Rewellin kauppakeskuksessa Vaasassa sijaitsevan Laukkutalon kauppias Mikko Nieminen kauppakeskuksesta arvioi, että ihmisiä on ollut tänä kesänä liikkeellä enemmän. He myös käyttävät rahaa enemmän kuin aiemmin.

Talouden asiantuntijat ovat viime viikkoina kertoneet positiivisesta talouskasvusta Suomessa. Käänne alkoi pari vuotta sitten ja kasvun ennakoidaan jatkuvan edelleen ensi vuonna.

Yrittäjälle käänne parempaan on tervetullutta huonojen vuosien jälkeen.

– Plussalla mennään viime vuoteen verrattuna, Nieminen toteaa.

Pientä piristystä kaupankäynnissä on huomannut myös kauppakeskuksessa naisten vaatteita ja kenkiä myyvän Avocas-putiikin omistaja Eija Järveläinen.

Suomesta, Pohjoismaista ja Saksasta on ollut turisteja hyvin liikkeellä.

– Muutaman kohdalla olen huomannut, että rahallinen arvo ei ole ostoksissa enää se ratkaiseva asia, Järveläinen sanoo.

Rewellin toimitusjohtaja Susanna Spak kertoo, että liikkeiden myyntiluvut kauppakeskuksessa ovat kehittyneet erittäin positiivisesti tämän vuoden aikana.

Tämän vuoden heinäkuun loppuun mennessä kasvua oli reilut seitsemän prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Kävijämäärät ovat silti viime vuoden tasolla.

– Eli rahaa käytetään enemmän, Spak toteaa.

Anu ja Matias Norrgrann kertovat videolla, mihin he kuluttavat tällä hetkellä rahaa:

KPO: Kasvu näkyy kauppojen tiskeillä

Talouden elpymisestä on nähtävillä positiivisia merkkejä kaikissa kolmessa pohjalaismaakunnassa, kertoo Osuuskauppa KPO:n talousjohtaja Matti Laukka.

– Talous on toki ollut alueellamme jo pitkään hiukan paremmassa kunnossa kuin Suomessa keskimäärin, mutta kyllä kasvu näkyy tuolla kauppojen tiskeillä.

Hyvä esimerkki tästä on hänen mukaansa suhdanneherkkä autokauppa. Ennätysalhaisissa lukemissa laahannut uusien autojen myynti on alkanut virrota.

– Vaihtoautokauppa on käynyt hyvin koko ajan, mutta nyt uusien autojen kaupassa on nähty pientä piristymistä.

Katumaasturi myynnissä autoliikkeessä.

Avaa kuvien katselu

Uusien autojen kauppa on alkanut piristyä, kertoo Osuuskauppa KPO:n talousjohtaja Matti Laukka. Arkistokuva. Kuva: Alamy Stock Photo

Seinäjoella talouden käänne näkyy selvästi.

Seinäjoen Yrittäjien toiminnanjohtajan Kaisa Metsärannan mukaan investointeja tekevät yritykset innostavat myös muita.

– Kun joku uskaltaa, tekee ja menee eteenpäin, se kannustaa muitakin toimimaan samalla tavalla. Viime kuukausina yritykset ovat sanoneet yhä enemmän ääneen, että paremmin menee.

Myönteisiä merkkejä on näkynyt vähittäiskaupan lisäksi teknisessä kaupassa ja rakentamisessa. Tällä on kerrannaisvaikutuksia muihin toimialoihin.

Myös Seinäjoen Ideaparkissa käänne on näkynyt maaliskuusta lähtien liikkeiden kasvaneissa liikevaihdoissa.

Kokkolassa yritysten määrä kasvaa

Kokkolassa toimivan Kauppakeskus Chydenian kesä on yhteisöpäällikön Jessica Riksmanin mukaan ollut hyvä.

Kauppakeskuksen liikkeiden myynti kasvoi kesäkuussa 11 prosenttia viime vuoden kesäkuuhun verrattuna. Myös heinäkuussa myynti näyttäisi kasvavan.

Ostoksilla käytetään rahaa enemmän kuin aiemmin.

– Luvut ovat erittäin hyvät, Riksman iloitsee.

Chydenia I:n yritysten logot ovat kauppakeskuksen ulkoseinällä.

Avaa kuvien katselu

Kauppakeskus Chydeniassa Kokkolassa kesän myyntiluvut ovat kasvaneet viime vuoteen verrattuna. Arkistokuva. Kuva: Raila Paavola / Yle

Intersportin kauppias Pekka Pääkkönen kertoo, että myymälän myynti Kokkolassa on ollut parempaa kuin muilla ketjun samankokoisilla myymälöillä Suomessa.

Heinäkuussa heilä oli kasvua seitsemän prosenttia viime vuoteen verrattuna.

– Todella vaikeat ja synkät pari vuotta on olleet. Nyt aletaan kuitenkin olla siinä pisteessä, että tulevaisuus oikeasti näyttää positiiviselta.

Keski-Pohjanmaan yrittäjien toimitusjohtaja Anna Kotamäki toteaa, että talouden nousu näkyi alueella jo viime vuoden puolella.

– Talouden piristyminen näkyy yritysten määrän kasvussa. Meillä on myös laaja toimialapohja. Alueella on yrityksiä alkutuotannosta kemianteollisuuteen. Suhdannevaihtelut eivät näy ihan samalla tavalla kuin jollain toisella alueella.