Sup-lautailija joutui veden varaan sunnuntaina Iisalmessa, kun hänen lautansa kaatui. Pelastuslaitos sai hälytyksen tehtävälle noin kello 16.40.

Onnettomuus tapahtui noin puoli kilometriä Iisalmen satamasta. Päivystävä palomestari Tuomas Kuikka kertoo, että sivullinen oli kuullut lautailijan avunhuudot ja otti yhteyttä pelastuslaitokseen.

Paikalle saapuneet pelastajat hakivat henkilön turvaan moottoriveneellä. Satamassa hän kävi tarkastettavana ambulanssissa, jonka henkilökunta totesi lautailijan selvinneen vammoitta. Hän ehti olla 20-asteisessa vedessä noin parikymmentä minuuttia.

– Hän oli hieman ehtinyt kylmettyä, mutta kaikki oli muuten hyvin, Kuikka sanoo.



Kun vene oli saatu veteen, pääsivät pelastajat ripeästi lautailijan luo, palomestari kertoo. Tommi Turunen

Vesipelastustehtävälle hälytettiin kaikkiaan kuusi yksikköä Iisalmesta, Kiuruvedeltä ja Kuopiosta. Syytä laudan kaatumiseen ei toistaiseksi tiedetä.