Tahkolla järjestetään perisuomalainen teemaviikko 12.–16. elokuuta, kun Saunafest kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen alueen saunakohteet.

Teemaviikon aikana vierailijat voivat suunnitella oman saunareittinsä erilaisten saunakokemuksien ympärille. Saunomista voi harrastaa esimerkiksi järven rannalla sijaitsevassa löylykontissa, saunalautalla ja kylpylöiden saunamaailmoissa.

Viikon aikana voi kiertää yli 15 saunakohdetta ja osallistua saunojen lisäksi muun muassa äänimaljarentoutukseen ja Tahkon tuunatuin vihta -kilpailuun.

Tiedotteessa kerrotaan, että hyvinvointi- ja luontoelämyksiä etsivien matkailijoiden määrän kasvaessa myös kiinnostus suomalaista saunakulttuuria kohtaan vahvistuu. Tahko Saunafest on alueen matkailuyritysten yhteinen panostus ympärivuotisen matkailun kehittämiseen. Teemaviikosta on tarkoitus rakentaa vuosittainen tapahtuma.