Poronhoitoalueen ulkopuolella saa kaataa yhteensä 182 karhua. Metsästäjien mielestä ”järki voitti”.

Harmaa norjanhirvikoira Oskari seisoo tien reunalla omistajansa takana aamuyön hämärässä.

Avaa kuvien katselu

Karhunmetsästyksessä käytetään tehtävään koulutettuja koiria. Kuva on otettu poronhoitoalueella Suomussalmella vuonna 2024. Kuva: Timo Sihvonen / Yle

10:54•Päivitetty 11:49

Karhunmetsästys alkaa ensi viikon torstaina eteläisessä Suomessa lähes kolmen vuoden tauon jälkeen. Asia vahvistui, kun Itä-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi poikkeusluvista tehdyssä valituksessa vaaditun täytäntöönpanokiellon.

Hallinto-oikeus otti karhumetsästykseen kantaa, sillä heinäkuussa myönnetyistä karhuluvista oli valitettu.

Luonnonsuojeluliitto Tapiola Karelia oli valittanut Lieksaan myönnetyistä 24 kaatoluvasta. Valituksessa vaadittiin lupien perumista tai ainakin kaadettujen karhujen ruhojen käyttökieltoa. Valituksessa vaadittiin myös täytäntöönpanokieltoa karhun ruhojen käytölle.

Hallinto-oikeuden mukaan täytäntöönpanokiellolle ei ole perusteita. Se antaa päätöksen asiasta aikaisintaan loppuvuodesta.

Karhunmetsästys alkaa 20. elokuuta ja jatkuu lokakuun loppuun.

Metsästäjät tyytyväisiä

Metsästäjien keskuudessa uutinen jahdin alkamisesta on otettu iloiten vastaan. Lieksan Erän varapuheenjohtaja Klaus Oinonen kuvailee päästöstä ”järjen voitoksi”.

– Nyt toivotaan, että jahti saa sujua ilman ulkoisia häiriöitä. Luotan, että näin myös käy, Oinonen sanoo.

Oinosen mielestä metsästäjät ovat leimautuneet suurpetokeskustelussa kylmäverisiksi eläinten tappajiksi. Hän toivoo, että näkemys muuttuisi ja ymmärrys metsästyksestä harrastuksena lisääntyisi.

– Jos metsästys olisi nyt sallittu niin, että karhujen ruhot olisi pitänyt jättää metsään, en olisi itse osallistunut siihen. Se ei olisi ollut riistan ja eläimen kunnioittamista, OInonen toteaa.

Oinosen mukaan karhujahti Lieksassa alkaa heti torstain vastaisena yönä 20. elokuuta. Ensimmäiset kaadot hän uskoo tehdyn jo aamutuimaan.

Kaatoluvista valittanut Luonnonsuojeluliitto Tapiola ilmoitti Ylelle keskiviikkona, ettei se kommentoi tekemäänsä valitusta.

Pohjois-Karjalassa saa kaataa 118 karhua

Suomen riistakeskus myönsi heinäkuussa poikkeusluvat yhteensä 182 karhun metsästykseen. Suurin osa luvista myönnettiin Pohjois-Karjalaan, jossa saa syksyllä kaataa 118 karhua.

Kaakkois-Suomessa saa kaataa 24 karhua. Etelä-Savossa saa kaataa 14, Kainuussa 9 ja Pohjois-Savossa 8 karhua. Keski-Suomessa saa metsästää 9 karhua.

Karhuja ei ole metsästetty Suomessa poronhoitoalueen ulkopuolella vuoden 2023 jälkeen, koska poikkeusluvista on valitettu joka vuosi ja oikeus on määrännyt luvat täytäntöönpanokieltoon.

Korkein hallinto-oikeus totesi kesäkuussa, että viime vuonna myönnetyt poikkeusluvat Joensuun ja Enon riistanhoitoalueilla olivat lain mukaisia.