Helsingissä on ammottanut tänä vuonna ainakin 500 venepaikkaa tyhjillään. Helsingin Uutiset kertoi tilanteesta kesäkuun puolivälissä.
Samaan on kiinnittänyt huomiota myös Syke-sarjan näyttelijä Valtteri Lehtinen, 30, josta on tullut viime aikoina intohimoinen veneilijä.
Tyhjien venepaikkojen taustalla ovat muun muassa kohonnet vuokrat. Lehtinen laskee Helsingin lähes tuplanneen laiturivuokrat.
– Nyt esimerkiksi Tokoinrannassa on tämän myötä paljon tyhjiä venepaikkoja. Jos maksu nousee vielä lisää, minäkin alan harkita veneeni siirtämistä mökillemme, hän kertoo Helsingin Uutisten haastattelussa.
Nyt esimerkiksi Tokoinrannassa on tämän myötä paljon tyhjiä venepaikkoja.
Näyttelijä Valtteri Lehtinen osti vuonna 1956 valmistuneen Telva-veneen keväällä 2020. Valtteri Lehtisen kuvaarkisto
Vapaat venepaikat sijaitsevat pääasiassa Itä-Helsingissä.
– Puotilassa on 130 paikkaa vapaana ja Meri-Rastilassa 45 paikkaa. Idässä olevat paikat ovat tietysti hyviä, koska siellä on enemmän parkkitilaa verrattuna keskustaa, Helsingin liikuntapalveluiden ulkoilupalvelupäällikkö Stefan Fröberg kertoi HU:lle kesäkuussa.
Venepaikkojen hintoja on nostettu tänä vuonna, mutta hinnannosto ei kosketa neljännellä vyöhykkeellä sijaitsevia venesatamia, kuten Puotilaa, Vuosaarta ja Meri-Rastilaa, joissa on eniten paikkoja vapaana. Helsingin venepaikat jaetaan hinnan mukaan neljään vyöhykkeeseen.
Kaikilla alueilla veneilijöiden kato ei kuitenkaan näy. Kovin kysyntä venepaikoille on Helsingin keskustassa.
– Meillä on esimerkiksi Kaivopuistossa Merisatama, joka on aina ollut täynnä ja aina tulee olemaan.
Puotilassa ja Meri-Rastilassa venepaikan hinta vaihtelee 223 eurosta 591 euroon vuodessa. Merisatamassa venepaikka maksaa 363 eurosta 594 euroon vuodessa. Hinnat riippuvat venepaikan koosta.
Fröberg kertoo, että myös pursiseuroilta on tullut viestiä täyttämättömien venepaikkojen lisääntymisestä tänä vuonna.
– Kyllä trendi huolettaa. Kesänkauden jälkeen joudumme miettimään, miten mennään eteenpäin, hän sanoi kesäkuussa.

