Artikkelityypissä käydään läpi lajeja, urheilijoita, joukkueita ja ilmiöitä datan avulla.
Piirsin ennen yleisurheilun EM-kisoja datan kautta Suomelle menestysennusteeksi Birminghamiin vähintään kaksi mitalia ja vähintään kuusi muuta pistesijaa. Muotoilu oli tarkoituksella erikoinen, koska Suomella oli kisoihin niin massiivisia voittajasuosikkeja, että tilastomallini ei heidän ylivoimaista lähtökohtaansa tunnistanut.
Nostin esiin myös, että tältä pohjalta todella kova tavoite Suomen joukkueelle voisi olla neljä mitalia ja kuusi pistesijaa. Ennuste on tulos, joka on realistista saavuttaa. Tavoitteen pitääkin olla jopa merkittävästi kovempi, koska onnistumalla kisatilanteessa reilusti yläkanttiin realistinen ennuste on hyvinkin mahdollista ylittää.
Tulos on sunnuntaiaamun naisten maratonin jälkeen kolme mitalia ja kaksi muuta pistesijaa. Mitaleita toden totta ropisi yli varovaiseksi kutsumani ennusteen, vaikka ihan neljään ei päästykään. Kolikon kääntöpuolena on se, että Suomen joukkue on ollut täysin kolmen mitalistin varassa.
Tilanteeseen ei ole odotettavissa muutosta suomalaissuoritukset päättävästä miesten seipäästäkään. Jos kaikki menee täydellisesti, Juho Alasaari voi kasvattaa pistesijalaaria. Odotusarvo se ei ole. Ja vaikka näin kävisi, se ei kokonaiskuvaa muuta.
Tulos on täysin erilainen kuin kaksi vuotta sitten Roomassa. Silloin Suomi joutui tyytymään yhteen mitaliin (Oliver Helanderin pronssi keihäästä), mutta toisaalta muita pistesijoja tuli peräti 11. Voi siis argumentoida ihan vakavalla naamalla, että Suomen yleisurheilun taso oli kokonaisuutena kovempi kaksi vuotta sitten, vaikka nyt ropisi mitaleita – ja vieläpä kirkkaita sellaisia.
Miten tätä kaikkea pitäisi tulkita? Ollaan tilastollisen analyysin ytimessä.
Yli odotusarvon suorittaneiden suomalaisurheilijoiden joukko koostuu pääosin urheilijoista, joille pistesija- ja etenkin mitalitaso oli lähtökohtaisestikin jo utopistisen matkan päässä.
Lähdetään liikkeelle urheilijoista, jotka ylittivät tilastollisen odotusarvonsa Birminghamissa. Odotusarvo on määritetty ensisijaisesti urheilijoiden perustasosta (kauden kolmen tai viiden parhaan keskiarvo), mutta joissain pienemmän otannan tapauksissa on jouduttu käyttämään myös tulkintaa. Jos urheilijan suoritustaso heinä-elokuussa oli poikennut muusta tasosta, tätä tasoa painotettiin odotusarvon määrittämisessä.
HeitäOdotusarvoisen tasonsa ylittäneitä oli peräti 18, eli yli kolmannes (33,9 %) Suomen EM-joukkueesta. Kun kukin viestijoukkueista lasketaan omaksi yksikökseen, saadaan kokonaismääräksi 53 kilpailuissa esiintynyttä yksilöä tai viestijoukkuetta.
Tässä joukossa ovat myös kaikki suomalaismitalistit, eli kultaa voittaneet moukarinheittäjä Silja Kosonen ja maratoonari Alisa Vainio sekä seipäässä hopeaa voittanut Wilma Heltelä. Jos tarkkoja ollaan, ainakaan Kosonen ei suorittanut yli odotusarvon. Hän suoritti täsmälleen odotetulla tasolla, mutta mitali – etenkin kultainen – on maksimisuoritus, joten ne myös arvioidaan korkeimpaan kategoriaan. Samoja sanoja voisi soveltaa myös Vainioon.
