Eläkeläiset ovat olleet koko kesän jumissa asuntoihinsa Kontulassa yhdeksänkerroksisessa talossa. Helli Romppainen muuttaisi pois, jos olisi nuorempi. Ylimmässä kerroksessa asuvat äiti ja poika Koivunen puhkeavat itkuun kesken haastattelun.

  • Ostostie 3K:n hissi oli rikki kahden kuukauden ajan.
  • Useat vanhukset olivat jumissa yhdeksänkerroksisessa talossa koko tämän ajan.
  • Muutama tunti Iltalehden haastattelujen jälkeen hissiin saatiin oikea varaosa, ja hissi toimii.

Yhdeksänkymppinen Helli Romppanen astuu ulos ulko-ovista Kontulan Ostostiellä. Hän on lähtenyt viemään roskia ja selvittämään, ovatko huoltomiehet saapuneet paikalle.

Ostostie 3 K:n yhdeksänkerroksisen kerrostalon hissi on ollut rikki haastatteluhetkellä jo kahdeksan viikkoa. Kerrostalo kuuluu Hekalle eli Helsingin kaupungille.

Olemme paikalla Helsingin Kontulassa heti aamulla yhdeksältä.

Romppasen mukaan asukkaille on kerrottu, että hissin huolto olisi ”viittä vaille valmis”. Heille on myös luvattu, että huoltomiehet tulisivat perjantaina aamulla katsomaan hissiä. Kello yhdeksän aikaan piha on kuitenkin tyhjä.

Romppasen puheista käy nopeasti selväksi talon asukkaiden ahdinko.

–Tässä talossa asuu paljon eläkeläisiä, jotka eivät ole pystyneet poistumaan kodeistaan noin kahteen kuukauteen. Esimerkiksi rollaattorin kanssa portaita on mahdotonta kulkea.

Romppanen kertoo asuneensa Ostostiellä jo 30 vuotta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun hissi on ollut käyttökelvoton näin pitkään. Romppanen pääsee itse kulkemaan ulos, sillä hänen asuntonsa on kerrostalon kolmannessa kerroksessa.

– Jos olisin nuorempi, muuttaisin pois täältä, Romppanen tuhahtaa.

LUE MYÖSHissi korjattiin Iltalehden yhteydenoton jälkeen

Jutun teon jälkeen Iltalehti otti yhteyttä Hekaan tiedustellen, miksi hissi on ollut epäkunnossa näin kauan.

Saimme tietää, että kyseessä oli vaikeudet saada oikeaa varaosaa.

Vain hetki tämän jälkeen Hekasta lähetettiin sähköpostia ja kerrottiin hissin taas toimivan, ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen.

Hissi on jäänyt jumiin kerrostalon alakertaan. John Palmén

Huolestunut vierailija on jättänyt alakerran ilmoitustaululle viestin. John Palmén

Vaikeuksia portaikossa

Romppanen osoittaa kerrostalon alakertaan jumittunutta Koneen hissiä. Sen vieressä on käyttökelvottomuudesta kertova lappu ja vilkkuva vikailmoitus.

Kerrostalon rappukäytävä on kuuma ja kostea. Rappusia ylös kävellessä hengästyisi ihan kuka tahansa.

85-vuotias Seija saapuu portaikkoa pitkin alakertaan. Liikkuminen mukana vedettävän ostoskassin kanssa on vaikeaa. Hän huomauttaa, että takaisin kotiin pääseminen on vaikeampaa painavien ostosten kanssa.

– Ei tunnu kivalta, Seija kertoo.

Alakertaan saapunut mies kertoo tilanteen olevan kerrostalossa erittäin vaikea. Valituksia Helsingin kaupungille on tehty useita, mutta tuloksetta. Huoltomiehet ovat käyneet aikaisemmin paikalla, mutta edistystä ei ole tapahtunut.

Mies ei osaa sanoa, tulevatko asukkaat saamaan kärsimyksestään minkäänlaisia korvauksia.

Alakerran ilmoitustaululle kiinnitettyyn lappuun on ilmestynyt viesti huolestuneelta vierailijalta. Siinä hän ilmaisee huolensa vanhusten jäämisestä vangeiksi omiin koteihinsa.

Onko kukaan tarkistanut heidän vointiaan?

Zinaide ja Toivo Koivunen asuvat kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Yhdeksänkymppinen Zinaide ei pääse esimerkiksi lääkäriin. John Palmén

Kaksi kuukautta kotona

Kerrostalon ylimmässä kerroksessa asuvat 91-vuotias Zinaide Koivunen ja hänen kehitysvammainen poikansa, 67-vuotias Toivo Koivunen.

Lasitetun parvekkeen kautta paistava kesäpäivän aurinko on lämmittänyt Koivusten asunnon hiostavan kuumaksi. He ovat pyrkineet saamaan ilman kiertämään läpivedon kautta. He kertovat, että kuumuus iskee kovimmin juuri kerrostalon yläkerroksiin.

– Äiti ei ole päässyt ulos tai edes lääkäriin kahteen kuukauteen, kertoo harmistunut Toivo Koivunen.

Toivo Koivunen on itse pystynyt kulkemaan alakertaan viedäkseen roskia.

Zinaide Koivunen kertoo, että häntä pelottaa. Jos kotona käy jotain, hän ei pääse poistumaan. Zinaiden tytär tuo onneksi hänelle ja pojalle kotiin ruokaa sekä lääkkeitä.

