20250308, Espoo. Emma-gaala 2025. Kuvassa Mirella.
Timo Korhonen
Mirella teki paljastuksen radiokanavan somessa.
Supersuosittu poppari eli , 21, vastasi Radio Suomipopin kuuntelijoiden olettamuksiin hänestä kanavan sosiaalisessa mediassa jakamalla videolla.
Mirella kertoo videolla muun muassa pitävänsä urheilusta, mutta kokevansa liikkumaan lähtemisen vaikeana.
Lauri Haav ja Mirella yllättävät
kotimaa
25.5. 18:00
Lauri Haav ja Mirella yllättävät: Silmäänpistävä yksityiskohta
Uudella musiikkivideolla nähdään hurjannäköistä menoa!
Samalla videolla poptähti tekee suuremman paljastuksen tulevaisuudestaan.
Edessä iso muutos
Videolla käy ilmi, että olettamus siitä, ettei Mirella osaisi kokata ”saattaa pitää paikkaansa.” Asiaan on kuitenkin tulossa muutos.
Mirella nimittäin paljastaa olevansa muuttoaikeissa. Hän on muuttamassa ensimmäistä kertaa omaan kotiin, ja aikoo näin ollen opetella ruoanlaiton salat.
Sen tarkemmin Mirella ei muuttoaikeitaan tällä haavaa avaa.
Videolla Mirella vastasi myös hänen ja räppäri Lauri Haavin välejä koskevaan olettamukseen. Sen mukaan Mirella ja räppistara olisivat ”ainakin joskus tykänneet toisistaan silleen”.
Mirella ja Sexmane
kotimaa
3.4. 07:00
Mirella ja Sexmane: Suhteen tilasta uutta tietoa!
Mirella keskittyy uuden musiikin luomiseen, mutta missä on Sexmane?
– No, kuka nyt ei tykkäisi Laurista? Lauri on tosi ihana ja sympaattinen, ja hänen kanssaan on ollut kunnia tehdä töitä, Mirella toteaa.
Olettamus ei videon mukaan pidä paikkaansa.
Todellinen menestysartisti
Mirellan ura sai suorastaan säkenöivän alun, kun hänen toinen singlensä, vuonna 2024 julkaistu Timanttei, rohmusi sinkku-, radio- ja suoratoistolistojen kärkisijat.
Mirella
kotimaa
12.7.2025 10:32
Artisti Mirella – uutta tietoa voinnista
Mirella ilmoitti alkuviikosta joutuvansa perumaan keikkoja.
Artistin jaksaminen herätti viime kesänä fanien keskuudessa suurta huolta, kun hän joutui keskeyttämään keikkansa Wanaja-festivaalilla. Mirella kuitenkin kommentoi myöhemmin keskeytyksen johtuneen flunssasta.
Mirella palkittiin vuoden 2025 Emma-gaalassa huimalla kuudella pystillä. Tänäkin vuonna tuli yksi. Kuva Emma-gaalasta maaliskuulta 2026.
Timo Korhonen
Mirella pitää yhtä räppäri kanssa. Kaksikko muodostaakin kotimaisella viihdekentällä todellisen superparin.