Viranomaiset arvelevat sammutustöiden jatkuvan vielä koko lauantain ajan.

Avaa kuvien katselu
Liekkejä ja savua kohoaa Krokstadelvan rivitalualueesta Drammenissa, Norjassa 17. heinäkuuta. Kuva: Thomas Fure / AFP
Norjassa Drammenissa Krokstadelvan rivitaloalueella eilen syttynyt tulipalo on rauhoittumassa, mutta se ei ole silti vielä täysin hallinnassa. Asiasta kertoi illalla Norjan yleisradio NRK.
Poliisipäällikkö Frode Presthus kertoi illalla lehdistölle kello 23 Norjan aikaa, että tulipalo on rauhoittunut, mutta palomiehet eivät ole vielä saaneet sitä hallintaansa. Leviämisriski on edelleen voimassa ja palo leviää jatkuvasti.
NRK:n mukaan tulipaloa on sammutettu koko yön ja viranomaiset arvelevat sammutustöiden jatkuvan vielä koko lauantain ajan.
Kaksi ihmistä on viety sairaalaan savun hengittämisen takia. Toinen heistä on pelastustyöntekijä.
Lisäksi yhden palomiehen kerrotaan loukkaantuneen lievästi ja kahdeksan poliisin kerrotaan hengittäneen savua evakuoinnin aikana.
Satoja ihmisiä evakuoitiin kodeistaan tulipalon takia ja yli sadan kodin kerrotaan tuhoutuneen. Tällä hetkellä ketään ei ole ilmoitettu kadonneeksi, NRK kertoo.