Kun sairauden oireet iskivät, Rebekka Homanen, 25, saattoi pestä ihoaan jopa pakonomaisesti ja jättäytyä pois menoista, koska häpesi sitä, miltä näytti. Hän kertoo nyt, miten häpeä helpotti ja miten hän sai akneensa apua.
Muut huomaavat tämän asian ulkonäöstäni ennen kuin näkevät minut ihmisenä, Rebekka Homanen, 25, ajatteli pitkään.
– Se vaikutti siihen, miten kannoin itseäni ja millaisena näin oman arvoni. Jättäydyin jopa pois sosiaalisista tilanteista.
Toisin kuin monia muita piirteitä, aknea on vaikea peittää, Rebekka kertoo. Se vaikutti pitkään hänen itsetuntoonsa, mutta ei enää. Tärkeät oivallukset ja toimiva lääkehoito toivat helpotuksen henkiseen kipuiluun ja piinallisiin iho-oireisiin.
Alkoi yläasteella
Rebekan akne oireili ensimmäisen kerran, kun hän oli yläasteikäinen. Se oli kova paikka, Rebekka muistelee. Murrosiässä ulkonäköön liittyvät paineet olivat jo valmiiksi pinnalla.
– Akne oli minulle sokki, koska kellään kavereistani ei ollut sitä. Se ahdisti minua niin paljon, että saatoin pestä kasvojani monta kertaa päivässä pakonomaisesti. Minun oli pakko meikata aamuisin kouluun, vaikka se olisi tarkoittanut sitä, että myöhästyn. Minusta olisi ollut noloa mennä kouluun ilman meikkiä, koska silloin kaikki olisivat nähneet, että minulla on finnejä.
Oireet etenivät kausittain. Oli hetkiä, jolloin iho rauhoittui, ja hetkiä, jolloin näppylöitä nousi iholle enemmän. Rebekalle kokeiltiin monia hoitokeinoja, muun muassa e-pillereitä, antibioottikuuria ja paikallisvoiteita.
Kun hän oli 18-vuotias, oireet häiritsivät Rebekkaa niin, että hän kysyi lääkäriltä isotretinoiinikuurin aloittamisesta.
– Sitä ei määrätä helposti, ja mietinkin pitkään sitä, oliko akneni riittävän paha. Lisäksi kun luin netistä tietoa lääkkeestä, sen haittavaikutuksista peloteltiin paljon.
Vaikka isotretinoiinikuurin aloittaminen aluksi jännitti, Rebekka on nyt tyytyväinen valintaansa. Hän ei kokenut juurikaan haittavaikutuksia, joita lääkkeestä voi tulla.
– Huomasin, että käteni ja silmäni kuivuivat kuurin aikana normaalia enemmän. Minun piti keskittyä siihen, että kosteutin ihoani enemmän ja käytin silmätippoja. Auringolta suojautuminen hyvällä aurinkovoiteella oli myös tärkeää.
Isotretinoiinia käytettäessä ei saa tulla raskaaksi, koska kuuri voi vahingoittaa sikiötä. Lääke voi myös nostaa veren rasva-arvoja, Iltalehti kertoi aiemmin.
– Kuurin aikana onkin todella tärkeää käydä säännöllisesti verikokeissa, Rebekka muistuttaa. Hän lisää, ettei isotretinoiini ei sovi jokaiselle, minkä vuoksi omasta tilanteesta on tärkeää keskustella lääkärin kanssa.
Isotretinoiini auttoi
Rebekan ensimmäinen isotretinoiinikuuri kesti yhdeksän kuukautta. Loppuvaiheessa annostusta pienennettiin ennen kuin se ajettiin kokonaan alas.
– Kuuri auttoi ja ihoni parani niin, että muutaman vuoden aikana ehdin unohtaa aknen täysin.
23-vuotiaana Rebekan akne puhkesi uudelleen, tällä kertaa hyvin voimakkaana. Taustalla oli ollut stressaava elämänvaihe, joka edesauttoi oireiden syntymistä, Rebekka arvioi.
