Ylen toimittajana tunnettu Henry Tikkanen perusti ystäviensä kanssa punkrock-yhtyeen Kemissä vuonna 2007.

Nimeksi valikoitui Last Panda, sillä Tikkasen mukaan pandat symboloivat luonnon ihmeellisyyttä.

Globaalista luontokadosta huolestunut Tikkanen halusi yhtyeelle vaikuttavan nimen.

– Joskus joku panda on lajinsa viimeinen, ja se on surullista. Siihen tiivistyy myös ajatus, että luonnon puolesta pitää tehdä jotain, hän pohtii nyt lähes 20 vuotta myöhemmin.

Bändin unelmana oli kiertää ulkomailla

2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli suomalaiselle rockille otollista aikaa. Bändejä syntyi kuin sieniä sateella, ja keikkapaikat natisivat liitoksistaan.

Last Panda saavutti mainetta energisenä yhtyeenä. Pohjoisen rokkarit vetivät hurmoksellisia, hikisiä klubikeikkoja aina pääkaupungissa asti.

Yhtye esiintyi samoilla lavoilla muun muassa Haloo Helsingin ja kulttibändi Anal Thunderin kanssa.

Haaveena oli päästä esiintymään kansainvälisille areenoille.

– Vaikka Kemistä on tullut Sonata Arctica ja muita vuosien saatossa, on sieltä silti äärimmäisen pitkä matka ponnistaa maailmalle, Tikkanen sanoo.

UMK-osallistuminen oli viime hetken päätös

Loppukesästä 2012 Henry Tikkasen lapsuudenystävä, radiojuontaja Ville ”Viki” Eerikkilä kannusti Last Pandaa hakemaan Uuden Musiikin Kilpailun toiselle kaudelle.

– Sanoin Vikille, että me olemme punkrock-bändi. Ensinnäkään, me emme pääsisi siihen ja toiseksi, se olisi meidän imagollemme tosi huono juttu.

Viimeisen hakupäivän iltana Tikkanen ilmoitti kuitenkin yhtyeensä kilpailuun. Eerikkilä oli saanut Tikkasen mielen muuttumaan.

Kovalevyn kätköistä löytyi julkaisematon kappale nimeltään Saturday Night Forever.

Kun Yleltä tuli soitto, että kappale oli valittu mukaan kilpailuun, tunnelma oli helpottunut. Odottelu oli ohi ja pian tapahtuisi jotain.

– Bänditouhu on sellaista, että yrität koko ajan heittää hyviä keikkoja ja tehdä hyviä biisejä. On jatkuvaa säätämistä, kun takana ei ole mitään koneistoa, Tikkanen kuvailee silloista tilannetta.

Yhtyeen lead-kitaristi Juho Huuska kieltäytyi osallistumasta UMK:hon. Tilalle pestattiin Matti Ailisto. UMK:ssa esiintyneeseen kokoonpanoon kuuluivat Ailiston ja Tikkasen lisäksi kosketinsoittaja Lasse Launimaa, basisti Harri Knuuti ja rumpali Aapo Immonen.

Bändi alkoi kuumeisesti miettiä imagoaan, jonka seurauksena vanhat kappaleet poistettiin netistä. Jälkikäteen Tikkanen sanoo päätöksen olleen tyhmä.

– Haluttiin, että se, miltä me kuulostamme UMK:ssa on se, miten ihmiset meidät mieltävät.

Last Panda -yhtyeen promokuva.

Avaa kuvien katselu

Last Panda -yhtyeen UMK-kokoonpano vasemmalta alkaen: Matti Ailisto, Aapo Immonen, Lasse Launimaa, Henry Tikkanen ja Harri Knuuti. Kuva: anatom.fi / Yle KuvapalveluUMK oli ison maailman kokemus pikkukaupungin pojille

Vuoden 2013 UMK:hon valittiin 12 esiintyjää, joista seulottiin osallistujia kahden karsinnan ja yhden semifinaalin kautta finaaliin.

Pienillä rock-klubeilla esiintyneelle yhtyeelle UMK:n isot studiot ja lavat olivat uusi kokemus. Alkoi mediamylläkkä haastatteluineen, stylisteineen ja TV-kameroineen.

Yhtyeen mustavalkoista pukeutumistyyliä muokattiin live-esiintymisiä varten. Tikkasen hiukset stailattiin uhmaamaan painovoimaa, ja Ailiston silinterihattuun asennettiin kipinäsuihku.

– Vaikka meidän mielestä se oli tosi cool, niin me tavallaan kadotimme sitä, mistä olimme lähteneet liikkeelle. Teimme virheen, kun emme pysyneet täysin aitona sille omalle jutulle, Tikkanen sanoo.

Kemiläiset punkrokkarit selvittivät tiensä finaaliin, jossa se jäi lopulta viimeiselle, 8. sijalle. Voittajaksi äänestettiin Krista Siegfridsin kappale Marry Me.

Katso alla olevasta videosta, miten Henry Tikkanen reagoi katsoessaan UMK-finaalivetoa ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

Finaaliesitys meni Tikkasen mukaan kuten kuuluikin. Mitään ei olisi voitu tehdä paremmin. Oli liekkisuihku, euroviisulle tyypillinen modulaatio ja yleisö kannusti villinä fanikylttien kera.

