Juice Leskinen ei halunnut mennä ambulanssin kyytiin.
Tuomas Marjamäen uutuuskirja On tapahtunut jotakin hyvää – Juicen ja Sarin yhteinen elämä kuvailee nimensä mukaisesti taiteilija Juice Leskisen ja hänen Sari-rakkaansa avioliittoa.
Juicen elämää varjostivat hänen sairautensa, kuten maksakirroosi ja diabetes. Maksakirroosi heikentää munuaisten toimintaa.
”Täyden stopin”, kuten kirjassa kerrotaan, munuaiset tekivät vuonna 2005, joten Juice joutui aloittamaan dialyysihoidot. Se on hoitomenetelmä, jolla poistetaan elimistöön kertynyttä nestettä ja kuona-aineita vaikean munuaisten vajaatoiminnan yhteydessä.
Juice inhosi dialyysihoitoja.
Se oli Jussille kova isku. Hän ei ollut koskaan antanut määräillä itseään, ja nyt lääkäri käski hänen mennä kolme kertaa viikossa sairaalaan. Hänet kytkettiin koneeseen, jonka luota ei päässyt tunteihin poistumaan. Hoidot kävivät voimille, ja kotiin palatessaan hän oli väsynyt ja riutunut. Joka kerralla hänen kehostaan poistui valtava määrä nestettä, Sari muistelee kirjassa.
Syksyn 2006 aikana Juice alkoi harventaa dialyysejä, kirja kertoo. Sari yritti taivutella häntä hoitoihin, ja pyysi tämän ystäviä, kuten Mikko Alataloa, patistelemaan Juicea hoitoihin. Juice ei mennyt.
Sari ja Juice Leskinen elokuussa 2006. Mika kanerva
Marraskuun 22. päivänä 2006 Juice yski verta eikä suostunut menemään sairaalaan, kirja paljastaa.
Sari ja paikalle soitettu ystävä, muusikko Ari ”Kankku” Kankaanpää olivat kauhuissaan. Juice sanoi menevänsä seuraavana päivänä sairaalaan.
Seuraavalle päivälle oli sovittu viini-ilta. Alun perin tarkoitus oli äänittää musiikkia, mutta Juice ilmoitti puolilta päiväin, että viini-illasta pidetään kiinni, mutta musiikkia ei äänitettäisikään.
Juice pyysi Kankkua tuomaan viinit, kaksi laatikkoa Galloa ja laatikon Painter’s Covea.
Itse illanvietto sujui hyvin, kirjassa kuvaillaan, mutta Juice istui lähes koko illan tuolissaan ja oli normaalia väsyneempi. Välillä hän naukkaili viiniä.
Kankku uteli, menikö Juice dialyysihoitoihin, kuten oli sovittu, myös Sari kyseli asiasta.
– Jumalauta, sun on pakko mennä sinne, Jussi, Kankku huokaisi.
– Mä tiedän varsin hyvin tämän asian. Ja mä tiedän mun oman terveydentilani. Sitä ei kukaan tiedä paremmin kuin minä. Ette edes te, Juice vastasi.
Seuraavana päivänä, perjantaina 24. marraskuuta, Sari meni hoitamaan asioita kaupungille, Juice jäi kotiin. Hän tapasi asianajajan, jolle ilmoitti, mitä muutoksia ja täsmennyksiä haluaa testamenttiinsa, jotta perinnönjaosta tulisi helppoa. Asianajaja lupasi lähettää paperit maanantaina, jolloin Juice voisi ne allekirjoittaa.
Sarin palattua kotiin Juicen vointi oli huonontunut ja puhe alkoi olla vaikeaa. Sari tiesi, ettei Juice lähtisi ambulanssin kyytiin. Hän soitti Kankulle.
Kankku pyysi antamaan luurin Juicelle. Hän kuuli Juicen raskaan hengityksen ja ymmärsi, että tilanne oli todella paha.
Kissat olivat Juice Leskiselle tärkeitä. Juice viihtyi kotonaan nojatuolissaan. Minna Jalovaara
– Jussi… Sari on nyt soittamassa sulle ambulanssia. Lupaa mulle, että sä tällä kertaa lähdet sen kyydissä.
Vastaus tuli hyvin vaivalloisesti.
– Sähän sen paremmin tiedät.
– Jussi, en mää tiedä mitään paremmin. En yhtään mitään. Mutta lupaa mulle, että sä nyt lähdet! Pienen miettimistauon jälkeen Juice myöntyi.
– Mä lupaan, joo…
Kankku käski Sarin soittaa ambulanssi viipymättä.
– Sopiiko sulle, että mä tilaan ambulanssin? Sari kysyi mieheltään, joka ei enää pystynyt vastaamaan kuin nyökkäämällä.
Juice ei saanut vastatuksi enää Sarin kysymyksiin.
Kun hoitajat lopulta saapuivat, Juicen onnistui lausua selvästi:
– Anna viiniä.
Gallo-merkkisessä valkoviinipullossa olisi ollut vielä lasillinen jäljellä. Sari ei kuitenkaan lähtenyt sitä Juicelle hakemaan.
– Ambulanssimiehet sanoivat, ettei viiniä saisi antaa. Tottelin silloin, vaikka nyt tekisin toisin. Jos olisin tiennyt…olisin sanonut, että odottakaa nyt muutama minuutti. Antakaa sille viiniä. Mutta… no, se meni niin, Sari sanoo kirjassa.
Juice Leskinen kuoli 56-vuotiaana. Kuva elokuulta 2006, kolme kuukautta ennen poismenoa. Mika kanerva
Nuo jäivät Juicen viimeisiksi sanoiksi.
Tajuntansa Leskinen menetti matkalla sairaalaan. Sari oli jäänyt kotiin eikä mennyt ambulanssin kyytiin, tilanne kun ei vaikuttanut niin vakavalta.
Sitten hänelle soitettiin, että sairaalaan olisi syytä tulla mahdollisimman pian.
Sairaalassa yritettiin tehdä kaikki voitava Juicen hengen pelastamiseksi.
Sairaalan aulassa Sari odotti, että joku hakisi hänet.
Seisoin aulassa ja näin, kuinka dialyysilaitetta kärrättiin pois. Silloin tiesin, että se oli siinä. Kaksi hoitajaa puhui keskenään ja vilkuili minuun päin. Sitten lääkäri tuli luokseni ja pyysi istumaan alas.
Sari vietiin katsomaan miestään. Hän pyysi, ettei lakanaa nostettaisi vainajan kasvoilta. Hän ei pystyisi katsomaan. Mulle tuotiin tuoli sängyn viereen, ja otin Jussin kädestä kiinni.
Juice Leskinen oli kuollessaan 56-vuotias.
Kursivoidut kohdat ovat otteita kirjasta On tapahtunut jotakin hyvää – Juicen ja Sarin yhteinen elämä (Tuomas Marjamäki, Docendo 2025). Kirja ilmestyy virallisesti 11.9., mutta se on jo myynnissä kirjakaupoissa.