– Etenkin tuolla toisella kerralla poskiini alkoi tulla tulehtuneita finnejä, jotka tekivät kipeää. Kun meikkasin, minun piti olla todella hellävarainen.
Akne on vaikuttanut Rebekan itsetuntoon. Nuorena hän ajatteli, että muut näkisivät ensisijaisesti hänen ihonsa kunnon. Aikuisenakin akne saattoi häiritä Rebekkaa niin, että hän jätti toisinaan sosiaalisia tilanteita välistä.
– Kun akne puhkesi uudelleen, tein töitä vaikuttajana. Saatoin jättää väliin markkinointitilaisuuksia, joissa olisin voinut tutustua uusiin ihmisiin ja verkostoitua. Minulla oli niin huono fiilis ihostani ja itsestäni, Rebekka kertoo.
– Minun oli pakko meikata, kun menin lähikauppaan tai viemään roskia. Koin, että oli helpompaa laittaa meikkiä kuin mennä ulos niin, että kaikki näkisivät huonon ihoni.
Ei enää rajoita
Jälkikäteen Rebekka on oivaltanut, että hänen ajattelunsa on ollut itsekeskeistä. Hänen ihonsa on tuskin kiinnostanut muita ihmisiä niin paljon kuin hän on mielessään pelännyt.
Hän on myös osannut luopua häpeästä, jota aiemmin kantoi. Aiemmin Rebekka syyllisti itseään oireista ja ajatteli, että olisi itse aiheuttanut ne jollain tavalla.
– Suhtautumiseni on muuttunut lempeämmäksi. Akne on ihosairaus siinä missä muutkin, ja ymmärrän, että se voi olla perinnöllistä ja oireilla, vaikka elintapani olisivat hyvät ja tekisin kaiken mahdollisen, että ihoni olisi hyvässä kunnossa. Ennen ajattelin, että akne olisi minun vikani. Nyt pidän sitä ominaisuutena: välillä ihoni oireilee, välillä ei.
Akne ei enää myöskään rajoita Rebekan elämää.
– Nykyään en jättäisi mitään tekemättä ihoni vuoksi, vaikka se olisikin huonossa kunnossa. Olen ymmärtänyt, ettei aknelle saa antaa valtaa rajoittaa elämää tai estää tarttumasta mahdollisuuksiin.
Muut eivät näe vain ihoa
Kun akneoireet yltyivät toistamiseen, Rebekka aloitti uuden isotretinoiinikuurin. Tällä kertaa akne hellitti seitsemän kuukauden hoitojaksolla.
– Jos iho-oireet alkaisivat uudelleen, en odottaisi hetkeäkään, vaan menisin heti lääkäriin. Kadun, etten ensimmäisellä kerralla aloittanut kuuria aikaisemmin.
Nykyisin Rebekka pystyy olemaan arjessa ilman meikkiä – tai antaa jonkun toisen meikata hänet. Aiemmin sekin olisi tuntunut ahdistavalta ajatukselta.
Rebekka on yksi Miss Suomi -kilpailun semifinalisteista ja on siksi ollut nyt myös muiden meikattavana.
– Aiemmin mietin, voinko akneni vuoksi edes hakea kilpailuun mukaan.
Miss Suomi -finalistit julkistetaan elokuussa, ja finaali kisataan syyskuussa.
Kokemiensa epävarmuuksien vuoksi Rebekka on kiinnostunut varsinkin nuorten mielenterveydestä. Hän haluaa muistuttaa, että epävarmuudet eivät määritä ketään ihmisenä.
Akne on todennäköisesti isoin asia sitä sairastavalle ihmiselle, ei muille hänen ympärillään, Rebekka muistuttaa.
– Etenkin nuorena on helppoa ajatella, että kaikki keskittyisivät ihon ulkonäköön, mutta takaan, että kaikilla on omia epävarmuuksia, joihin he keskittyvät enemmän. Muut eivät näe sinussa pelkästään ihoa.