Jumbosija oli sivuseikka. Voiton sijaan tärkeämpää oli, että joku levy-yhtiö näkisi bändissä potentiaalia.

Bändistä haluttiin Suomen The Killers

Eräs levy-yhtiö tarjosikin kolmen albumin sopimusta, mutta tietyin ehdoin. Last Pandan laulukielen tulisi vaihtua suomeksi. Bändistä haluttiin suomalainen versio The Killers -yhtyeestä.

Bändin perustajajäsenenä ja pääasiallisena biisintekijänä toiminut Tikkanen kuvailee tarjouksen olleen kuin märkä rätti naamalle. Unelmana oli kytenyt kuitenkin kansainvälinen ura.

– En voinut lähteä tuohon sopimukseen. Me ei oltaisi enää meidän bändi, vaan joku muu, Henry Tikkanen sanoo.

Tarjous jäi lopulta ainoaksi. Jälkikäteen Tikkanen pohtii, että voisi nyt jopa suostua sopimukseen. Ihan vain sen takia, että saisi esittää musiikkia suuremmalle yleisölle.

Väärällä kielellä väärään aikaan

2020-luvun trendinä on ollut se, että suomalaiset kuuntelevat eniten suomeksi laulettua musiikkia. Listoja on hallinnut jo vuosia rap-musiikki.

Vuonna 2013 Suomi-ilmiö oli jo huomattavissa: radiot soittivat suomenkielistä Haloo Helsinkiä, Jenni Vartiaista ja Anssi Kelaa. Vain elämää -ohjelman siivittämänä Cheek nousi maan ykkösartistiksi.

– Siksi meillekin varmaan ehdotettiin, että tehkää suomeksi, Tikkanen sanoo.

Hänen mielestään suomalaisessa heviskenessä on resursseja ja osaamista viedä bändejä maailmalle, mutta rockin ja popin saralla sitä ei ollut.

Last Panda -yhtyeen Matti Ailisto, Henry Tikkanen ja Lasse Launinmaa.

Avaa kuvien katselu

Laulukielen vaihtaminen suomeen olisi ollut Henry Tikkasen mukaan totaalinen sellout. Kuva: Tomi Mikola / YleRokkarista toimittajaksi

UMK:n jälkeen Last Panda jatkoi satunnaista keikkailua, mutta homma kuihtui kasaan.

– Se oli kolaus meille, että vuosikausien työn jälkeen tulikin mahalasku.

Saturday Night Forever sai jonkin verran radiosoittoa, mutta siitä ei tullut hittiä.

– Se oli ihan hyvä rallatus, muttei mikään hitti. Aikakausikin oli meidän tyylisellemme musiikille vähän väärä, Henry Tikkanen toteaa.

Vuoden 2013 lopulla Tikkanen aloitti YleX Etusivun uutena juontajana. Sitä ennen hän oli ollut muun muassa kesätoimittajana Ylen Ykkösaamussa vuonna 2009.

Nykyään hän toimittaa Tiedetrippi-podcastia. Suosittu podcast on edennyt jo 13. kauteen.

Vanha biisi on edelleen ajankohtainen

Nyt Areenaan julkaistu Last Pandan kappale The World Is Burning on Tikkasen mukaan jopa ajankohtaisempi kuin julkaisuvuonna 2012.

– Ihmiskunta menee perse edellä puuhun, ja luontoteema on vielä enemmän tapetilla kuin viisitoista vuotta sitten.

Bongaatko Ville ”Viki” Eerikkilän pandapuvussa? Last Panda -yhtyeen musiikkivideo The World Is Burning.

Ei kannata liikaa miettiä, että mitä ne levy-yhtiösedät haluaa.

Henry Tikkanen UMK:n hakijoille

Ensi vuoden UMK:n kappalehaku on käynnissä 17.–23.8. Mitä Henry Tikkanen haluaisi sanoa hakijoille?

– Jos haluatte tehdä musaa englanniksi ja tähdätä maailmalle, tehkää. Älkää myykö unelmia, koska ei se takaa mitään. Ei kannata liikaa miettiä, että mitä ne levy-yhtiösedät haluaa.

UMK27-finalistit paljastetaan ensi vuoden alussa. Nähtäväksi jää, mitä kieliä kappaleissa kuullaan.

  • Syntynyt vuonna 1985 Kemissä.
  • Koulutukseltaan medianomi ja filosofian maisteri.
  • Tikkasen luotsaama yhtye Last Panda osallistui Uuden Musiikin Kilpailuun vuonna 2013.
  • Toimittaa Ylen Tiedetrippi-podcastia.
  • Juontanut muun muassa YleX Etusivua jaViki, Köpi & Henkka – tieteen armoilla -ohjelmaa.
  • Kirjoittanut kirjan Luovat suomalaiset – ja mitä voimme heiltä oppia (2026).
  • Soittaa kitaraa ja laulaa Salaliittoteoria-yhtyeessä.