Olen mies. Se tuntuu useimmiten ihan hyvältä, vaikka elämmekin mieskritiikin aikaa.
Alan listata myönteisiä asioita, jotka liittyvät mieheyteen. Kysyn apua myös kavereiltani. Moni heistä kokee tehtävän hankalaksi. En ihmettele.
Mieheyttä käsitellään mediassa ja kulttuurissa pääasiassa ongelmien ja negatiivisten puolien kautta. En tunnista kuvauksista itseäni tai tuntemiani miehiä.
Kun halutaan kertoa vitsi tyhmästä ihmisestä tai yleisestä takapajuisuudesta, sanotaan että valkoinen heteromies. Ilmaisu on tyhjäksi meemiytynyt fraasi.
Miehiä ja poikia käsittelevissä jutuissa muistetaan järjestään mainita Andrew Tate, machoinfluensseri, joka lietsoo pojissa naisvihaa.
Avaa kuvien katselu
Kuva: Antti Ollikainen / Yle
Myös monissa nykykulttuurin teoksissa miestä lähestytään edelleen kliseiden kautta. Mies on kulttuurisesti vapaata riistaa.
BBC:n kehutussa Half Man -sarjassa (HBO Max 2026) toinen päähenkilö on luolamiesmäinen raivohullu, joka talloo vastaantulijat ihan konkreettisesti maan rakoon. Toinen päähenkilö on homo, joka ei kykene myöntämään sitä edes itselleen.
Homokammo ja väkivaltaisuus. Siinä miehen keskeiset piirteet.
Helsingin Sanomien arvostelussa sarjaa kiitettiin nimenomaan miehuuden kuvauksena. Sarjan tekijän Richard Gaddin edellinen sarja oli ”käänteentekevä kuvaus mieheydestä ja biseksuaalisuudesta, ja uusi Half Man kaivautuu teemoissa vielä syvemmälle.”
Viime talvena Kansallisteatterissa näkemäni Jussi Moilan kirjoittama ja Sini Pesosen ohjaama Isän maa -näytelmä teki tarkkoja havaintoja isistä ja pojista, mutta toisti myös tuttua karikatyyriä suomalaisesta miehestä: se huutaa, juo, örisee ja heiluttelee muniaan.
Tällainenkö mies on? Onko miehissä mitään hyvää?
Katsoin viime vuonna erinomaisen Adolescense-sarjan (Netflix 2025). Siinä kuvattiin 13-vuotiasta netissä aikaansa viettävää poikaa, joka pidätetään nuoren tytön murhasta epäiltynä.
On huolestuttavaa, että maskuliinisuudesta ei voi enää puhua puhumatta toksisesta maskuliinisuudesta.
Käsikirjoittaja Jack Thorne
Sarjan käsikirjoittaja Jack Thorne teki toukokuussa Esquire-lehden haastattelussa olennaisen nykyaikaa kuvaavan havainnon:
”Minusta on hyvin huolestuttavaa, että maskuliinisuudesta ei voi enää puhua puhumatta toksisesta maskuliinisuudesta.”
Myrkyllisyys on nykyään maskuliinisuuden etuliite. Ja kyllä, metoo, Epstein, Pelicot ja perheväkivalta: monet miehet ovat etuliitettä ahkerasti ansainneet. Sortoa ja sikailua on ollut ja on edelleen.
Silti Thornen viestiä kannattaa kuunnella. Hänen mielestään mieheyden prismasta pitäisi saada näkyviin kaikki sen taittamat värit. Se edellyttäisi monipuolisempia kertomuksia ja näkökulmia.
Olen samaa mieltä.
Jack Thornen uusi Kärpästen herra -sarja on nyt katsottavissa Areenassa:
Mies näyttää myrkylliseltä ja pahalta
Miespuhe on täynnä yleistyksiä ja stereotypioita. Mies on kriisissä, mies sortaa. Tätä saa lukea uudestaan ja uudestaan.
Miehiä on maailmassa yli 4 miljardia. Siihen mahtuu monenlaista hiihtäjää ja seppää, joten yleiskuva miehestä voisi olla nykyistä monipuolisempi.
Toki osa suomalaisistakin pojista on innostunut Andrew Taten ja kaltaistensa viestistä, joka leviää manosfäärissä eli verkon äijäilykuplissa. Treenaa kroppaa, dominoi naista, tee massia.