Onnistujien joukossa on myös Juho Alasaari, vaikka seipään EM-finaali on vasta edessä. Se, että Alasaari karsinnan selvitti, teki hänestä jo onnistujan riippumatta siitä, mitä finaalissa tapahtuu. Samasta syystä Ella Junnila on onnistuja, vaikka finaali meni aika täsmällisesti odotusarvon mukaan.
Yli odotusarvon suorittaneiden suomalaisurheilijoiden joukko koostuu pääosin urheilijoista, joille pistesija- ja etenkin mitalitaso oli lähtökohtaisestikin jo utopistisen matkan päässä. Tämä on siis osaselitys sille, miksi TOP8-sijoituksien määrä jäi todella alhaiseksi.
Tuosta joukosta edes jokseenkin realistinen TOP8-mahdollisuus oli vain Riku Illukalla 200 metrillä, Alasaarella seipäässä ja Junnilalla korkeudessa. Tuomas Heikkilän ja Eveliina Määttäsen kauden parhaat olivat parempia kuin keskimäärin TOP8-sijoitukseen heidän lajeissaan vaadittu tulos, mutta pidemmillä juoksumatkoilla taktiset aspektit vaikuttavat aina, joten vertailutaso ei ollut pätevä.
Illukka ylitti odotusarvonsa itse asiassa kahdella matkalla. Finaalipaikka oli lähellä paitsi päämatkalla 200 metrillä myös 100 metrillä. Illukka olikin kisojen suurimpia suomalaisonnistujia mitalistien ohella, vaikka finaalipaikka 200 metrillä 0,03 sekunnin päähän jäikin.
Suomen joukkueesta 56,6 prosenttia suoritti siis vähintään odotusarvoisella tasollaan.
Odotusarvoisella tasollaan urheili Birminghamissa 12 suomalaisurheilijaa. Suomen joukkueesta 56,6 prosenttia suoritti siis vähintään odotusarvoisella tasollaan.
Tässä joukossa on yksi pistesijan saavuttanut urheilija, keihäänheittäjä Topi Parviainen. Jos mietitään puhtaasti sijoitusta, 19-vuotias Parviainen oli 8. sijallaan ylisuorittaja. Hänen tulostasonsa oli kuitenkin täsmälleen odotettu – Parviaista on vaikea palkita siitä, että muut ympärillä epäonnistuivat.
Samasta syystä Hilla Uusimäki on tässä laatikossa, vaikka hänellä näytti ennen kisoja olevan jopa mitalimahdollisuus 400 metrin aidoissa. Uusimäki suoriutui juuri odotetulla tasolla, mutta taso hänen lajissaan oli valtavasti odotettua kovempi. Vaikka Uusimäki jäi jopa EM-finaalin ulkopuolelle, hän ei alisuorittanut. Ympäristö vain ylisuoritti, mistä Uusimäkeä on vaikea rankaista.
Tässä laatikossa on Uusimäen lisäksi muitakin urheilijoita, jotka olisivat voineet TOP8:aan yltää. Esimerkiksi Emilia Kangas jäi kuulassa pistesijasta sentin. Sentin parannus kolmannessa finaalityönnössä ei olisi vielä tehnyt Kankaasta ylisuorittajaa, mutta pistesijalle se olisi hänet nostanut.
Joukossa on myös Saara Keskitalo, joka on tilastollisesti huomattavasti hankalampi tapaus. Jos viivalle olisi asettunut kesäkuun Saara Keskitalo, finaalipaikka olisi ollut odotusarvo. Pika-aidoissa kilpailun taso oli sen verran vaisu, että jopa mitalikamppailu olisi ollut realistinen.
