Matti Matikainen
Takavuosien tangokuningas Kyösti Mäkimattila ja hänen puolisonsa Maikki Rajaniemi ovat eronneet.
Vuoden 2013 tangokuninkaana tunnettava , 50, ja Neitoset-yhtyeen keulakuvana tunnetuksi tullut solisti (ent. ), 40, ovat eronneet.
Katso myös! Kyösti Mäkimattilan haastattelu Seinäjoella (2022):
Kyösti tiedottaa asiasta omalla Instagram-tilillään tiistaina (11.8.).
– Maikin ja minun parisuhde on päättynyt. Eroon ei liity draamaa tai muita osapuolia. Tällä hetkellä opettelen tuntemaan itseni paremmin ja elämään uutta, omanlaista itsenäistä elämää. En kommentoi tai käsittele eroamme julkisuudessa tämän enempää, Kyösti kirjoittaa julkaisunsa kuvatekstissä.
Vain Seiskassa!
vain seiskassa
25.4.2024 08:00
Kyösti Mäkimattilan salattu romanssi roihuaa
Tangotähdillä on takanaan pitkä yhteistyö, mikä on tiivistynyt suhteeksi.
Avoliitossa eläneen pariskunnan suhteesta uutisoitiin ensikerran keväällä 2024.
Maikilta riipaiseva ulostulo
Kyösti on lisännyt julkaisuunsa myös koskettavan otteen itsekirjoittamasta runostaan.
– Yksinään, vielä jään, uskon että vielä kerran, hetken ainokaisen verran, onnen löydän minäkin, hän lausuu runossaan.
Kyöstin ja Maikin suhteesta uutisoitiin ensikertaa vuonna 2024.
Juhamatti Nieminen
Maikki puolestaan ei ole ottanut varsinaiseen eroon kantaa omilla sosiaalisen median tileillään, mutta ilmoitti viime perjantaina (7.8.) Facebook-seinällään peruvansa kyseisen viikonlopun keikkansa.
– Elämä toi eteeni sellaisen yllätyksen, että nyt on minun aikani haukata hiukan happea ja pysähtyä. Ja niinhän se on, että lopulta on hyvin vähän asioita joihin voimme ennakkoon valmistautua ja lopulta vaikuttaa. Siispä elä hetkessä ja nauti täysillä siitä mitä sinulla nyt on, Maikki selventää julkaisussaan.
terveys
16.3.2024 10:00
Kyösti Mäkimattila ja Jussi Lammela pelastivat Sari Tammisen – suosikkijuontajan henki oli vartista kiinni
Sari vietiin studiosta vauhdilla sairaalaan.
Lemmenliekit leimahtivat työpaikalla
Vuonna 2013 tangokuninkaan kruunun päähänsä saanut Kyösti erosi pitkäaikaisesta avioliitostaan vuonna 2022.
Keväällä 2024 Seiska uutisoi kyöstin löytäneen uuden rakkauden rinnalleen musiikkipiireistä. Kyseessä oli Maikki.
Tangokuningas ja puoliso
vain seiskassa
13.12.2025 09:00
Tangokuningas Kyösti Mäkimattilan ja Maikki-puolison rakkaustilitys
Laulavat rakastavaiset viettävät joulun laivalla.
Kyöstillä ja Maikilla oli takanaan pitkä yhteistyö musiikin saralla, joka nytkähti eteenpäin vuonna 2019, kun Maiki Neitoset-yhtye voitti Tangomarkkinoiden yhteydessä pidetyn tanssiorkestereiden SM-kilpailun, jonka suojelijana Kyösti toimi.
Myöhemmin Kyösti alkoi tuottaa Maikille omia iskelmäkappaleita, ja välit lähenivät entisestään aina parisuhteeksi asti.
Kaksikko hehkutti rakkausonneaan Seiskalle joulukuussa 2025 antamassaan parisuhdehaastattellussa.
Seiska tapasi Kyöstin ja Maikin viime joulukuussa.
Juhamatti Nieminen
Tuolloin heillä oli käynnissä yhteinen Ajaton joulu -kirkkokiertue.
– Olimme pitkään vain työkavereita. Sitten huomasimme, että puhumme samaa kieltä ja meillä on samanlaisia tavoitteita elämässä, Maikki lausui tuolloin Seiskalle.
– Kun voidaan olla yhdessä, ei joulu töissäkään tunnu niin pahalta, hän jatkoi.