Vuonna 1954 Francis Smithin kuolemantuomio muutettiin elinkautiseksi.


Smithin tapaus nostaa esiin myös Yhdysvaltain vankiloiden ikääntyvän väestön ongelman. Kuva ei liity tapaukseen. EPA/AOP
Yhdysvaltain pisimpään tuomiotaan suorittanut vanki Francis Clifford Smith on kuollut 101-vuotiaana, kertoo BBC. Smith tuomittiin vuonna 1950 murhasta kuolemaan, mutta teloitus lykkääntyi kahdeksan kertaa.
Smith vakuutti koko vankeutensa ajan syyttömyyttään. Hänen tapauksestaan nousi vuosien mittaan esiin myös merkittäviä epäilyksiä. Todistajia perui lausuntojaan, toinen vanki tunnusti myöhemmin murhan, ja yksi tapauksen tutkintaan osallistunut poliisi kertoi uskovansa Smithin olevan syytön.
Nämä epäilyt toivat hänelle lykkäystä hänen moniin suunniteltuihin teloituksiinsa.
Vuonna 1954 Smithin kuolemantuomio muutettiin elinkautiseksi. Hän vietti vankilassa yli 70 vuotta lukuun ottamatta muutamia lyhyitä vapausjaksoja. Smith myös pakeni vankilasta vuonna 1967 mutta jäi kiinni 12 päivää myöhemmin.
Vankilassa Smith tunnettiin lintujen ruokkijana ja sai lempinimen ”Osbornin lintumies”. Hän kuljetti vaatteissaan leipää ruokkiakseen vankilan ympärillä olevia lintuja.
– Kaikki ikään kuin katsoivat sitä sormien läpi, Connecticutin rangaistuslaitoksen tiedottaja Andrius Banevicius kertoi.
Vuonna 2020 Smith pääsi valvottuun ehdonalaiseen vapauteen ja muutti ikääntyneille vangeille tarkoitettuun hoitolaitokseen. Hän kuoli siellä kesäkuussa.
Smith oli nuori pikkurikollinen, kun häntä syytettiin vuonna 1949 Grover Hartin, connecticutilaisen pursiseuran yövartijan, murhasta. Hän oli toinen kahdesta surmasta pidätetystä miehestä, mutta toinen teki syytesopimuksen ja todisti Smithiä vastaan.
Smithin tapaus nostaa esiin myös Yhdysvaltain vankiloiden ikääntyvän väestön ongelman. Yli 55-vuotiaiden vankien määrä kasvoi lähes 400 prosenttia vuosina 1991–2021. Asiantuntijoiden mukaan ikääntyneiden vankien määrä kasvaa edelleen nopeasti ja lisää paineita vankiloiden terveydenhuoltoon.