Ylen viimevuotisessa jutussa haastateltu espoolainen rehtori Teemu Salin puhuu käsikirjoittaja Jack Thornen kanssa lähes samoin sanoin.
”Puhe toksisesta maskuliinisuudesta tekee miehisyydestä lopulta vain pahan. Se murskaa miehenä olemisen eri vivahteet, tekee miehisyydestä massan ja tuomitsee sitten sen”, hän sanoo.
Niin vieraalta kuin machoinfluensserien touhu tuntuukin, en voi olla välinpitämätön sen suhteen. Kyselen säännöllisesti omalta 14-vuotiaalta pojaltani, millaisiin videoihin hän törmää. Toistaiseksi vastaus on ollut jalkapallo ja videopelit.
Avaa kuvien katselu
Kuva: Antti Ollikainen / Yle
Brittitoimittaja Louis Theroux’n uusin dokumentti Matka manosfääriin (Netflix 2026) tekee selkoa miesvaikuttajista.
Theroux näyttää, että he ovat usein isättömiä poikia, jotka ovat keksineet tehokkaan tavan tehdä rahaa somessa.
Manosfäärin vaikuttajat projisoivat omia traumojaan ulkomaailmaan, Theroux arvioi. Puuttuva isä tai muu lapsuuden ankeus värittää koko maailmankuvan.
Nämä somessa uhoavat miehet eivät ole mitään taviskonservatiiveja. He hakevat huomiota mahdollisimman provosoivilla näkemyksillä ja teoilla. Yksi kieltäisi naisilta äänioikeuden, toinen kannattaa moniavioisuutta, jossa vain miehellä on monta kumppania, kolmas hakkaa kadulla sattumanvaraisesti pedofiiliksi epäillyn.
Niin Yhdysvalloissa kuin Ranskassakin on viime aikoina keskusteltu myös ”maskulinismista”. Se on manosfääriä laajempi ilmiö: poliittinen liike, joka vastustaa yhteiskunnan ”naisistumista” ja haluaa palauttaa miehen historiallisen aseman.
Kun tällainen modernin yhteiskunnan romuttaminen kerää kannatusta, miesten puolustaminen tuntuu hankalalta. Kyse on kuitenkin eri asiasta. Miehen käsittely nykyistä vivahteikkaammin ei edellytä palaamista ajassa taaksepäin. Päinvastoin. Uskon, että yleistävän parjaamisen väheneminen ottaa puhtia pois myös manosfääristä.
Onko mies siis olemuksellisesti huono ja paha?
Nuorten miesten konservatisoitumisesta on uutisoitu ja sitä on tutkittu taajaan viime vuosina. Filosofi Tuomas Nevanlinna pohti asiaa radion Kulttuuriykkösessä pari vuotta sitten.
Hänestä kyse on ennen kaikkea identiteettipolitiikan noususta perinteisen politiikan paikalle. Tiettyyn ryhmään kuuluminen ja ryhmän jäsenten oikeuksien ajaminen on korvannut yleisempien arvojen edistämisen. Koska ainoastaan konservatiivit puhuvat poikien puolesta, osa pojista hakeutuu heidän tykönsä.
Nevanlinna kertoi myös, aika hätkähdyttävästi, että hänen poikapuolellaan on käsitys, että tytöt ovat parempia ihmisiä kuin pojat.
Jotain samansuuntaista voi huomata myös kulttuurikeskustelussa. Toimittaja-kriitikko Eleonoora Riihinen kirjoittaa esseessään heteropessimismistä eli ilmiöstä, jonka mukaan osa naisista on pettynyt miehiin ja menettänyt uskonsa heterosuhteisiin.
Riihinen pohtii, että kenties ”koko heterouden systeemi pitäisi räjäyttää”. Esseen keskeinen esimerkki tällaisesta räjäyttämisestä on Nobel-voittaja, kirjailija Elfriede Jelinek, jonka romaaneissa mies on alistaja ja tuhoaja.
Onko mies siis olemuksellisesti huono ja paha?
Tein nuorena teesit ”uudelle miehelle”
En vietä päiviäni miettimällä, että olenpa tässä nyt mies tai millainen mies olen. Samalla tavalla suhtaudun muihinkin. Sukupuoli ei määritä sitä, millainen ihminen on.
Nuorempana mieheyttä tuli kuitenkin kelattua. Kirjoitin opiskelukaverini Jannen kanssa jopa ”teesit uudelle miehelle”. Se liittyi ennen kaikkea miehen ja naisen suhteen ihmettelyyn, olimmehan kirkassilmäisiä parikymppisiä.
