelleen.
Perhe oli jo ennestään huonossa asemassa, ja nyt sekä isä että tytär ovat sairaita, mikä kuluttaa heidän talouttaan entisestään. Hoidon maksamiseksi perheen oli myytävä osa maastaan – heidän suurin omaisuutensa, joka oli kertynyt vuosien kovan työn tuloksena. Silti Dung muistaa aina, ettei hänen isänsä koskaan valittanut heidän kohtalostaan. Juuri tämä optimismi antoi hänelle voimaa jatkaa hoitoa.
Jatkamme läpimurtoajattelun ja innovaatioiden henkeä.Ho Chi Minh City vauhdittaa politbyroon päätöslauselman nro 09-NQ/TW täytäntöönpanoa Ho Chi Minh Cityn rakentamisesta ja kehittämisestä uudella aikakaudella ja valmistautuu ”toivottamaan tervetulleeksi” kaupunkikehityslain.
Yksi jalka, mutta toivoa ei ole menetetty.
Dung on käynyt läpi jatkuvia kemoterapiahoitoja kahden viime vuoden ajan. Oli aikoja, jolloin hän luuli, ettei selviäisi. Tuskalin hetki oli kiinalaisen uudenvuoden aikaan 2025, jolloin Dung kärsi lääkeshokin ja kemikaalimyrkytyksen ja joutui olemaan sairaalassa lähes kolme viikkoa. Juuri tuolloin hänen vanhempi sisarensa meni naimisiin. ”Äitini ja minä pystyimme vain soittamaan videopuhelun onnitellaksemme häntä. Kun näin kaikkien tapaavan toisensa sairaalassa, itkin paljon”, Dung kertoi.
Dung ja hänen isänsä, herra Nguyen Khac Ly, ovat myös hoidossa leukemian vuoksi.
Hoidon jälkeiset komplikaatiot heikkensivät hänen terveyttään entisestään. Kasvain ei reagoinut lääkitykseen ja jatkoi kasvuaan. Jatkuva kipu esti häntä nukkumasta monta yötä ja antoi hänen torkahtaa vain muutamaksi minuutiksi. Lopulta lääkärit joutuivat amputoimaan hänen vasemman jalkansa pelastaakseen hänen henkensä. ”Kun heräsin ja sain tietää, että minulla oli vain yksi jalka, melkein romahdin. Luulin, että elämäni oli ohi”, Dung uskoutui.
Leikkauksen jälkeiset päivät ovat vaikeimmat. Nuoren naisen on paitsi sopeuduttava epämuodostuneeseen kehoonsa, myös opittava voittamaan itsetunnon ja epätoivon tunteet.
Dungia auttoivat jaloilleen muiden samanlaisessa tilanteessa olevien potilaiden tarinat sosiaalisessa mediassa sekä hänen perheensä rakkaus ja tuki. ”En halua vanhempieni itkevän enää minun takiani. Jos luovutan, minua rakastavat tuntevat olonsa entistäkin murheellisemmiksi”, Dung sanoi.
Vaikka Dung joutui amputoimaan toisen jalkansa pelastaakseen henkensä, hän pysyy optimistisena eikä anna periksi kohtalolle.
Lukuisien kemoterapiajaksojen jälkeen hänen pitkät hiuksensa olivat pudonneet kaikki. Toinen silmä oli tulehtunut lääkkeen sivuvaikutuksesta. Hänen kehonsa oli täynnä leikkausarpia. Mutta mikä pysyi muuttumattomana, oli aina läsnä oleva hymy nuoren naisen kasvoilla.
Dung alkoi jakaa hoitokokemustaan sosiaalisessa mediassa rohkaistakseen muita vastaavassa tilanteessa olevia. Jokainen kannustava viesti, jokainen jaettu tarina oli rohkaisun lähde, joka auttoi häntä pysymään itseluottamuksensa yllä.
Muutama päivä sitten Dung juhli 20-vuotissyntymäpäiviään pienessä talossaan sisäpihalla, jossa kuivattiin riisiä. Hänen pitkät hiuksensa olivat poissa, eikä hän enää pystynyt seisomaan omilla jaloillaan. Silti hän hymyili edelleen pitäessään syntymäpäiväkakkuaan ja poseeratessaan valokuvissa perheen ja ystävien kanssa.
Dung oli onnellinen voidessaan olla perheensä kanssa syntymäpäivänään.
Kuvat jaettiin nopeasti laajalti sosiaalisessa mediassa, ja ne keräsivät kymmeniätuhansia tykkäyksiä ja kannustavia kommentteja. ”Olen onnellinen, että voin edelleen juhlia syntymäpäivääni rakkaideni ihmisten kanssa. Minulle elossa oleminen on kallisarvoisin lahja”, Dung uskoutui.
Dung ei kaipaa eniten mitään suurta, vaan yksinkertaisesti riittävän hyvää terveyttä voidakseen jatkaa hoitoja, viettää enemmän aikaa perheensä kanssa ja saada mahdollisuuden toteuttaa keskeneräiset unelmansa.
Lähde: https://tienphong.vn/mat-mot-chan-vi-ung-thu-co-gai-20-tuoi-van-giu-nu-cuoi-sau-nhung-con-dau-post1860179.tpo