Keskitalon taso kuitenkin romahti kesäkuun jälkeen, ja Birminghamiin lähdettäessä meillä oli riittävästi tilastollista todistusaineistoa, että Keskitalon taso on se kädenlämmin välierätaso. Sellainen Birminghamissa myös nähtiin.
Silti, suuri osa tästäkin joukosta on urheilijoita, joilla realistista menestysmahdollisuutta ei ollut. Suomen joukkueen kokonaispanoksen näkökulmasta odotusarvollaan ja sen yläpuolella suorittivat siis niin sanotusti väärät urheilijat. Hyvä heille, mutta mitali- tai pistesijatilastoissa heidän onnistumisensa ei näkynyt.
Yllä oleva nimilista on kuitenkin suora syy sille, että pistesijaennusteesta jäätiin.
Viimeisessä laatikossa on 23 urheilijaa tai viestijoukkuetta. Peräti 43,4 prosenttia Suomen EM-joukkueesta suoritti siis Birminghamissa alle odotusarvonsa. Lukema ei ole mitenkään poikkeuksellisen suuri, mutta kun aletaan lähennellä 50 prosenttia, ei se hyväkään tilanne ole.
Tässäkin joukossa on yksi pistesijan saavuttanut urheilija. Ilona Mononen lähti täysin realistisesti juoksemaan 3000 metrin esteissä mitaleista, mutta kulku ei ollut odotettua. Monosen perustaso on niin korkealla, että epäonnistumisellakin tuli TOP8-sijoitus.
Yllä oleva nimilista on kuitenkin suora syy sille, että pistesijaennusteesta jäätiin. Miesten pikaviestijoukkue, keihäänheittäjä Oliver Helander, kävelijä Aku Partanen, seiväshyppääjä Saga Andersson ja moukarinheittäjä Krista Tervo – kaikilla näillä olisi Birminghamissa nähdyllä tulostasolla ollut hyvä mahdollisuus vähintään kahdeksan parhaan joukkoon. Toisilla realistisempi kuin toisilla.
Syitä epäonnistumiseen on monenlaisia. Pikaviestillä kapula jäi matkalle, Partasella oli kävelyssä tekniikkamurheita ja Euroopan-tilastoa yhä johtavan Tervon valmistautumisjakso EM-kisoihin meni täysin pilalle selkävaivan takia. Helander ei vain päässyt tasolleen. Ja niin edelleen.
Tuolta porukalta edes kolme pistesijaa, ja Suomen joukkuesuoritus olisi ollut ennusteessa myös pistesijojen osalta. Tai oikeammin yli ennusteen, koska mitaleita tuli yli realistisen ennusteen.
Tässä joukossa on myös urheilijoita, jotka saivat kisoihin peruutuspaikan tai pääsivät kisoihin muuten vain viimeisten joukossa. Esimerkiksi kuulantyöntäjä Minttu Laurilan, keihäänheittäjä Jatta-Mari Jääskeläisen tai kävelijä Anniina Kivimäen onnistuminen ei olisi vaikuttanut Suomen joukkuepanokseen millään tavalla.
Isossa kuvassa suomalaisen yleisurheilun taso punnitaan globaalilla tasolla – MM-kisoissa ja olympialaisissa.
Vähintään kahden kulta- ja yhden hopeamitalin kaltaiseen saavutukseen EM-tasolta Suomi on yltänyt 2000-luvulla vain kahdesti, Göteborgissa 2006 ja Münchenissä 2022. Tässä suhteessa kaikki hyvin.
Kun asiaa katsellaan toisesta vinkkelistä, Suomella on pistesijataulukossa 25 pistettä ennen miesten seivästä. Kaksi vuotta sitten Roomassa Suomi kasasi peräti 40,5 pistettä, eli peräti 62 prosenttia enemmän kuin nyt. Münchenissä 2022 pisteitä kertyi vieläkin enemmän, 43.
