Lapsiperheet saavat uuden vaihtoehdon vauva-arkensa helpottamiseen, kun Lidl tuo ensimmäistä kertaa myyntiin oman merkkinsä sitterin torstaista 20. elokuuta alkaen.
Sitteri on suunniteltu käytettäväksi vastasyntyneestä aina 9 kilon painoon saakka.
Lidlin käyttötavaroiden osastopäällikkö Merja Salenius kertoo, että tavoitteena on tarjota laadukas ja budjettiystävällinen apuväline lapsiperheille.
Lidlin mukaan hinta asettuu alle 35 euroon. Esimerkiksi Prisman verkkosivuilla sitterien hinnat ovat hieman alle 50 eurosta noin 200 euroon. Verkkokauppa.comissa hinnat alkavat noin 70 eurosta.
Lidl on tuonut viime aikoina markkinoilla useita yllättäviä tuotteita, kuten miniriisinkeittimen ja mini-imurin.


