Iisalmen jäähallissa lauantaina 22. elokuuta järjestettävä jääkiekon hyväntekeväisyysottelu on julkaissut lisää pelaajia Instagramissa.

Jäällä nähdään Niklas Hagman, Esa Pirnes ja Lasse Kukkonen. Ottelun puolestaan selostaa MTV:n liigaottelujen ja kevään MM-kisojen selostuksistaan tunnettu Jani Alkio.

Niklas Hagman pelasi NHL:ssä 770 runkosarjaottelua. Miesten maajoukkueessa Hagman saavutti kaksi olympiamitalia ja World Cupin finaalipaikan. Hänet myös valittiin MM-kisojen 2002 parhaaksi hyökkääjäksi.

Esa Pirnes pelasi tasan 500 SM-liigan runkosarjaottelua ja voitti Suomen mestaruuden kolmesti. Ensimmäisenä mestaruusvuonna 2003 Tapparaa edustanut Pirnes valittiin SM-liigan pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi. Leijonissa hän saavutti kaksi MM-pronssia.

Seuraurallaan erityisesti Oulun Kärppiä edustanut Lasse Kukkonen oli juhlimassa vuoden 2011 jääkiekon maailmanmestaruutta. Arvokisamitaleja aikuisten tasolta Kukkoselle kertyi yhteensä seitsemän. Suomen mestaruuden Kukkonen voitti neljä kertaa.



Jani Alkio on selostanut liigapelejä yli 20 vuoden ajan. Timo Rajamäki

Tapahtuma oli jo aikaisemmin julkaissut Esa Tikkasen ja Kimmo Timosen osallistumiset. Timosen hyväntekeväisyysjärjestö Kime4Kids ry on yksi ottelun järjestäjistä.

Hyväntekeväisyysottelussa kohtaavat Iisalmen Peli-Karhujen tähdistöjoukkue ja Pietarinkadun Oilers.