Jani Korpela
Juho Punkeri valittiin tangokuninkaaksi parisen viikkoa sitten.
Hämeenlinnalainen , 38, on nyt osa musiikkihistoriaa. Hänet kruunattiin heinäkuun alkupuolella vuoden 2026 tangokuninkaaksi.
Video: Seiska pelasti Marita Taavitsaisen kruunun!
Juho on ehtinyt totutella uuteen titteliinsä sekä sen mukanaan tuomaan julkisuuteen parisen viikkoa. Seiska tapasi tämän voittoa seuraavana aamuna, jolloin todellisuus ei kenties vielä täysin ollut miehelle valjennut.
– Kun heräsin, piti hetki miettiä, mikä oli unta ja mikä totta, Juho kuvaili tunteumuksiaan tuoreeltaan.
Tangokuningas Juho Punkeri
kotimaa
21.7. 20:00
Tangokuningas Juho Punkeri: Paljastus parisuhteesta!
Tällä hetkellä tangokunkulla on kanttorin virka, mutta virkavapaus siintelee mielessä, jos keikkakysyntä sitä vaatii.
Raija Mäntyniemi ja Juho Punkeri ovat vuoden 2026 tangokuninkaalliset.
Jani Korpela
Paljastaa kruununsa kohtalon
Tangokuningaspari kulki haastattelusta toiseen kruunut päässään, kuten on ollut tapana. Koko vuotta Juho ei kuitenkaan suunnittele kruunun kanssa patsastelevansa.
– En missään nimessä, hän nauraa.
– Saamme kyllä pitää kruunut itsellämme. Toisin kuin joskus aiemmin, nyt niistä on tehty kopiot, jotka saamme omaksemme, Juho paljastaa.
Harvinainen kirppislöytö
Tangomarkkinat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1985. Kuninkaallisia on siis kertynyt melkoinen liuta. Kaikkien kruunujen kohtalot eivät ole selvillä, mutta eräs tiara päätyi otsikoihin viime syksynä.
Tangokuningas Juho Punkeri
vain seiskassa
18.7. 15:00
Tangokuningas Juho Punkeri: Yllättävä ongelma
Juholla on oma kesämökki, joka houkuttelee myös vierailijoita.
Juho heittäytyi kameran edessä kuninkaalliseen tangoposeeraukseen!
Jani Korpela
Vuoden 1995 tangokuningatar kauppasi kruunuaan hyvinkääläisellä kirpputorilla. Seiska syöksyi paikalle salamannopeasti ja pelasti arvotavaran.
Myös Marita sattui paikalle, kuin Seiska oli ostopuuhissa. Laulaja katseli ostotapahtumaa sivummalta, mutta ei ilmeisesti tullut myynnin suhteen toisiin aatoksiin, sillä antoi vanhan kruununsa lähteä uuteen kotiin.
Aki Samuli:
katso
15.7. 11:15
Aki Samulilta suorat sanat uudesta tangokuningattaresta – nostaa taustan esiin
Vuoden 2015 tangokuningas ei säästele sanojaan puhuessaan aiheesta.
Kovinkaan suurta tiliä ei ex-tangokuningatar helyllään päässyt tekemään. Alkujaan Marita oli hinnoitellut tiaransa 59 euron arvoiseksi. Seiskan saapuessa ostoksille olivat kirpparipöydän antimet kuitenkin 50 prosentin alennuksessa, joten hintaa kruunulle jäi vain kolmisen kymppiä.