Harryn ja Williamin välirikko on kestänyt useita vuosia, eikä sille näy loppua.


Prinssiveljesten Harryn ja Williamin välit ovat olleet jäissä viimeiset vuodet. AOP
Jo vuosien ajan mediassa on puhuttu prinssi Williamin ja Harryn viilenneistä väleistä sekä veljesten välille muodostuneesta välirikosta. Britannian kuninkaallisen perheen keskellä kasvaneiden veljesten välejä kuvattiin hyvin läheisiksi nuorina. Näin ei kuitenkaan voi kuvata kaksikon välejä enää nykypäivänä.
Veljekset joutuivat jo nuorena kohtaamaan suuren surun koko maailman silmien edessä. Harry oli vasta 12-vuotias ja William 15-vuotias, kun he menettivät äitinsä prinsessa Dianan vuonna 1997 traagisessa auto-onnettomuudessa. Äidin kuolema lähensi veljesten välejä entisestään. Sky Newsin mukaan William kuvasi suhdetta Harryyn ainutlaatuiseksi yhteisen kokemuksen takia.
Nykyään veljekset ovat täysin etääntyneet toisistaan. Heidän väliensä on myös sanottu rikkoutuneen lopullisesti.
Mirror kertoi, että Dianan elämää pitkään seurannut toimittaja Jennie Bond uskoo, että jos Diana eläisi, hän olisi järkyttynyt poikiensa tilanteesta. Hän kertoi uskovansa, että Diana olisi ymmärtänyt sekä Harryn että Williamin näkökannat riitaan.
Välien viilentyminen
The Independentin mukaan Williamin ja prinsessa Catherinen häiden aikaan veljesten suhde alkoi rakoilla. Harry oli vuonna 2011 järjestetyissä häissä Williamin bestman.
– Veli, jonka olin saattanut Westminster Abbeyhin sinä aamuna, oli poissa ikuisesti. Kuka voisi sen kieltää? Harry kertoi Varamies-kirjassa, joka julkaistiin vuonna 2023.
Veljesten välit alkoivat todella viiletä vuonna 2016, kun William ilmaisi huolensa Harryn ja Meghan Marklen nopeasti edenneestä suhteesta.
Harryn ja Meghanin mentyä naimisiin vuonna 2018 veljesten välit kiristyivät entisestään.
Harryn on sanottu kokeneen, ettei William toivottanut Meghania tervetulleeksi perheeseen. AOP
Harry kertoi kirjassaan, että vuonna 2019 veljesten riita kärjistyi käsirysyksi. Harryn mukaan William nappasi häntä kauluksista ja rytyytti niin, että mies päätyi lattialle koirankipon päälle ja satutti selkänsä. Tätä ennen William oli sättinyt Meghania hankalaksi ja käskenyt Harrya tehdä asialle jotain.
Harryn ja Meghanin vetäytyminen kuninkaallisista rooleista vuonna 2020 ja muutto pois Britanniasta eivät helpottaneet veljesten tilannetta.
Lopullisena piikkinä veljesten välien rikkoutumiseen pidetään Harryn ulostuloja julkisuudessa hovista ja Harryn julkaisemaa paljastuskirjaa.
Harry on puhunut julkisesti veljesten väleistä, mutta William on pysynyt vaitonaisempana aiheesta.
Sisäpiirilähde kertoi Williamista tuntuneen erityisen pahalta, kun Harry kertoi veljensä ja tämän perheen asioita julkisesti dokumentissa vuonna 2022.
– William ei tule koskaan antamaan Harrylle anteeksi hänen ja Catherinen salaisuuksilla rahastusta. Harry tietää paremmin kuin kukaan muu, kuinka paljon heidän yksityisyytensä merkitsee heille, sillä Harry tuntee itse samoin, lähde sanoi.
Nykytilanne
Veljekset ovat nähneet toisiaan harvoin viimeisten vuosien aikana. Tapaamiset ovat rajoittuneet virallisiin edustustilaisuuksiin, kuten Charlesin kruunajaisiin ja Elisabetin hautajaisiin.
Harry matkusti heinäkuun alussa pitkästä aikaa Lontooseen. Mukaan matkalle liittyivät myöhemmin myös Meghan ja lapset. Harry tapasi perheineen isänsä kuningas Charlesin. Tapaaminen oli Harryn lasten ja Charlesin ensimmäinen kohtaaminen neljään vuoteen. Myös Harryn ja Charlesin välit ovat olleet etäiset Harryn lähdön jälkeen.
Harryn ei kerrottu tavanneen Williamia matkan aikana.
Prinssi William ja prinssi Harry paljastivat prinsessa Dianan patsaan Kensingtonin palatsin puutarhassa. AOP
Asiantuntija kertoi OK-lehdelle, että veljesten suhde saattaa olla liian pahasti rikkoutunut, jotta minkäänlainen jälleennäkeminen olisi mahdollista. Veljesten välit eivät ole korjaantuneet vuosien aikana.
Asiantuntijan mukaan William pitää edelleen Harryn tekoa anteeksiantamattomana.
Prinsessa Catherinea on pidetty perheen ja veljesten välien rauhanrakentajana. Useat kuninkaallisasiantuntijat kertoivat Fox Newsille, että Catherine ei enää yritä saada veljeksiä tapaamaan toisiaan. Asiantuntijoiden mukaan prinsessa on saavuttanut murtumispisteensä riidan selvittelyssä.
– Tunnelma Walesin leirissä on se, että Catherine ei anna perheensä eikä varsinkaan Williamin joutua uudelleen vedetyksi Sussex-draamaan. Sussexien sirkus tiedotuksineen, vastatiedotuksineen ja julkisine spektaakkeleineen nähdään väsyttävänä ja rehellisesti sanottuna Walesin perheen hyvinvoinnille haitallisena, asiantuntija kertoi.
Yhden asiantuntijan mukaan Williamilla ei ole minkäänlaista kiinnostusta olla veljeensä yhteydessä. Hän kertoo Williamin kärsineen Harryn paljastuksista ja olevan kyllästynyt veljen tempauksiin.
Asiantuntijoiden lausuntojen perusteella veljesten välisellä riidalla ei näy loppua.