Ylen MOT:n selvityksen mukaan väkivaltaan ja huumeiden käyttöön ei ole puututtu laitoksissa riittävästi ja ongelmia on piiloteltu viranomaisilta.

Avaa kuvien katselu
Abnoyn vaativan tason lastensuojeluyksikkö Villa Junior Kuru on muuttamassa parhaillaan Ylöjärven Kurusta Sastamalaan. Yksikkö on herättänyt ympäristössä huolta useita vuosia. Kuva: Sanni Isomäki / Yle
- Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueet keskeyttävät uudet lasten sijoitukset Abnoy oy:n lastensuojelulaitoksiin.
- Ylen MOT paljasti, että laitoksissa väkivaltaan ja huumeiden käyttöön ei ole puututtu riittävästi. Ongelmia on piiloteltu viranomaisilta.
- Pirkanmaalla sijoitettujen lasten tilanne arvioidaan. Etelä-Pohjanmaalla sijoitetut lapset voivat jatkaa yksiköissä.
Kaksi hyvinvointialuetta keskeyttää lasten uudet sijoitukset Abnoy oy:n lastensuojelulaitoksiin, kunnes niiden toiminta on varmistettu. Ylen MOT paljasti vakavia ongelmia Abnoyn toiminnassa.
Yhtiöllä on viisi lastensuojeluyksikköä Pirkanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Kanta-Hämeessä.
Entiset työntekijät kertovat MOT:lle, ettei väkivaltaan ja huumeiden käyttöön ole puututtu riittävästi ja ongelmia on piiloteltu viranomaisilta.

Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueet kertovat keskeyttävänsä uudet sijoitukset yhtiön laitoksiin, kunnes on varmistettu niiden lastensuojelulain mukainen toiminta.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueelta kerrotaan, ettei akuuteille toimenpiteille ole tarvetta, koska Abnoyn yksiköihin ei ole tällä hetkellä sijoitettuna alueelta tulevia lapsia.
Pirkanmaalla ollaan yhteydessä lapsiin
Pirkanmaalla Pirhan lastensuojeluasioista vastaava palvelujohtaja Titta Pelttari sanoo, että Ylen jutun mukaisista ongelmista tai niiden laajuudesta ei Pirhassa ole ollut tietoa.
Hän kertoo, että lasten tilanne arvioidaan yksilöllisesti ja kaikki lapset kontaktoidaan.
– Sosiaalityöntekijöille on annettu tämä tehtäväksi tänään. Uusia sijoituksia ei tehdä kyseisiin laitoksiin selvityksen aikana.

Avaa kuvien katselu
Titta Pelttarin mukaan sopimukset voidaan purkaa sellaisten laitosten kanssa, joiden toiminnassa havaitaan epäkohtia. Kuva: Marko Melto / YleEtelä-Pohjanmaalla sijoitetut lapset voivat jatkaa yksiköissä
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella ei toistaiseksi tehdä uusia sijoituksia Abnoyn laitoksiin.
Lastensuojelusta vastaava palvelualuejohtaja Satu Mäki-Fossi sanoo, että toiminnan annetaan kuitenkin jatkua niissä yhtiön yksiköissä, joissa sijoitetut lapset ovat tällä hetkellä.
– Sijoitettujen lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät eivät ole raportoineet sellaista, mikä antaisi aihetta arvioida asiaa toisin.
Hän kertoo, että joiltakin osin MOT:n jutussa kerrotut asiat ovat olleet tiedossa. Jutussa on kuitenkin tuotu esiin myös asioita, joita ei ole noussut esiin ainakaan niissä yksiköissä, joihin valvontaa on tehty.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen sijoittamia asiakkaita on tällä hetkellä Kurikan Jalasjärvellä Villa Kultalassa ja Hämeenlinnassa Villa Junior Iittalassa.
Valvontavastuu on monimutkainen vyyhti
Satu Mäki-Fossi kertoo, että lastensuojeluyksiköiden valvonta jakautuu usealle eri taholle.
Lapsikohtaista valvontaa toteuttaa lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä virkavastuullaan. Hyvinvointialueilla on valvontavastuu yksiköihin, joihin ne ovat sijoittaneet lapsia.

Jos epäkohtia ilmenee, ensiksi selvitetään, koskeeko epäkohta yksittäistä lasta vai kaikkia yksikön lapsia.
Jos epäkohta koskee yksittäistä lasta, valvonnan toteuttavat lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä ja lastensuojelun palvelualue.
Jos epäkohta koskee kaikkia yksikön lapsia, valvontalaki velvoittaa hyvinvointialueet yhteistyöhön. Tällöin kontaktoidaan kaikki yksikköön sijoittaneet hyvinvointialueet ja käynnistetään valvontatapahtuma, johon kuuluu valvontakäynti ja laaja asiakirjavalvonta.
Käynnillä kuullaan henkilöstöä ja lasten asioista vastaavia sosiaalityöntekijöitä. Yhteistyöhön kytketään myös sopimusvalvonta, joka seuraa sopimusten noudattamista.
Mäki-Fossi korostaa, että lapsen turvallisuuden kannalta keskeisessä roolissa on lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä.
– Mikäli lapsi on välittömässä vaarassa, on mahdollista siirtää lapsi toiseen sijaishuoltoyksikköön. Työntekijöiden turvallisuutta valvovat työnantaja ja työsuojelu.
Kanta-Hämeestä ei ole lapsia Abnoyn yksiköissä
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen lastensuojelun tulosaluejohtaja on Taija Ylätalo. Hän kertoo sähköpostitse, ettei hyvinvointialue ei ole tällä hetkellä sijoittanut yhtään lasta MOT:n jutun käsittelemään viiteen yksikköön.
– Mahdollisten ongelmien tullessa tietoomme niihin puututtaisiin sijoituksen aikana lapsikohtaisen valvonnan keinoin ja valvontayksikön toimesta yksikkökohtaisen valvonnan myötä.
Hyvinvointialueen ohjaus- ja valvontayksikkö on Ylätalon mukaan tehnyt selvityksen Abnoyn Iittalan yksikön ja Hämeen poliisin kanssa yhteistyössä keväällä 2024 liittyen runsaaseen virka-avun määrään Iittalan yksikössä.
– Tällöin valvonta-asiassa ilmenneet haasteet eivät pääosin liittyneet palveluntuottajan toimintaan.