– Tyttäreni tekee seisomatyötä, minkä lisäksi hän joutuu käymään meille kaupassa ja nousemaan portaita yhdeksänteen kerrokseen. Pelottaa, päivittelee Zinaide Koivunen ja purskahtaa itkuun.

Myös Toivo Koivusen poskelle vierähtää kyynel. Kaksikko on jumissa.

Anne Palm kertoo turhautuneensa hissin korjausta koskevan tiedon vähyydestä. Asukkaat eivät tiedä, milloin he pääsevät ulos kodeistaan. John Palmén

Vähävaraisten ahdinko ei kiinnosta

Ostostien kerrostalon kahdeksannessa kerroksessa asuva Anne Malm, 67, ei myöskään pääse poistumaan kodistaan, sillä hän käyttää liikkumiseen rollaattoria. Hän muutti kerrostaloon vuonna 2008.

Malmin mukaan hissien kanssa on ollut ongelmia aikaisemminkin muissa rapuissa. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun ongelmat kestävät näin pitkään. Malm ihmettelee, miksi Helsingin kaupunki tekee Koneen kanssa sopimuksia, jos hissien korjaamiseen tarvittavia varaosia ei löydy.

Malmin mielestä hissin korjaamisessa on mennyt niin kauan, sillä Hekan kerrostalossa asuu vähävaraisia ihmisiä.

– Raha ratkaisee. Jos hissi olisi hajonnut rikkaassa talossa ja rikkaalla alueella, se olisi korjattu heti, Malm kertoo.

Malm on joutunut peruuttamaan lääkärille varaamiaan aikoja. Joitain lääkäripalveluja voi hänen mukaansa saada omaan kotiin, mutta esimerkiksi sydänfilmin ottaminen kotona ei ole mahdollista.

Hissin korjaustöistä on tiedotettu Malmin mukaan asukkaille erittäin vähän. Kotiinsa hän on saanut vain kaksi paperista tiedotetta, joissa kerrotaan korjaustöiden venähtävän. Tiedottomuus on ollut asukkaille erittäin raskasta, hän sanoo.

Asukkaiden saamissa tiedotteissa ei ole Malmin mukaan kerrottu, mistä apua omaan tilanteeseen voisi tarvittaessa saada. Ei myöskään sitä, milloin hissin korjaustyöt valmistuvat.

– Alakerran ilmoitustaululle on saatettu laittaa joitakin tiedotteita. Mitä se auttaa, jos emme pääse alakertaan?

Yli 90-vuotias Helli Romppanen kävi tuomassa kerrostalon kahdeksannessa kerroksessa asuvalle Malmille kortin, jossa toivotetaan jaksamista vaikeassa tilanteessa. Sen ovat allekrjoittaneet muutkin alempien kerrosten asukkaat. John Palmén

Yksinäisyyttä neljän seinän sisällä

Malm kertoo kärsineensä kahden kuukauden kotona olemisen vuoksi yksinäisyydestä. Eläkeläisillä on ollut taloyhtiössä tapana viettää aikaa yhdessä ulkona.

– Tässähän kerkeää katsomaan läpi kaikki televisiosarjat ja siivoamaan. Kuka nyt jaksaa siivota kahdeksan viikkoa aamusta iltaan? Jossain vaiheessa ei enää jaksa sarjojakaan katsella, minkä vuoksi olen alkanut vain röhnöttämään sohvalla.

Alemmassa kerroksessa asuu toinen eläkeläinen, jonka kanssa Malm on keskustellut jonkin verran ikkunan kautta.

Malmin oma tytär käy äidilleen kaupassa ja hakee apteekista tarvittavat lääkkeet. Joskus hän kertoo heittäneensä tyttärelleen lompakon ja valtakirjan lääkkeiden hakua varten ikkunasta.

Ruokaostoksia varten Malm on kirjoittanut toiveensa paperille. Hän pyrkii pyytämään sellaisia tuotteita, jotka eivät paina liikaa, jotta tyttären ei tarvitse tuskailla portaikossa niitä kantaessaan.

– Minä pärjään ilman maitojakin. Kotiinkin voisi tilata kaupasta ostoksia, mutta hissi saattaa olla käyttökunnossa mikä tahansa päivä. Tiedottomuus on pahin. En minä muuten juoksuttaisi tytärtäni, Malm kertoo.

Malm on huolissaan niistä vanhuksista, joiden läheiset eivät asu lähistöllä. Miten käy roskasäkkien, jotka laitetaan parvekkeille mätänemään? Leviävätkö esimerkiksi niissä kuhisevat madot koko taloon?

Joku on tuonut kerrostalon portaikon välitasanteelle levähdystuolin hissiongelman ajaksi. John Palmén

Autio piha

Kerrostalon rappukäytävässä tulee vastaan nuori nainen, Shikha Thapa. Hän on huomannut vanhusten vaikeuden portaikossa.

Thapa ja hänen miehensä ovat auttaneet naapurissa asuvaa eläkeläistä kantamaan ruokaostoksiaan kotiin kuumassa rappukäytävässä.

Kerrostalosta poistuttaessa kasvoille käy viimein viileä tuulenvire. Kerrostalossa on todella kuuma, ja lämpö nousee Malmin mukaan sitä korkeammaksi, mitä ylemmässä kerroksessa ihminen asuu.

Taloyhtiön piha on puoli yhdeltä yhä autio. Huoltomiehet eivät ole tulleet.

Auringonsäteet lämmittävät kerrostalon tukahduttavan kuumaksi. John Palmén