Kuinka tähän kaikkeen pitäisi suhtautua? Iso yleisö seuraa tietysti vain mitaleita, eikä Roomasta 2024 jäänyt mitenkään erityisen menestyksen tunne. Jos silloin menestyttiin joukkueena paremmin kuin Birminghamissa, mitä ihmettä se oikein tarkoittaa?
Ensinnäkin on tärkeää ymmärtää EM-kisojen merkitys nykyisessä maailmassa. Valtaosalle suomalaisurheilijoita se on realistisempi taso saavuttaa kansainvälistä menestystä, mutta isossa kuvassa suomalaisen yleisurheilun taso punnitaan globaalilla tasolla – MM-kisoissa ja olympialaisissa.
EM-kisat on tässä suhteessa ponnahduslauta globaalille tasolle. Euroopan rooli 2020-luvun kansainvälisessä yleisurheilussa on kuitenkin niin pieni, että se ei toimi ponnahduslautana hirveän isolle joukolle – ainakaan, jos menestys rajataan mitaleihin ja pistesijoihin.
Sen takia Birminghamin EM-kisat oli suomalaisittain jättimäinen menestys. Ei pelkästään sen takia, että Suomi otti kolme mitalia. Tärkeintä oli tapa, jolla etenkin kultamitalit tulivat.
Alisa Vainio oli sunnuntaiaamun maratonilla mykistävän ylivoimainen. PAUL ELLIS
Tällaisen EM-menestyksen jälkeen näkymä Los Angelesin olympiadin jälkimmäiselle puoliskolle on suorastaan herkullinen.
Sekä Silja Kosonen moukarissa että Alisa Vainio maratonilla olivat täysin ylivoimaisia. Ja mikä parasta, kumpikin oli täysin ylivoimainen oikeastaan perussuorituksella. Jos pystyy perussuorituksella dominoimaan näin täydellisesti EM-tasolla, on aidosti jo eväät menestyä myös globaalilla tasolla.
Wilma Heltelä joutui seipäässä toteamaan Angelica Moserin paremmakseen, mutta sekin hopea oli saman suuntainen: Heltelä oli Moserin kanssa aivan omassa kastissaan. Lisäksi on huomioitava, että Heltelä on vasta palaamassa huippukuntoonsa pitkän vastoinkäymisten jakson jälkeen. Reserviä on vielä rutkasti.
Roomassa 2024 pistesijoille ylsivät vaikkapa Elina Lampela seipäässä, Nathalie Blomqvist 5000 metrillä, Reetta Hurske ja Santeri Kuusiniemi pika-aidoissa sekä Nina Chydenius 10000 metrillä. Tämän hetken näkymällä menestys Roomassa ei ollut heille minkäänlainen ponnahduslauta mihinkään, vaan kaikkien näiden kohdalla ulkoratojen arvokisauran ylivoimainen kohokohta.
EM-menestyksellä on tietenkin myös iso itseisarvo, jota on syytä arvostaa sinänsä. Globaalissa viitekehyksessä suomalaisten suoritus Birminghamissa oli kuitenkin aivan toista luokkaa.
Sen takia Suomi menestyi Birminghamissa realistista ennustetta paremmin, vaikka niitä pistesijoja on mitalien lisäksi vain kaksi. Kun mitaliennuste ylittyy näin vakuuttavasti, se jyrää kaiken muun alleen.
Tällaisen EM-menestyksen jälkeen näkymä Los Angelesin olympiadin jälkimmäiselle puoliskolle on suorastaan herkullinen. Muitakin menestyjäehdokkaita taustalla on, mutta Alisa Vainio, Silja Kosonen ja Wilma Heltelä osoittivat vastaansanomattomasti Birminghamissa, että menestys myös Pekingin MM-kisoissa 2027 ja Los Angelesin olympialaisissa 2028 on realismia.
Näiden kolmen kohdalla ei tarvitse enää spekuloida. Ei tarvitse katsoa kuin tuloslistoja.