Jenni Haukio kirjoittaa kolumnissaan olevansa huolissaan hyönteislajien vähentymisestä: ”Tuntuu ahdistavalta ajatella, että luontokato saattaa edetä nopeammin kuin ihmiskunta edes ehtii ymmärtää, mitä on katoamassa”
Eräs viime kesän kirjoituksistani tällä kolumnipalstalla käsitteli hyönteisten tarkkailua. Harrastuksenani on jo useampana vuonna ollut seurata hyönteisten elämää lähiluonnossa ja opetella tunnistamaan uusia lajeja. Vuosi sitten osallistuin Suomen Hyönteisseuran kansalaishaasteeseen, jossa kannustettiin etsimään 100 erilaista lajia. Haasteen tiimoilta tulin ”löytäneeksi” muun muassa kenttäsusikin, hoikkakukkajäärän ja vyöihrakuoriaisen, joiden olemassaolosta en ollut aiemmin tiennyt yhtään mitään.
Lue myös: Jenni Haukio on usein päätynyt valokuvaajaksi turisteille Presidentinlinnan edustalla
Nyt en voi olla palaamatta aiheeseen, sillä tänä kesänä uudet hyönteislajibongaukset ovat jääneet lähes olemattomiin sekä itseltäni että monelta muultakin. Lukuisat luonnon ystävät eri puolilta Suomea ovat kiinnittäneet huomiota hyönteisten niukkuuteen. Luonnossa tuntuu oudon hiljaiselta. Heinikoissa ei inise, niityllä lentelee vain jokunen yksittäinen pölyttäjä eikä pihapiirin poluilla vilistä ainuttakaan hyönteistä.
Mistä hyönteiskadossa sitten on kyse ja onko tilanteesta syytä olla huolissaan? Aiheeseen otti heinäkuussa kantaa Turun yliopiston biodiversiteettitieteiden professori Ilari E. Sääksjärvi Turun Sanomien kolumnissaan. Hän toi esiin, että hyönteiskannat vaihtelevat luonnostaan eri vuosien välillä, mutta havainnot on silti syytä ottaa vakavasti. On mahdollista, että vähäisempi hyönteismäärä kertoo ainakin osittain laajemmasta hyönteismaailmassa tapahtuvasta muutoksesta.
Vaikka yhden kesän havaintojen pohjalta ei voida vielä tehdä pitemmälle meneviä johtopäätöksiä on siis syytä olla vähintäänkin varuillaan tilanteen johdosta. Sääksjärven mukaan etelästä on ilmastonmuutoksen myötä levittäytymässä meille uusia lajeja. Ilmiö on esimerkki luonnon globalisaatiosta eli lajistojen samankaltaistumisesta laajoilla alueilla. Kun vaihtelu eri alueiden välillä vähenee, luonto vääjäämättä köyhtyy.
Viime kesänä yleisinä havaitsemistani lajeista olen ihmetyksellä jäänyt kaipaamaan esimerkiksi seitsenpistepirkkoa ja kultakuoriaista. Tuntuu uskomattomalta, että yhtä ainutta leppäkerttua ei ole koko kesänä osunut kohdalle, vaikka olen viettänyt lähes kaiken aikani luonnossa. Uudesta kohtaamisesta kolme vuotta sitten tavanneeni sarvikuonokkaan, Suomen suurimman kuoriaisen kanssa en ole enää edes haaveillut. Taakse ovat jääneet myös aiemmin päivittäiset sarvijaakon tekemisten seuraamiset.
Kaiken tämän hyönteiskadon keskellä tuntuu ristiriitaiselta, että suuri osa maailman hyönteislajeista saattaa kadota jo ennen kuin tiede ehtii niitä edes löytää. Suomestakin on tänä kesänä mm. löydetty kokonaan uusi perhoslaji, ja maailmalta tieteelle aiemmin tuntemattomia lajeja löytyy jatkuvasti. Tuntuu ahdistavalta ajatella, että luontokato saattaa edetä nopeammin kuin ihmiskunta edes ehtii ymmärtää, mitä on katoamassa.
Lue myös Anna.fi: Hyttysten levittämä nivelrokko on loppukesän epidemia – tällaiset ovat oireet, joita ei usein osata yhdistää tautiin
Kesän hyönteisharrastukseeni on onneksi kaikesta huolimatta sisältynyt myös monia elämyksellisiä hetkiä. Metsäsittiäisen kaivautumista ruokapiilokoloonsa on ihmetelty, kiiltomato on näyttäytynyt metsänreunassa ja seeprahyppijä tunnistettu ensi kertaa. Jään elättelemään toiveita siitä, että kesän hyönteiskadossa olisi kyse tavanomaisesta kausivaihtelusta, ja että ensi vuonna päästäisiin jälleen nauttimaan aiempien vuosien lajirunsaudesta.
Jenni Haukio on valtiotieteiden tohtori, WSOY:n yhteiskuntasuhteiden johtaja ja runoilija. © Niclas Makela
Kolumni on julkaistu Kotiliedessä 16/2026.
Toimitus suosittelee
Kaupalliset yhteistyöt
Suosituimmat
Kaupalliset yhteistyöt