Olen säästänyt teesipaperin. Siinä on kehotuksia räjäyttää pakottavat roolit ja hylätä vanhentunut kuona, kuten aggressiivisuus, itse- ja työkeskeisyys tai kyvyttömyys ottaa muita huomioon.
Olen näköjään minäkin halunnut ”uudistaa” miestä.
Olemme silloin vuosituhannen vaihteessa korostaneet myös sitä, että mies saa olla monipuolinen, samaan aikaan vahva ja herkkä. ”Aja ralli-autoasi kovaa mutta rennosti” siellä lukee. Huh huh.
Yksi teesi kuului: ”Muista Vanhan miehen parhaat puolet”. Sillä viittasimme ainakin suorituskykyyn ja keskittymiskykyyn. Siihen, että omissa tekemisissä onnistuminen, tunne pätevyydestä ja pystyvyydestä, tuottaa miehelle onnellisuutta.
Toinen teesi kehottaa: ”Elvytä poikamaisuutesi eli kisailu, mittelöt, porukkahenki ja läpänheitto”.
Viime keväänä kultaa voittaneen lätkämaajoukkueen pukukoppibiisi, jossa lauletaan että ”En kestä sitä, et mun muna on niin pieni”, toteuttaa teesiä. Itseironiantaju voi hyvin nuorissa miehissä.
Avaa kuvien katselu
Kuva: Antti Ollikainen
Sanoimme muinaisissa teeseissämme myös, että miehen ei tarvitse totella kaikkia hänelle esitettyjä muutostoiveita. Samalla kehotimme oppimaan naisilta ja tekemään rakkauden tekoja: kuuntele, halaa, ajattele ”meitä”.
Olen näköjään minäkin halunnut ”uudistaa” miestä.
Paljon isompi hyppy on kuitenkin tapahtunut isäni sukupolven kohdalla, sodan jälkeen kasvaneiden buumerien nuoruudessa.
Vaarini ei osallistunut kotitöihin, vaan vietti opettaja-maanviljelijän vapaa-aikansa pääasiassa omassa työhuoneessaan. Oma isäni oli jo 70-luvulla kolme kuukautta kotona hoitamassa minua ja muutenkin isossa roolissa perheen arjessa.
Mies muuttuu, miehestä on moneksi, eikä siinä ole mitään uutta.
Hyvä mies on rento
Mikä mieheydessä sitten on arvokasta kesällä 2026?
Ensimmäiseksi nousee mieleen toisten hyväksi toimiminen. Se voi olla perinteistä turvan tarjoamista, mutta myös toimeen tarttumista ja aikaansaamista. Auttamista, niin kaverin, puolison, perheen kuin minkä tahansa yhteisön.
Siinä mielessä manosfäärin miehiä ei voi pitää kunnon miehinä. Oman itsen nostaminen kaiken keskelle, pullistelu ja muiden alas painaminen on nimenomaan epämiehekästä.
Manosfäärin miehiä ei voi pitää kunnon miehinä.
Toinen tärkeä asia liittyy rentouteen. Se on piirre, jota näen ja arvostan miehissä.
Rentoudella tarkoitan olemisen tapaa, jossa ihminen ei ota itseään liian vakavasti ja on huumorintajuinen. Hän pystyy myös perääntymään omista vaatimuksistaan, jos näkee että ne käyvät pahasti ristiin jonkun toisen toiveiden kanssa.
Yleinen mieskritiikki juontuu historiasta ja sieltä periytyvistä epäreiluista asetelmista. Eletään korjaavan heiluriliikkeen ja punttien tasaamisen aikaa.
Silti on kysyttävä, onko oikein, että isien synnit määräävät poikien tulevaisuuden? Onko ok, että myötätunnon ja lempeyden ei tarvitse ulottua kaikkiin ihmisiin?
Vastaus: ei tietenkään.
Jos ajattelet, että miesten ryhmänä kuuluu kärsiä, koska naisetkin ovat kärsineet, ymmärrän sinua. Silloin voisit tosin myöntää, että mielestäsi oikeus toteutuu kostamalla.
Toisaalta, jos on niin, että miehen pitää muutaman vuosikymmenen ajan saada runtua, niin olkoon. Kestän sen kuin mies.
Mikä on mielestäsi myönteistä mieheyttä? Jatka keskustelua kommenteissa: